Nyt jo Siina Leppäkin kyselee Kuinka aikuisena saa ystäviä. Aihe on ajankohtainen, ihminen tarvitsee kesäkaverin! Päivämme ovat luetut vaihdon suhteen. Ensi viikolla kurssista on midterm ja viikonloppuja sisarusten vierailuun on vain kaksi! Kuukauden pelattu tutustumisleikki loppuu yllättävän pian. Jäikö käsiin yhtään ystävää?

Moni pidemmässä vaihdossa ollut sanoo, että kunnollisen kaveripiirin rakentamiseen menee vähintään puoli vuotta. Mitä mieltä olette? Me ollaan yritetty kesävaihdossa nopeuttaa tätä prosessia, eikä se aina mene niin coolisti. Pakko räpistellä sosiaalisena perhosena normaaliuden rajoja hipoen.

Kyllä mä tiedän smooth operattauksen säännöt, mutta kolmessa kuukaudessa ei ehdi leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa  ja esittää, että ihan muuten vain olisin tullut tähän pulpetin kulmalle läpyskää heittämään. Välillä vaikutan varmaan ulkomaalaiselta friikiltä, joka tunkee keskusteluun kutsumatta ja roikkuu vielä tunnin loputtua ovensuussa huutaen naama vaahdossa ”See you in class tomorrow right, RIGHT!!??”

Tyrkkymäinen seuranhakeminen on kuitenkin vain merkki siitä, että jotkut tyypit ovat musta hauskoja ja tiedän, että mäkin olisin niiden mielestä hauska, jos ne tuntisi mut ja sitten voitaisiin yhdessä naureskella nurmikolla ja olla onnellisia vaihtoni loppuun asti. Ymmärrän kyllä, että vakituisissa kaverisuhteissa elävä paikallinen ei välttämättä koe asiaa näin.

Kavereiden hankinta on deittailun alalaji. Me tahtottiin saada paikallisia kavereita, joten ollaan laitettu itsemme out there. Ollaan tutustuttu ihmisiin hanakasti myös vaihtaripiirien ulkopuolelta. Välillä se on ollut hirmuisan pelottavaa, mitä jos ei kelpaakaan kaveriksi tällaisenaan?

Kuvan ottanut Pirita Männikkö hyväksyy meidät sellaisina kuin olemme

Kavereiden hankkimiseen on liittynyt kaikkea sitä, mitä treffailuunkin usein kuuluu. Jännitetään soittamista ja harjoitellaan puhelun jokainen vuorosana etukäteen (how are you puhelimessa on ihan uudella tasolla epämukavaa). Stalkataan facebookissa mahdollisten frendien liikkeitä ja mitä se likettää (miksei se vastannut jo viestiini, vaikka se selvästi oli online?!) Vatvotaan muiden kavereiden (eli Sampon) kanssa jälkikäteen jokaista tapaamista ja keskustelua liiallisuuksiin (”Joo ja sit se NAUROSIS sil mun vitsil, mut sil toiselle se ei nauranu ja luulin, ettei se vaan kuullu niin sanoin sen uudestaan ja se vaan kattoi mua inho silmissään, vihaakohan se mua nyt?”)

Ahkeran yrittämisen seurauksena meillä on nyt kolmet kivat kaveripiirit: CS:n kautta tutustuttiin Joniin ja sen happy hippy tree friendseihin (nettitreffit), perhetutun kautta suomen kieltä opiskelevaan super kivaan Ryaniin + veli ja tyttöystävä (sokkotreffit) ja vaihtareiden tutustumisillassa (speed dating) joukkoon vaihtareita, jotka on, no just sellaisia kuin vaihtarit on eli osa enemmän oman tyylisiä kuin toiset. Bonuksena Sampolla on omat skeittifrendit ja Noah, jota se edistyneessä viisaudessaan auttaa Beauty and joy of computing-kursilla.

Miten hankkia kavereita: Ole fiksu tai osaa jotain! Ryan on töissä viinikaupassa, jossa hän opetti meitä maistelemaan viinejä.

Onhan tätä jo ennenkin mietitty, että eivät ne hyvät ystävyyssuhteet kauheasti edes eroa parisuhteesta. Molemmissa on samanlaisia vaiheita ensi-ihastumisesta suhteen syvenemiseen. Mulle ainakin säootmunparaskaveriii on yhtä tärkeä tunnustus kuin kumppanille sanottava mä rakastan sua. Poikkis & bestis, vähintäänkin yhtä harvinaisia löytöjä. Kun mulla onnekkaalla on jo maailmalla kaksi parasta kaveria ja joukko ihania ystäviä Suomessa, voinko vielä olettaa, että täältäkin löytyisi the One?

Meillä ei vielä ole sitä omaa possea, omaa läpyä tai seuraa, jolle voi soittaa vaikka joka päivä häpeilemättä. Viikonloppuna käytiin kuitenkin bailmaamassa vaihtareiden kanssa, Ryanin kanssa lake Anzalla ja Jonin Boys are back in town-bileissä. Kotimatkalla bileistä mietin, kuinka näitä kaikkia ihmisiä tulee kova ikävä sitten joskus lähdön jälkeen! Kaipa ne lasketaan siis jo ystäviksi.

Kavereiden hankkiminen näin lyhyessä ajassa on todella ollut hankkimista. Pitää olla itse aktiivinen, kysellä paljon ja tunkeutua seuraan. Näin se toimii:

A) Opettele nimet & käytä niitä usein. Toi-mii. Jos muistat toisten nimet jo ekan tapaamisen jälkeen, viestit heidän olevan special ja unohtumattoman kivoja.

B) Kehitä insaideri. Ai soitat kitaraa? Perustetaan bändi ja mennään soittamaan paikalliseen open mic iltaan Ally McBealin tunnari eheheheee.. (Bonusvinkkinä: Älä selitä vanhoja insaidereita uusille kavereille tai yritä kirjoittaa niitä blogiin)

C) Kutsu itse! Järjestä ohjelmaa myös paikallisille, jottet tunnu heistä riippakiveltä. Tutustutua uusia tuttavuuksia toisiinsa tai pyydä leffaan. Tuo itse jotain suhteeseen äläkä odota vain saavasi kutsuja.

Ollaan tavattu täällä paljon kivoja ihmisiä, joiden kanssa tahdotaan viettää enemmän aikaa. Jos joku uusista tuttavuuksistani eksyy blogiin google translatori apunaan, toivon, että luette tekstin imartelevana, ei kriippinä.

ps. Katille tiedoksi: Higgs boson, you failed me! Rynnisteltiin tiedonjanoisina kampukselle, mutta luentosali oli ääriään myöten täynnä. Harmaahapiseset tiedemiehet käännyttivät kymmeniä valaistusta etsineitä kansalaisia pettyneinä koteihinsa. Tapahtuma oli siis huippusuosittu eikä päästy sisään. Minuakin olisi kovasi kiinnostunut, vaikka sen mainostamisessa ei käytetty yhtään huulipunaa tai vaalenpunaista väriä.