En haluaisi olla kukaan toinen.

Mitä kauemmin aikaa kuluu edellisestä postauksesta, sitä vaikeampaa on kirjoittaa. Pakko myöntää, että kiinnostus tätä blogia kohtaan on hiipunut kovaa vauhtia. Eikä toisaalta ollu mitään aihetta, josta kirjoittaa. Tässä ihan lähiaikoina on tapahtunut monia asioita, joista voisinkin jakaa niitä tänne. Muun muassa peliongelmastani, identiteettikriisistäni, työharjoittelusta. Tässä postauksessa ei kuitenkaan niistä kirjoita vaan voisin ehkä tehdä pienen tilannekatsauksen.

Isona minusta tulee terveydenhoitaja. Se on nyt varmaa. Suuntautumisvaihdoksen jälkeen fiilikset sairaanhoitajan työstä ja sen mielekkyydestä on selventynyt. En halua tehdä sitä työtä. Voisin tehdä, mutta en halua. 

Kuntosalilla käynti on rutinoitunut, mutta myös sydämen lisälyönnit ja nenäverenvuodot. En tiedä onko näillä kolmella asialla jokin yhteys. Ulkona on sen näköistä, että kesä on tullut ja käytän silti talvitakkia. Laitoin pyöräni kuntoon, ja nyt pääsen kätevästi paikasta toiseen. Eikä myöskään tarvitse olla julkisen liikenteen orja. Olen myös laihtunut muutaman kilon, mutta se ei mielestäni näy ulkonäössäni. Lisäksi en ole enää poika, jolla on nuttura, niin kuin eräs vanhempi sairaanhoitaja sanoi nähdessään minut. Ajoin nimittäin hiukset pois. En sen takia, että minulla alkoi huono jakso, vaan sen takia kun Sami Hedbergin keikalla näin vähintään viisitoistatuhatta nutturapäistä poikaa. En halunnut olla yksi niistä, joten liityin nyt skinheadeihin. Eikös se ole tarkoitettu juurikin kaljupäisille ihmisille?! 

En tänään ole hirveän huumorintajuisella tuulella, mutta toisaalta välillä täytyy olla yhtä vakava kuin Temptation Islandin Aki.

Seuraava biisi tuo paljon muistoja siitä, kun haaveilin Helsinkiin muutosta.