I WAS potato

Uuuuuuhggg… Kuviteltiin, että se olisi niin helppoa, kyllähän me osataan englantia!?!

Näköjään 12 vuoden englannin opiskelu ja kaikki edelliset ulkomaanreissut eivät riitä tunnistamaan natiivin lausumaa kysymystä would you like a plastic bag? eli d’a ba’? Kierreiltiin eilen keskustaa ja todettiin kaupunki oikein kivaksi, sosiaaliset taitomme perunaksi.

Tuntui, että jokaisesta tekemästämme liikkeestä paistoi läpi uskomaton noobeus ja ulkomaalaisuus. Vaatekaupoissa myyjät tuntui odottavan vähintään yläfemmaa eikä oltu tarpeeksi cooleja sellaista heittämään. Miten sitä voi huiskata good thank you, how are you:t kaupan toisella puolella huhuilevalle myyjälle vaikuttamatta idiootilta? Miten sen yhden kaupan myyjä tiesi heti kysyä, mistä olette kotoisin, vaikka ei ehditty sanoa kuin hello? Kaikki puhuu ihan liian hiljaa, enkä vielä viitsi noudattaa Kristan vinkkiä (”Sanot niille TALK UP BITCH!”). Yksikin setä huusi meille kadulla: ”Leave, just fucking leave!” Sampo tosin kuuli sen kaupittelevan pilveä, kumpikohan sitten oli vainoharhoissaan oikeassa..

Onneksi Sampo on kuitenkin sen luokan smoothoperaattori, että saatiin myös annos joukkoonkuuluvuutta. Paikallisessa skedekaupassa hengaili skedetyyppejä, jotka puhui ja käyttäytyi samoin kuin ne Suomessakin. Siellä osattiin asioida oikein, ehkä vielä tulevaisuudessa muuallakin.

Okei, ollaan oltu täällä vasta päivä. Jännittävää kuitenkin kokea kulttuurishokkia täällä! Tietenkin noi jutut on teoriassa ihan itsestäänselviä. Käytännössä on vaan vaikeampaa oikeasti heittää läpsykää tilanteissa, joissa on tottunut olemaan hiljaa. Takana paljon deer in the headlights-tuijottelua, edessä sitten sitä sujuvampaa small talkkia!

Onneksi mulla on niin cool poikaystävä.