Academic Potato

Vihdoin työn parissa! Documentary-kurssi alkoi viime viikolla ja se on täyttä asiaa. Katsomme joka kerta 2 (!) dokumenttielokuvaa, luemme kasan tekstejä ja keskustelemme niistä viiltävän analyyttisesti. Ensimmäisellä luennolla olin järkyttynyt film major-opiskelijoiden kyvystä tuottaa asiantuntevaa puhetta lennosta. Ajattelin, etten koskaan kykeneisi samanlaiseen on the spot.

Suomessa ei luennoilla lauota mielipiteitä tai ainakin siihen on aikaa ja kannustusta harvemmin. Retoriikkaa ei aktiivisesti harjoitella, mutta syy on mielestäni myös kanssaopiskelijoista. Kuka nyt ei olisi ärsyyntynyt massaluennolla pätevään sosiologian opiskelijaan, joka tahtoo välttämättä jakaa näkemyksensä jostakin aihetta kaukaisesi muistuttavasta tutkimuksesta vuodelta 1988. Luuleeko tuo ymmärtävänsä tämän jotenkin paremmin? Teennäinen idiootti!

Itse ainakin myönnän sortuneeni moiseen ylenkatsomiseen, onhan se rasittavaa. Toisaalta eikö yliopisto ole juuri se paikka harjoitella akateemista keskustelua? Ilmapiiri siihen ei ole kovinkaan kannustava. Tästäkö johtuu, että julkisuudessa kommentoivat asiantuntijat piilottelevat usein maalikolle ymmärtämättömän jargonin takana ja ”Ei samaa lippistä päärynälle ja meloonille” tyyliset letkautukset purevat suureen yleisöön?

Ideoita ei Suomessa luennoilla rakenneta yhdessä vaan jokainen tahtoo loistaa oman akateemisen elämänsä ironisesti pohdiskelevana sankarina. Liian helppoihin kysymyksiin ei vastata, koska kyllähän kaikki tuon ovat ymmärtäneet jo ennen pääsykokeita. Jos luennoitsija kysyy, mistä elokuvassa oli kysymys, opiskelijat tuijottavat apaattisina tai lähtevät heti jauhamaan tunneleiden vagina-syboliikasta tai pätkän rodullisuudesta. Jotta opetus etenisi, jonkun pitäisi kuitenkin ensin todeta, että se oli lyhäri junista.

Teorioiden perusajatuksia ei useinkaan tule julkisesti puettua omiin sanoihin. Ainakin itse olen joutunut bileväittelyissä ongelmiin tämän kanssa. Kun kohtaa ihmisiä, joille vaikkapa ajatus ”kulttuuri on konstruktio” ei olekaan itsestään selvä, on yllättävän hankalaa selittää yksinkertaisesti oman ajatusmaailmansa peruspilareita. Esimerkiksi väite ”Miehet ovat naisia parempia muusikoita, mieti nyt vaikka kuinka paljon enemmän kuuluisia miesmuusikoita historiasta löytyy” pisti joskus aika lukkoon. Mistä jotain noin epäloogista lähdetään edes purkamaan?

Näistä pohdinnoista jatkan, että arvostan täällä harjoitettavaa ääneen ajattelua. Opetus etenee keskustelun kautta eikä tietoa jaeta ylhäältä alas. Voi tosin olla, että tämä kaikki tuntuu jännittävältä ja älykkäältä vain, koska se tapahtuu englanniksi. Kun on itse jatkuvasti sydän kurkussa, ei ehdi tuhahdella toisten naurettaville itsestäänselyyksille.

Ykköspäivästä lähtien olen pistänyt kättä pystyyn luennolla, vaikka se on ihan hirveää. Käsittämätöntä takeltelua, tärinää ja punastumista. Akateemista englantia julkisesti hui! Ainakin pääsen harjoittelemaan sitä ajatusten yksinkertaistamista, kun sanavarasto ei ihan taivu samanlaisiin krumeluureihin kuin suomeksi. En pysty sanomaan kuin yhden lauseen kerrallaan, koska sitten happi loppuu ja katse lasittuu paniikin vallassa. Jäkikäteen hihittelen itsekseni huonoja sanavalintoja ja jäädyttämistä. Nolostuminen ei jotenkin tunnu henkilökohtaiselta, koska tiedän olevani äidinkielelläni sulavampi. Julkinen kökköys on omituinen uusi puoli itsestäni, jonka kanssa täällä on opittava elämään.

Välillä suomalaisuus puskee kuitenkin läpi. Heitän omituisia vitsejä ja häpeän itseäni. Pohdin, viittaanko liikaa, vaikutanko teennäiseltä idootilta tai vihaako joku eväsmuffinssini syömidestä kantautuvaa momssutusta. Meidän pitää viikoittain palauttaa sivun mittainen reflection-paperi ja käytin sen tekemiseen viime viikolla n.5 tuntia. Jonkinlaista yliyrittämistä ja jumitusta on siis ilmassa. Toisaalta on kivaa tehdä täysillä ja piehtaroida kerrankin oikein kunnolla siellä epämukavuusalueella.

Tuntuu, että tässä yliopistossa saan rahoilleni vastinetta. Hyvien luentojen lisäksi täällä on kaikkea pientä kivaa. Huomenna Lawrence Hall of Sciencessä voi tehdä ja syödä kemistien kanssa oman jätskin ja perjantaina pidetään avoin luento The Higgs Boson Explained: What is the Higgs and Why is Everyone So Excited About It? Ei meil Turus tämmöst ol.

Asiaan liittymätön kuva Samposta. Kaupassa täti pysäytti Samopn kertoakseen: ”You’ve got one of them movie faces!” Agreed.

ps. Musta on aina vaikea valita noita kategorioita teksteille. Oliko tämä nyt syvällistä? Kuka määrittää oman tekstinsä olevan syvällinen? Luuleeko joku täällä Lilyssä olevansa syvällinen? Mikä teennäinen idiootti!