Oon kerran ennenkin yrittänyt pitää blogia. 7 vuoden takainen yritykseni ei yllättävää kyllä kestänyt kovin kauaa: 16-vuotias minä jaksoi rustailla peräti 10 lyhyttä postausta ennen kuin innostus lopahti. Hämmästyksekseni kuitenkin huomaan ihka ensimmäisen postaukseni perusteen pätevän silti edelleen: ”Blogin aloittaminen antaa mahdollisuuden purkaa ajatuksia! Käsitellä tunteita ja jakaa ne muiden kanssa! Terveellistä mielelle!”

Musta on viime aikoina tuntunut, että mun päässä pyörii joka hetki enemmän ajatuksia ja tunteita kuin keskivertoihmisellä koko päivänä. Liuta irrallisia ajatuksia, joita yritän epätoivoisesti pyydystää sitä mukaa kun niistä syntyy jotain, mitä osaan sanoin kuvailla. Lisäksi ne ovat usein sekaisin kuin taskuun tungetut nappikuulokkeet tai lankakerä kissan jäljiltä, ja niiden selvittely on yhtä post-it-lappujen, nimettömien Evernote-muistiinpanojen, Moodtrack-päivitysten ja tietysti lukuisiin eri vihkoihin rustailtujen listojen ja päiväkirjamerkintöjen loputonta suota. Ehkä blogin avulla oppisin vihdoin koostamaan niistä jotain edes vähän yhtenäistä kokonaista muistuttavaa, tai sitten tämä on jälleen yksi kanava aivodumppailuun vähän pidemmälle viedyn tajunnanvirran muodossa. Joka tapauksessa olisi hienoa samalla oppia pitkäjänteisyyttä sekä päästämään irti elämäni kaikilla alueella vallitsevasta perfektionismista.

Suuri osa mieltäni painavista asioista on varmaan liian yksityisiä julkiseen blogiin, mutta mietin niistä kirjoittamista sitten, kun sellainen fiilis iskee. Tänään yksi minua pohdituttava aihe on mitä elämältäni haluan. Tiedän laajan vastaukseni – haluan olla onnellinen. Mutta jos minulta kysyy ”Mitä haluat tehdä isona?” kuuluu vain kuuluisaa heinäsirkkojen siritystä. Opiskelen markkinointia, mutta melkein kaikki myymiseltä haiskahtava saa niskakarvani pystyyn, jos mietin, että tekisin sellaista työkseni. Nautin mainosten ja lehtisten taittamisesta yms. graafisesta puuhastelusta, mutta koska olen täysin itseoppinut, pelkään, etten ole tarpeeksi hyvä. Olen myös hyvin tietoinen perfektionismistani ja siitä johtuvasta hitaudestani, joka ei työmaailman hektisyyteen sovi. Viime aikojen itsetutkiskeluni taas herätti kysymyksen, että voisiko tämä taipumukseni pohdiskeluun ja loputon kiinnostukseni ihmisten ajatusmaailmasta mahdollisesti auttaa muita? Olisiko minusta psykologiksi tai jonkinlaiseksi terapeutiksi? En tiedä.

Laaja vastaukseni on kuitenkin täysin selkeä! Olen jo pitkään tiennyt elämäni suurimman tavoitteen olevan onnellisuus. Haluan jatkuvasti kehittää itseäni paremmaksi ihmiseksi, oppia keskittymään positiiviseen ja olemaan onnellinen tässä ja nyt. (Onnea voi etsiä kaukaa, mutta on tärkeää muistaa löytää onnea myös jokaisesta hetkestä. Jos keskittyy vain onnen jahtaamiseen, ei sitä välttämättä löydä koskaan.) Haluaisin olla ihminen, joka levittää iloa ympärilleen ja saa muut tuntemaan olonsa hyväksi. Siksi haluaisin myös tässä blogissa pitää mahdollisimman positiivisen ilmapiirin, vaikka välillä vaikeita asioita pohdinkin. Saa nähdä mitä tästä kokeilusta tulee, mutta tästä tämä lähtee! HOP!