Hey hey I saved the world today.. or not

 

 

Het alkuun. Otsikkoni saattannee aiheuttaa korvatoukkia. Jostai syystä mulla hiilautuu tekstien yhteyteen aina ekaks mielleyhtymiä biisien sanoihin ja nimiin. Se homma ei sitte ihan wörkkinyt työskennellessäni kodin lehdissä.. ”Smells like teen spirit” etc..

Nih! Ootteko tekin niitä, jotka skippaa välil aika pikaseen, ku uutisia skrollaillessa tulee vastaan jokin eettinen juttu, liittyen kierrätykseen, eläin- ja ihmisoikeuksiin, ilmastonmuutokseen yms. ? Tai, jotka vannoo suvatsevaisuuden nimeen, vaikka omasta (salasesta) plakkarista löytyy ties kui paljo rajotteita ja ennakkoluuloja? Mää oon. Jepp, koska tieto ja oman kyvyttömyytensä tiedostaminen tosiaanki lisää tuskaa & huonoo omaatuntoo. JA tekopyhyyttä! 

Maalimanparannus -menot alkoi  kohdallain kiinnostaa apaut kymppiveenä, kun liityin Animaliaan ja rupesin kuuntelee punkkia. Tästähän pikku anarkistinen ( lue: angstinen..) urakehitykseni sitte lähti huikeaan nousuun. Bädärimpinä boikotoin kaikkea -aikoina sitä suostu käyttään vaan paria flanelli -paitaa & kloorivärjättyjä farkkuja ja paasasin mm. eläinkokeista ja turkistarhauksesta aiva tietäväisenä. Vaik sitte aika usein kuitenki, muka puolivahingossa sortu monenmoisiin epäeettisiin myrkkykemikaaleihin ja söi lihateollisuuden tuotteita ja millonka mitäki. Ysärillä näistä asioista ei myöskään huueltu ni isoon ääneen, jo ihan siitäkään syystä, ettei somen valtavaa voimaa ollut olemassakaan. 

 

Olen siis ollut aina erityisen vakuuttunut omista vihreistä ja suvaitsevaisista arvoista. Tovisen aikana on tullut kuiteki hogattua, ettei näin ihan ole, vaikka haluiskin. 

Päästessäni muutama vuos sitte opiskelee muotoilua, pähkäilin alaan liittyviä eettisiä kysymyksiä. Niihin aikoihin materialismi turhautti, ja  lapshuudissa panostettii kierrättämiseen ja lähituotantoon. Eräänlaisena hamstraaja  -sieluna rakastin löytöjä, kankaitten imppailua(!?) ja paloa luoda uutta. Ompelin myös ite ja loppupeleissä tuli hommattuu hyvi vähän mitää sekunda -kamaa, ainakaa uutena. Kotimaisten brändien pop upit myös kiinnosteli. Ja niitä uutisiakin tuli seurattua, tietenki suodatetusti. Eleli siis tosi tiedostavasti ja kelpo eko -kansalaisesti hehe. 

Päätin ottaa kopin siitä, et tiedostavana ja innovatiivisena opiskelijana voi keksii ja hyödyntää mitä vaa verkostoitumisesta lähtien, mahdollisuuksia ekologisen brändin kehittelyyn on loputtomasti.

Eisse sit ihan yksoikosesti mennykää nii. Nopeesti tuli huomattuu, et kilpailu alalla on kovaa, ja opiskelija -budjetilla eläminen horjutteli arjen ekotekoja ja laatuun panostusta. Myös nettikirpparit oli viedä mennessään, joka suomeks tarkottaa sitä, että vaihtuvuus on aikamoista. ”Aina voi myydä pois” -ajattelulla pitkälti mentii. 

Kiinnostus eettisyyteen ja sen edistämiseen kuitenki pysyi. Reilu vuos sitte duunattii omakustanteisena kirja yhessä toisen tekstiilisuunnittelijan kanssa kotimaisesta, kestävästä designista sekä tarinoita maapallon hyvinvoinnin edistämisestä. Itselle hiipi välillä kuitenkin hiukan tekopyhäine ja epäuskottava fiilis. Että pitäs elää niiku opettaa, sillai just eikä melkei. Mutta hienohan siitä loppupeleis tuli, kiitos partner in crimelleni ja ammattimaisille yhteistyö -tyypeille, joita oli kunnia haastatella! 

 

Noina muutamaisina tän syksyn tunteina, ku täytteli muuttolaatikoita, tiedosti taas miten paljon skeidaa sitä haluamattaan on ympärillee keränny, elelly välillä hyvinki epäekosti ja erilaisissa huumissa. Mite sitä on hyvä uskotteleen asioita itelleen omasta tiedostavuudestaan ja tajuta sitte koko se kirjo. Sen puuttumisesta, tässä tapauksessa häviämisestä hetkellisesti, hope so. Pakkaillessa oli myös aikaa laittaa vähä niiku kirjaimellisesti pakettiin elettyä 11v. elämää Helsingissä. Tuli todella huomattua, että ompas sitä ihan oikeasti paljon asioita ja projekteja & tyyppejäkin, jotka on vaa kävässy elämässä ja sit hups vaa ku ne o joteki jääny puolitiehen, unohtunu tai kadonnu. Ehkä se on osittain elämässä tarkotuski nii, kaikki se ja ne opettaa jotai ja kaikel aikansa, mut hö. Koitas ny joskus oppii elään nii, että kaikki se stuff ja ne ihmiset ois pysyvämpiä, jos niitä halajat ympärilles haalia, veisailin iteksein mää. 

 

 

Luulen, että tietynalaine tuhoamis/kuormitus -mentaliteetti ja ympäristön tai ihmisten laiminlyöminen sekä näiden ongelmien tiedostamatta jättäminen kertoo tietämättömyydestä, välinpitämättömyydestä tai ehkä kiireisestä, kuluttavasta elämäntyylistä. Epätasapainoilusta tai itsekkyydestä.
Tiijjä sitte.
 
 
Voin edellee allekirjottaa vihreet arvot ja suvaitsevaisuuden mitä tulee antirasismiin sen kaikissa muodoissaan, kasvissyöntiin, luonnon ihailuun ja pyrkimykseen sen kokonaisvaltasesta arvostamisesta. 
 

Mutta muita laiminlyöntejä (tai ylilyöntejä!) & rajotteita ilmennee, ja yks niistä voip olla yksilönvapaus ja mm. mielipiteiden kunnioitus. Kuinka moni voi hyväl omal tunnolla sanoo hyväksyvänsä välittämiensä tai ihan vaa random -tyyppien erilaiset puolet kuin omansa, virheet ja heikkoudet, mielipiteet, tunnetilat, suuntaukset? Tai kunnioittavansa ja arvostavansa niiden kyseisten henkilöiden vapautta, täysin? Viemättä (tahto)tilaa tai sellasta hyvää energiaa. Antavansa riittävästi happee, mitä kasvava kasviki tarvii elääkseen.

Mää en ainakaan voi. 

Yleisestihän sitä vois kelata, et mikä on toisella, ei oo sulta pois. Vai mitese ny meni. Mutta kun. Jos sää esim. välität tai kiinnyt ja tykkäät tosi paljon, ni sitä o vaa joteki saatava se muka iha kokonaa. Ja just semmosena ku sää haluut. Ihmisluonne ku helposti on välillä sellanen, että se haluu omistaa loputtomiin ja paljon. Vähän kaikkea ja kaikkia. Sit niitä vähän aikaa käytetää ja hyödynnetää ja lopulta ehkä feidataan. Myös varmasti osittain tää kuluttamisen ja appien yhteiskunta ajauttaa tietynlaiseen kertakäyttöiseen kulttuuriin ja omistus -ajatteluun. Jos ei enää hetken päästä miellytä tai täytäkään kaikkia toiveita, skippp, neext. 

Mutta näissä jutuissa on saanu maistaa omaa lääkettään ja pissiä kintuille, kun on toiminu ristiriitasesti arvojensa ja aatteidensa vastasesti. 

Joskus myös semmoi pahimmissa kyynisyys puuskissani aattelen muka välinpitämättömästi eli marttyyrimaisesti. Että ääh mitäs täs ny, iha sama, ku täält kuiteki läksitää ja kuka ties minne, samase joku ilmastonmuutoski, kun kaikki tää voi loppuu kertarysäyksellä kuiteki. Mut. Koska siitä kertarysäyksestä ei sen koommi tiijjetä, ni nyy ryhtiliike hei uskottava alan (tuleva) ammattilaine. Ja mutsiki viellä. Kröhhööm.

 

Uskon, että ku rupee oleen itelleen ja toisille rehelline feikkaamatta mitään, tilaa antaen ja tuomitsematta ketää. Opettelee tuntemaa ja välittään, tykkäämää itestään sillai tosi paljon (!) ni ihan huomaamattaa rupee hienosäätää ja duunaa hyvii juttui ympärillee ja tekee samoi asioita toisilleki! Olemalla kuitenkin samalla myös armollinen, eihä toho kaikkee itsetutkiskeluun ja -irrotteluun ny tost noi vaa pysty. Välil ku o otettava myös ihaa chillisti, aattelemati ihan just yhtää mitää ja ressaamatta nada. Mut se onki sitte taas eri postin paikka. 

Uskon sen avoimen, aidon sun toimivan monessaki tilanteessa. Sillai voi uudestaan löytää ne sulle tärkeet arvot, kunnioituksen ja rakkauden niihin asioihin, mitkä oikeesti merkkaa. Ja saavuttaa niillä puitteilla mitä vaa.

 

Vähän niiku leikkisit hihhuloivas julkisesti ilman rihman kiertämmää. Häppeemättä -ja siinäpä samal tosi ekologisestikin.

 

Läpsyt, R

 

 

Ps. Muistoja kuvissa jällee. Frankfurttien Heimtextileiltä ahkera (hymy)hommissa, omaa kynänjälkee ja ote kirjastamme. Leijuva unholy me. 

Nakuilua vuodelta 2017, ihan vaan kirjaa varten.