Sinä päivänä

Iltanen arskatyyppi laskee kiirehtien horisontissa. Aina yhtä ahtaan eli siis tosi onnekkaan bussin sumee ikkuna ja tussitöhräykset, ohi suhahteleva liikenne vilisee silmissä. Loppukesän viimeset säteet heittelee varjojaan ja hymmyilee. Oon menossa jonnekin, joka on jo ihan koti, vaikkei ihan vielä olekaan. 

Se sympaattinen kadunkulmaus ja sen pitserian, jonne saa jonotella aina ulos asti, tuoksu. Tässä oon seissyt ennenki, tuijottanut tätä samaa korttelia. Vaikken oikeasti taida ollakaan. Pikku pubbeloita, huolettoman näkösiä kanssakulkijoita ja se lämmin fiilis, joka puolella ympärillä. Aika seisahtuu ihan just siihen. Sit edessäni tallaava random -tyyppi herättää sille itelleen -hajullaan ja elämän runnomalla ilmeellään. Tullee hetkeks surku. Höhh.

Istun Pispalan kattojen yllä. Sillee korkeenpaikan kammoselle (en enää nii!) sopivalla korkeudella. Järvi näkyy kauas kauas ja aina nii levoton minä on kadonnu just siihen paikkaan. Ikkunat, ne on aina ollu joteki tosi kiehtovia, niitten takaa huokuvat elämät, joista ei saa ikinä tietää mitään. Ihan tosi jännää minusta. 

 

 

Näi mustan marraskuun, oh finally, häämötellessä loppusuoraa, on ihan näissä kaikissa haikeuksissaan lämmittävää palata noihi kevään ja kesän hetkiin, jollon vähä niiku uudestaan ja uudestaan koki rakkautta ensisilmäyksellä. Perhosoloa. Oma termini semmoselle fiilikselle, ku tuntuis syntyvän pikku hilijaa uusiks eläen taas jotai toukkavaihetta. Ja sit taas seuraavaa, erilaisena. Ku olo on kevyt leijailevainen ja löytää uusia juttuja, joita jaksaa ihmetellä.

Tää kaupunki. Sai pitkästä aikaa perhosolot ja stoorit alkoi jälleen kirjotella itseään, niinku etenki lapsena ain tapahtu. Kunnes joku aikusuuden ruumiillistuma ja sen hektine pyörre teki jonkun lukon ja vei mielikuvituksen hetkeks toviseks. Mutta pppsss

hhf eipäs onnistunu kokonaan hähäh.

Tähän välliin. Kerroinko jo, että viehätyn pakkomielteisesti kliseistä ja sarkasmista? Ne on keinoja, joilla tätä elämää voi käsittää jotenki järjellä tai sit just päinvastoi.  Sillai kooten niitä hyviä juttuja ja tekemällä kaikesta shaibasta, mitä ikin sattuu, jonku näköse läpän. Itelleen ja virheilleen nauraminen ja niiden hyväksyminen, on selviytymiskeinoina välillä erittäin jepa. 

Niin. Vähämpä raffin puoleine syksy meinas viiä mennessään ennen, ku päästiin tänne nariseville lautalattioille ja erivärisiin, hyisen kylmiin huoneisiin, joissa saa koko ajan kerrospukeutuu ja villapaidat x3 on ystävä ja joissa mm. yksinolosta, yksinäisyydestäkin on löytäny ihan erilaisen ulottuvuuden. Mut tä on hyvä nyt. Pitkästä aikaa on sitä aikaa oh yyeess, sitä on. 

Vielä siitä tunteesta, kun kokee kuuluvansa jonnekin.Ja tästä himasta, joka on saanut lempinimen Islanti. Haaveilin joskus muuttavani sinne. Sen äärimmäisen kiehtovat saaret ja oh ne luonnon sävyt, muodot, pikkukylät ja se ilmasto. Freezing, but not really cause soo pretty! Se on vähä niiku tää meidän koti nyt. Ja tää voip olla se saari, kunnes taas pääsee ja on aikaa (no nyt kyl ois!) matkustelee sillai oikeasti muualla kuin päässään. 

Harhailin vähän sivupoluille upsi, mutta täsä eka klisee. Tampere, kiitos, että löysit minut. Just nyt kuulun tänne. Mää myös aattelen, että kaks asiaa elämäs ku pysyy, on asiat iha hito hyvin. Vaikkei oiskaan ain fyysisesti siinä, tietää et palatessa ja pois lähtiessä ne ei hävii. Ystävät ja koti, jonkinmoine. 

En usko onneen suuressa ja laajassa mittakaavassa. Uskon niihin pikku pikku hetkiin ja paikkoihin, jossa voi olla just sillon kaikki. Täydellistä ja epätäydellistä yhtä aikaa. Sinä, sinä ja sinä päivänä olin just hetken tosi onnekas. 

Hmmm. Millasia hetkiä ja paikkoja teilä on, jotka tekee perhosoloja?

 

-Reetta

Ps. Kuvat kehnolaatusta luurin matskua, mut nää on just niitä. Kiireettömiä, huolettomia TRE -fiiliksiä kesältä. Ja ei sit kuitenkaa iha nii. Biitsi -otoksesta muistunnee mieleen, että olin iha tosi äkäne, koska muhkuraine ranta ja liikaa ihmisii ja äähh. Edellise illan juhlinta krhmm tais myös vaikuttaa asiaan. Ilta-aurinkone Särkänniemi taas tuop muistoja hämysestä elokuisesta illasta, ku jo palels ja oli maaliman epäsosiaalisin olo ja vastapäiseltä rannalta kuulu huonoja cover -biisejä.

Ja no niitä ikkunoita muutamaine.