sisustus ja syksy

Koti alkaa olla vauvaa vaille valmis. Nopeasti arvottuna kuumemittari taitaa olla ainoa puuttuva must have- hankinta tällä erää. 

Pinnasänky on paikoillaan, petaamatta tosin. Nähtäväksi jää, millaisiin nukkumajärjestelyihin meillä ihan aluksi päädytään. Perhepeti houkuttaisi, kun siitä on niin paljon kuullut pelkkää posia. Katsotaan sitten rauhassa, mikä ratkaisu meille parhaiten sopii. 

078.jpg

Makkari näyttää omaan silmään leppoisalta ja seesteiseltä. Feng shuit lienevät kohdallaan, sillä pikkukisu on siirtänyt päiväunensa sängyn jalkopäähän. Ilmeisesti tuttu värikoodisto rauhoittaa, sillä kissa ja huone mätsäävät toisiinsa täydellisesti. Luonnonvalkoista, pellavaa ja harmaata. 

Seinävalosta olen ylpeä, se ehti lojua valmiina pitkään erinäisten poranteräongelmien vuoksi. Entisessä elämässään varjostin oli ruusukuvioinen, hapsuinen ja paksun tahmaisen pölyn peitossa. Skalpeerasin sen ja pingotin päälle pätkän vanhaa pitsiä. Ei siis iso eikä tippaakaan vaativa homma, mutta juuri tuohon täydellisen sopiva. Oikean lampun kanssa valo on pehmeä ja seinään piirtyy nättejä kuvioita. Vauvahuoneeseen juuri sopivan lässynlää olematta oksettavan äitelä. 

Oksettavasta puheen ollen, en ole vielä tällä tontilla ehtinyt avautua suhteestani termiin maalaisromanttinen. En muutenkaan ole lokeroinnin ystävä, mutta en voi yhtään sietää sitä, miten tuo termi kasvaa ja leviää ja peittää kaiken alleen kuin jokin avaruuslimahirviö. Jos alkuun oli kyse kauniista, vanhoista tavaroista ja luonnonmateriaaleista, nyt maalaisromanttista ovat candles-, keys- ja tilpehöörilaatikot, mdf- levystä askarrellut kaapit tai oikeastaan kaikki valkoiseksi maalatut huonekalut. Aloin lähestulkoon kirkua, kun törmäsin lähikirppiksellä neljänteen pöytään, joka oli täynnä pitsinauhoin koristeltuja pilttipurkkeja labelilla ”maalaisromanttisia maljakoita”. ÄÄÄÄÄ! 

Asia kuuluu ehkä jälleen sarjaan ”ei kannattaisi ottaa näin henkilökohtaisesti”. Toki olen iloinen siitä, että maalaisromantiikka on tuonut mukanaan myös uuden tuunaus- ja askarteluaallon. Pitsinauhan liimaaminen pilttipurkkiin onnistuu varmasti jokaiselta, ainakin pienen treenin jälkeen. Ehkä koko asiassa häiritsee eniten se, että itse rakastan vanhoja tavaroita, ja olen valmis näkemään paljonkin vaivaa juuri oikeanlaisen vitriinin tai kaapin metsästämiseen ja kunnostamiseen. Muutamaan vanhaan lasi- ja astiasarjaan suhtaudun fanaattisesti ja jaksan haahuilla kirppiksillä tuntikausia niitä metsästellen. Meidän kotimme sisustus on muotoutunut hyvin hiljalleen. Jokaisella tavaralla on tarina, ja ne hakevat edelleen juuri niille sopivia paikkoja. Jossain takaraivossa pistää, kun oma harrastus niputetaan samaan genreen massatuotantoskeidan ostamisen kanssa. En tiedä.  

*

047.jpg

Nämä kauniit syyspäivät ovat yksi parhaista jutuita, mitä tiedän. Rakastan raikasta ja hapekasta ilmaa, ja jostain kumman syystä myös sitä vähän mätää tuoksua ilmassa. Kisut ottavat kaiken irti vähiin käyvistä auringonläikistä ja jakavat ne sulassa sovussa. 

Syksyssä on aina tunne siitä, että jotain uutta ja jännää tapahtuu. Nyt on hassua miettiä, miten vuoden päästä kahlaillaan erivärisissä lehdissä pienen taaperonpoikasen kanssa ja nuuskutellaan tuota samanlaista ilmaa.  

Kommentit (1)
  1. Lämpimät kiitokset ! 
    Kissoilla on jännä tapa eksyä linssin eteen.. 

    Ihanaa syksyä myös sinne puolen ruutua 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *