Shoppailua Tallinnan sisustusliikkeissä

Shoppailua Tallinnan sisustusliikkeissä

Käväisin työreissulla Tallinnassa ennen joulua, ja tietysti heti kun aikataulu antoi periksi, kiirehdin tekemään täsmäiskut Tallinan sisustusputiikkeihin. Nappasin kuvat kännykällä, joten laatu on hieman sen mukaista, öhöm 🙂 Mutta, kun aikaa oli rajallisesti, oli toimittava ripeästi. Ainakin kuvista saa jonkin käsityksen siitä, mitä kivaa sisustustarjontaa Tallinnasta löytyy. Ensimmäiseksi suuntasin kohti homeart:ia, Telliskivikadulle. Tarkoitukseni oli käväistä […]

Vuosi 2014 kuvina

Vuosi 2014 kuvina

//TAMMIKUU// Tammikuu lähti käyntiin uudella valkoisella ilmeellä. Huoneistoomme tehtiin uusi lattia vanhan päälle, hiomalla ja maalaamma parketin päälle. Asunto raikastui ja siitä tuli tuhat kertaa valoisampi 🙂 Inspiraatio oman blogin pitämiseen kasvoi.   //HELMIKUU// Helmikuussa sisustusinspiraatio jatkui. Tuli tehtyä tiilipöytää, ja muutettua sisustusta tekstiilein ja uusien huonekalujen avulla. Myös parvekkeen ilmettä kohennettiin talvityyliin.    //MAALISKUU// […]

Jouluasetelma vol. 2

Jouluasetelma vol. 2

  Tässäpä taas jouluasetelmaa kehissä. Tällä kertaa String-hylly on saanut hiaman talvisemman lookin. Sinänsä en mitään perinteisiä joulukoristeita hyllyille asetellut, vaan tunnelmaa luovat kynttilät ja ”huurteinen” kasvi (mikälie sen nimi nyt olikaan), heh!      Sting-hyllyni löytyy melko läheltä olohuoneen lipastoa, joten nappasin hieman kuvaa vielä uudemman kerran siitäkin. Kävin muuten tänään kaupungilla jouluostoksilla ja […]