Alkusyksyn yritys alkaa kirjoittamaan aktiivisesti karahti odotetusti kiville. Elämä vei. Tai paremmin sanottuna arki. 

Uusityö on tuonut kaipaani säännöllisyyttä elämääni, monena perjantaina on ollut itsensä ylittänyt fiilis, kun viikko on vihdoin ollut paketissa. Itsensä voittamista, mutta vähintään samassa suhteessa kriiseilyä ajankäytön suhteen. Rankan viikon jälkeen viikonlopun haluaa rauhoittaa olemiselle ja rentoutumiselle. Olen useasti päivitellyt sitä, miten joku toinen pystyy täyden työviikon keskellä handlaamaan vielä sosiaalisen elämän, kuntoilun, parisuhteeseen panostamisen ja oman ajan. Onnistuuko täällä? Hell no!

Tiedän mitä elämääni kaipaisin, mutta syystä x en ole niitä arkeeni saanut tarpeeksi sisällytettyä.

Kaipaan arkeeni enemmän:

• Inspiroivaa ja hauskaa liikuntaa
• Enemmän ystävien kanssa vietettyä aikaa
• Enemmän huomiota siihen mitä suuhuni pistän. Liian usein kiireessä syyllistyn eineksiin.
• Vähemmän aikaa ruutujen äärellä
• Kulttuuria!     

 Suurin virheeni lienee jumittaminen. Jään haaveilemaan ja kun luulen tarvitsevani 100% lepoa, tarkoittaa se minulle sitä, että väsyneenä sohva houkuttelee enemmän kuin zumba.  Vaikka eihän se niin mene, että energia ja elämänilo vain sikiävät sohvalla maatessa. Yhtälö on siis täysin nurinkurinen.

Ratkaisu tilanteeseeni ei vaatine valtavaa elämän uudelleen järjestelyä tai mitään radikaalia luopumisprosessia, vaan yksinkertaisesti ajattelun freesausta ja ravistelua. On aika kysyä itseltä saanko tästä elämäntyylistä hyvää oloa? No en.

Tilanraivaaminen, oli kyse mistä tahansa, lähtee aina korvien välistä. Helposti tilanteestaan syyttää ulkoisia tekijöitä; töitä, parisuhdetta, kotitöitä, perhesuhteita yms. Kyse on valinnoista!

/Nina