Kesäkuun ensimmäinen päivä! Tätä päivää meillä odottivat kuin kuuta nousevaa Joel, Alexander ja Maria, koska kesä tietenkin alkaa kesäkuun ensimmäisestä päivästä. No, kuinkas siinä kävikään? Aamulla lämpömittari näyttää huikeat 12 astetta ja satoi vettä. – Suomen kesää taidetaan vielä ladata, vastasin lasten pettyneelle ihmettelylle. Join aamukahvia ja selailin puhelimestani uutisia samalla kun ajattelin, ettei oikeastaan kotiäitinä sillä ole niin merkitystä, että ”Suomen kesää vielä ladataan”. Kyllä se sieltä tulee, aikanaan, meillä on koko kesä aikaa odotella lasten kanssa kotona. Mutta onhan se harmi niiden työssäkäyvien puolesta, jotka ovat koko vuoden paahtaneet töissä kesälomakiilto silmissään. Pitkän odotuksen päätteeksi kesälomalla sataa kaatamalla, lämpöasteet keikkuvat kymmenen pinnassa ja jalkoihin tarvitaan villasukat. Mutta loma on aina lomaa, eikö? Ai ei? Niin, saattaahaan tuo hieman vaikuttaa lomasuunnitelmiin… 

Joskus sitä miettii, miksi asuu Suomessa. Se käy mielessä tällaisina kesäkuisina päivinä kun kaivelee jalkaansa villasukkia ja pukee ulos lapsille pipoja ja hanskoja. Nyt vaalien mentyä ja uuden hallituksen tehdessä leikkauksiaan kuulee silloin tällöin kommentin ”muutan Suomesta”. No, näille ilmoille ei mahda mitään poliitikotkaan ja minä voisin muuttaa Suomesta jonnekin lämpimään. Kun suurin osa vuotta on pimeää ja kylmää niin kesää, aurinkoa ja lämpöä ei malttaisi odottaa. Suomen kesää ladataan vielä tänäkin vuonna, toivottavasti se valmistuu pian.

Hallituksen leikkauksista vielä puheenollen, osallistuin Facebookissa ”Vain kaksi kättä”- kampanjaan. Se on mielenilmaus, joka on tarkoitettu kaikille, joita varhaiskasvatuksen leikkaukset koskettavat. Ryhmäkokojen kasvattaminen on oikeasti huono asia. Pitää nostaa hattua niille varhaiskasvatuksen työntekijöille, jotka huolehtivat lapsista. Työ on todella vastuullista, ja pian seitsemän lapsen sijaan yksi hoitaja on vastuussa kahdeksasta lapsesta. Kahdeksasta! Ihan pakko kysyä, oletteko päättäjät koskaan hoitaneet lapsia? Kuulostaa todella hurjalta määrältä. 24 lapsen tarharyhmä, hui! Miten riittävät tilat, miten toteutuu turvallisuus, entä se lapsilähtöisyys ja yksilöllisyys? Riittääkö syliä lohduttamaan itkevää lasta, tukemaan lasta joka tarvitsee tukea? Ja miten paljon enemmän ryhmässä on nuhaneniä niiskuttamassa ja työssäkäyvien vanhempien sairaspäivät lisääntyvät heidän hoitaessaan kotona infektiokierteisiä lapsia? Lastenhoitajilla on edelleen vain kaksi kättä, se on totta. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen oli mielestäni hyvä uudistus monesta syystä, mutta ryhmäkokojen kasvattaminen on surkea päätös. Yksi lapsi sinne tai tänne? Niin, se saattaa olla sinun lapsesi. Sillä on varmasti merkitystä sinulle ja lastenhoitajillesi, vaikka päättäjille ei olekaan.

Maria oppi kävelemään viime viikolla ja yksivuotissynttärit häämöttävät. Alexander maalaa pöydän vieressä, esikoiseni odottaa syksyllä alkavaa eskaria. Tiedän, montako lasta on Joelin eskariryhmässä syksyllä. Mysteeri on, montako lasta ryhmässä on kahden vuoden päästä, kun Alexander aloittaa eskarinsa? Kun Maria aikanaan menee hoitoon, montako lasta hänen ryhmässään on? Se 24 ja pari, kolme tilapäisesti lisäpaikalla? Samalla kaavaillaan päivähoitomaksujen nostamista. Eli ”Vähemmän laatua, kalliimpi hinta!” Kaikesta huolimatta päivähoito on hieno palvelu, joka mahdollistaa tasa-arvon toteutumista, naisten työssäkäyntiä ja on kaikkien saatavilla maksujen nostamisen jälkeenkin. Suomessa päivähoitomaksut ovat kaukana siitä, mitä päivähoito maksaa muualla, esimerkiksi Yhdysvalloissa. Ehkä olemme tottuneet saamaan palveluita puoli-ilmaiseksi ja pidämme monia asioita itsestään selvinä, vaikka niitä lomapäiviä jolloin valitetaan Suomen säästä työnantajan maksaessa palkkaa ajalta, joka ollaan poissa työpaikalta? Ehkä sittenkin loma on aina lomaa, vaikka Suomen kesää vielä ladataankin.

– Hunajamutsi