Hurmaavan valkeaa -sisustusblogi muuttaa Dekoon!

heippa1.jpg

 

Tässäpäs se uutinen mistä eilisessä postauksessa vihjailin, eli Hurmaavan valkeaa -blogi muuttaa tästä päivästä eteenpäin Dekolehden alle. Suuri kiitos siis Lily ja Lilyläiset <3 <3 <3 Täältä alkoi minun blogitaipaleeni, ja enpä olisi uskonut, että siitä olisi tullutkin näin rakas harrastus! Syy miksi Lilyyn aikanaan tulin oli se, että oman blogin aloittaminen oli ja ON tehty täällä todella helpoksi. Niin vain minäkin aloin kirjoitella ja kuvailla tästä minun sisustusharrastuksestani 😀 Ja voi niitä alkuaikojen kuvia, hahaha! Joskus mietin, että pitäisikö osa vanhoista postauksista poistaa, mutta höpö höpö! Nehän ovat osa tätä blogia. Tämän kanssa on kasvettu, opittu ja menty yhdessä eteenpäin. Edelleen on hyvä fiilis päällä, ja todella innoissani siirryn kohti uutta!

Minut löytää nyt sitten osoitteesta http://dekolehti.fi/hurmaavan-valkeaa. Tässä suora linkki vielä blogiini. Tulkaahan ihmeessä inspiroitumaan sisustamisesta ja minun remppa- ja DIY-projekteistani! Pää on täynnä vaikka mitä uutta inspiraatiota, jotka onneksi pääsen jakamaan teille ihanat lukijat!

Lilyssä tulen varmasti piipahtamaan vielä monta kertaa, sillä jäähän tänne niin paljon huippublogeja joita tykkään kovasti lukea. Nähdään siis puolin ja toisin!

 

Inspiroivaa kesää kaikille, pus!

 

 

kulttuuri suosittelen sisustus

Uusi ihana objektiivi – Olympus 45mm f1.8

image.jpeg

 

Hellouuuu, I’m back! Täällä aletaan pikku hiljaa selviytymään vatsataudin kourista, ja alkaa taas hymyilyttään 🙂 Hyi hyi, ihan kauhea pöpö iski viime viikolla, ja vieläkin on melko hontelo olo. Muotoillaanko vaikka näin, että asunto ei ihan ole kuvauskunnossa, joten napsin muutaman kuvan koiran ulkoilutus lenkiltä :DD Olen hankkinut itselleni kauan haaveilemani Olympus M. Zuiko 45mm f1.8 objektiivin, jolla lähikuvat saavat ihan uuden ulottuvuuden. Pääsin testaamaan objektiivia ensimmäistä kertaa kunnolla tänään, ja tässäpä näitä minun otoksia. Nämä kuvat on otettu ilman sen kummempia opiskeluja, mutta kyllähän sitä jokin kuva onnistuu, kun tarpeeksi räpsii, heh! Näitä kuvia ei muuten ole käsitelty nyt millään lailla, eli ihan ’au naturel’ mennään :))

Tämä objektiivi on bloggaajien suosiossa eikä turhaan, sillä lähikuvat ovat kauniin tarkkoja. Tämän objektiivin juttu on tuo taustan ”blurraus”, eli itse kohde saadaan näyttämään terävältä, mutta tausta sumealta. Tai toisinpäin, ihan miten itse tykkää. Täytyy alkaa nyt harjoitella tämän kanssa, mutta alkuvaikutelma on kyllä tosi hyvä! 

 

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

 

Mallina toimi ihana söpöliini Curro, ja täytyy kyllä sanoa, että tämä objektiivi helpotti kummasti myös hänen kuvaustaan!! Yleensä kun ”tavallisella” objektiivilla yrittää ottaa kuvaa eläimestä, niin yleensä se ehtii aina liikauttaa päänsä toiseen suuntaan ja kuva tärähtää, mutta tämä nappaa kuvan nopeasti ja vakaasti, jolloin kokemattomampikin kuvaaja onnistuu. 

Ihanaa, että aurinko paistaa ja on lämmin! Ihan kunnon kesä jo! Itse tosin siis vietin nämä kesäpäivät verhojen pimennossa sisällä, mutta kylläpä tämä tästä jo alkaa helpottamaan 🙂 Blogissa muuten tulee tapahtumaan suurehkoja muutoksia, joten pysykää kuulolla <3 <3 <3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

koti sisustus