Luottaisitko liftaajaan, jossa on yksi osa James Francoa, kaksi Lauri Tähkää?

70-luvun kauhuelokuvat on vaan parhaita. En oikein osaa sanoa mistä se häiriintynyt ja lumoava tunnelma tulee. Carriessa (1976) ja Texas Chainsaw Massacressa (1974) on jotain samaa. Hidas leikkaus? Elektromusa? Trumpettihousut ja paitojen läpi loistavat nännit, jotka vievät huomion huonolta näyttelemiseltä? Kuvauskin oli silloin niin kaunista, hienoja maisemia ja upeita värejä!

Kaikki kliseet on joskus nähty ensimmäisen kerran ja 70-luvulla tehtiin monta genreä määrittävää teosta. Halloween (1978), Tappajahai (1975), Alien (1979), the Omen (1976) wow! Monelle se voi olla rienausta, mutta mulle joku Hitchcock Linnut (1963) elokuvan pelkääminen on sama kuin ah niin kulturellisti nauraisi ääneen Chaplinin Kultakuumeelle (1925). Ei se vedä vertoja esimerkiksi Manaajalle (1973), joka on oikeasti pelottavaa ja viihdyttävää kauhua!

Löytyy niitä upeita leffoja muualtakin. Sääli, että Rosemary’s baby tuli jo -68 ja Hohtokin karkasi 80-luvun puolelle. Pointti olisi vakuuttavampi niiden kanssa. Kyllä meikä fiilistelee myös Blair Witch Projectia (1999) ja The Ringiä (2002).  70-luvun elokuvissa on kuitenkin jotain tiettyä elokuvamaisuutta verrattuna nykyään tehtäviin kauhuleffoihin. Pohdiskeltiinko silloin ihmisen sisäistä pahuutta enemmän?  Teemoina turhamaisuus, kosto, uskonto, saatanaan tai eläinten asemaan. (Eikö Texas Chainsaw Massacre levitäkin selvästi kasvissyönnin sanomaa?) Tosin en muista oliko Tappajahaista muuta syvällistä pointtia kuin ”I think we need a bigger boat.”

Loppuun ihastelkaamme Bronttosauruksen yötä (1972), jonka moni on varmaan jo nähnyt ystävämme Markus Perttulan facebookpostauksessa. Tässä tiivistyy jotain siitä totaalisesta häröpalloilusta, mitä ymmärtämättömänä voi vain nojata taakse ja nauttia aikakauden upeudesta. Yleensä en kauheasti Veskua fiilistele, mutta tässä se vetää kyllä ihan kunkkuna.

http://youtu.be/ekEw2hrU5vk