Karkaavat fisut ja muita tarinoita -himapostia vol.1

 

Seinien ja ikkunoite, kattojenki tuijottelu on ollu itelle aina aika meditatiivista. Apauttia reilu kuukaus sitte näile huudeille muutettuamme kyseinen zen -tila siirtyki ihan eri leveleille.

Taide ja muu sälä luonnollisesti kertoo omaa tarinaansa, mutta täälä on usei huomannu kesken jonku tärkeen kahvinjuonnin duunailun jumittavansa vaa jotai tiettyy tyhjääki kohtaa seinässä ja ikkunassa. Tän himatsuikkelin nurkissa ja ympäristössä vaa vissii on sitä jotain! Ja toki aina se uutuudenviehätyskin. Mut törmätessäni asunnon ilmoitukseen, I just knew it. Ympäristöstä ja lähirakennuksista haetut sävyt ja struktuurit oli vaan just niin omia. Se ny ei toki pelkästään vielä kauppoja synnyttäny, mutta iso syypää kuiteki!

Iisi, skandinaavinen valkonen miellyttää silmää myös, mutta oman kodin neliöihin kaipaa erilaisia sävy ja kuvio -perspektiivejä. Puitten suurena fanittajana kattelen mielelläni erityisesti makkarissa maanläheisen sävyistä tapettia, joka on muute tapettien aatelisilta Cole&Sonilta. Kandee tsekkiä jos hakee jotai vinkeitä ja omaleimasia, mut kuitenki seesteisen sävysiä omiin seinähuudeihisa.  Einny ihan suosikki kuosia kyseinen, mutta goood kuitenni. Puut hengaa enimmäksee ton tilanjakajan (ärsyttävä sana) toisella eli pikkutyypin oman kolosen puolella, joten työpöydän ääressä ja sängystä käsin keskitynki sitte vanhan vihreeseen ovikaapistoon ja vähä juoksettuneen kauramaitokahvin -sävysiin seiniin. Huijasin vähän, koska työnurkkaukseni katseenvangitsija on oikeesti Maija Louekarin suunnittelema jättiposteri kehyksissä, jonka sain vuosia sitte Vimman pop upeilta. 

 

Tykkään kovasti asioista nimeltä kasvit. Ni elävinä ku ripustettuina koukuissaan. Edellisil meinaan Ebba Masalin opetus -kasvitauluja, joita oon parit hommannu Habitareilta. Ja jotka ei ihan nii nopeesti kurpsahda käsiini ku oikee normisetti, vaikka niitäki on kovana riskinaisena tullu hankittua paljon ja halajaa viel lissää. Jonku tosi big onen! Mut siks oon myös kova kaktus -fani. Tyypit hyvä ku tarvii mitää ja tyytyväisinä pysyy! Ja fiksujaki vielä, kaktus yksilö öö nro.kuus kasvatteli ittesä vankilasa kaltereitten raosta pihalle. Jaksan hymyillä sille vieläki, reppana. 

Lemppari korneri Islanti -huudissain on ehottomasti salakaappi -seinus, jonka lempee metsäviheriäinen jaksaa ihastuttaa. Seinustalle oli myös helppo kerätä aarteita metrisestä lehtipinosta kookos- ja simpukkamuistoihin Aasiasta. Jahh! Painavan kala -opetustaulun, jota raahasin eräänä hyisenä talvipäivänä Eirasta ja hommassa oli totista selviytymisen meininkiä, ku fisut koitti tuulen mukana lähtee käsistä jonneki merille.

Irvokkaasti hymyilevät hahmot Kuubasta tuodussa, taiteilijan itse sainaamassa taulussa symboloi itseironiaa, jota tullee peräänkuuluteltua. Siitä tuliki mieleeni kirppikseltä bongattu lp levy -kello. Tä on mulle vähä vaikee asia puhua, mutta en voi sietää seinäkelloja. Äitini on yrittäny vuoskausia, tietty hyvät mielessää, tunkee millo mitäki yksilöä ja aina oon ollu aiva sinnikkäästi nounou. En tykkää siitä ajatuksesta, että näkee kellonajan tasasin väliajoin. Ja ne viisarit.. Noo toi oli must vaa hieno ja sittepä, ku siit loppu patteri. Ni ohan tää samainen äiti -henkilö sitte kuskannu aina tullessaan jonku patterisetin. En vaa usko, että ne kovin lähitulevaisuudessa löytää siihen tiensä..

 

Uusimmat tulokkaat koukutettuina muistuttelee omista juurista. Kajaani ja Helsinki -taulut saatiin graafikko ystävältä läksiäislahjana ja taitaaki olla tällä hetkel ainoat mustavalkoset taiteilut täälä. Oodeja noille kaupungeille, syrän on niilä mestoilla edellee ja tippa lindessä tullee viivoja seurailtua.

Sitte. Tässä yhteydessä on pakko kertoo stoori  yhistä muistorikkaimista esineistä, mitkä on säilyny messissä kämpästä kämppään vimoset viistoista vuotta. Puhun tietty kuparisista tyypeistä titsi Sophiesta ja sixi Sepestä. Niinä siis tosi kreiseinä nuoruusvuosina Kajjaanissa meillä oli tapana tehä jäyniä, ja joskus sitte tyhjennettii jonki perus veromodien sisäpihan lava ja heivattii kyytii aivan käsistä reisiin. Käytii myös ilostuttamassa ihmisiä jättämällä tyyppien osia takapihoille ja etuoville. Tuttujen vaan tietysti.. Voitte kuvitella, että se oli meistä sillo paras ja hauskin juttu ikinä. Joohh. Mut päät torsoineen oli pakko kotiuttaa ja he tulivat kyllä jäädäkseen.

Värikkäästä makramesta ja ryijystä haaveilen makkariin ja olkkariin. Kyhäilin semmosia ite joitama aika sitte, mutta eihä ne röpellykset omaa silmää tietenkää tarpeeks miellyttäny. Muutenki monet neliöt huutelee viel jotai asiaa, mutta eippä se mikkää kiire. En oikeen osaa muutenkaa hommata valmiina tai tilattuina mittään design -postereita, lukuunottamatta tota Saanan ja Ollin mystisen metsähenkistä yksilöä, ku mieluumi ne jotaki kautta elää jonku stoorin ensin. Niiku sen virolaisen teatteriesityksen mainos, jonka salakavalasti revin Hämeentien seinästä. 
 

Ni ja keittiön kornerista vielä. Sielä on kyl kiinnostavia pintoja itessäänki eikä kaipaa kauheesti mittää, mut onha sinne ny pitäny saaha maaliman esteettisin ihan ensimmäiste Aamulehtien kansi. Ilman kehyksiä, ryppyne ja täynnä kaiken maaliman mitälie. Ja siitte kuksa jonka pohjassa R, hieno tuliaine ex-rollolaiselta Lapista. Niistä on eri hyvä juua välillä, ihan vaa koska puuta ja se muoto ah. Ja kissanaamari, tietty! Niitä tuli joskus muinoi kerättyäki, minnelie muu katras joutunu. 

Semmone homma. Monet nurkat jäi viel koluamati ja kuvaamati, mutta himapostiin palaan sitte myöhemmi tietty lissää.

Onko teillä himoissanne jotai sellasii vakkari harrastuksia noi niiku nukkumise ja syömise lisäks?

 

Ps. Kuvaamine sisätiloissa o erityise haastavaa näinä haaleen harmaina syystalven päivinä. Värit ja pinnat ei pääse oikeuksiinsa ilman kunnon luonnonvaloa ja voi jesta, ku perspektiivit menee välillä vähä pyllyllee. Mut ei se mitään kato hei. Sillai voi löytää taas niitä iha uusia kuvakulmia elämääsä.

 

Valoo, R