Vanhat tuulet eivät puhalla enää

En tiedä pitäiskö pahoitella, etten ole taaskaan kirjoitellu mitään. Tosin, jos jokin on jo muuttunut tavaksi, onko pahoittelulla enää mitään merkitystä. 

Kuten otsikosta voikin päätellä, että elämän suunta on taas yllättävästi vaihtunut. Nyt on vuorossa yksin elämistä, yksin nukkumista, yksin siivoamista, yksin yksin yksin. Tämähän ei automaattisesti ole negatiivinen asia, ei suinkaan. Se on kuitenkin muutos, johon menee oma aikansa, että tottuu. Joka kerta kun tulen ovesta sisään oletan, että täällä on joku odottamassa mua. Tälle henkilölle voin purkaa päivän ajatukset, kommentit yöstä, unista, kouluruoasta, hassuista pieruista. Ainoa, joka minua täällä odottaa on yksinäisyys. 

Yksin eläminen on myös avannut monia uusia ovia, esim. lenkkisaunan oven. Kummallista, että lähes vuoden asumisen jälkeen oon sinne uskaltautunut menemään. Lisäksi täällä ramppaa kavereita enemmän kuin koskaan ennen. Nukkumaan voin mennä silloin kun huvittaa, eikä tarvii käyttää kuulokkeita, jos menee myöhään. Saan itse valita mitä kuuntelen. Voin kuunnella vaikka samaa biisiä koko päivän. Ketään ei kiinnosta. Ei edes yksinäisyyttä. Yksin eläminen on avannut myös oven harrastuksille ja kaikille muulle ajanvietolle, johon aikasemmin ei muka ollut aikaa. 

Elämä on kuitenki yhtä isoa muutosta. Vain idiootti jää paikoilleen. Yksinäisyyden kanssa täytyy tutustua paremmin ja osata nauttia vielä kun voi. Elämä voi yllättää ja se on parasta tässä. 

Myös kuolema voi yllättää. Levätkää rauhassa viime aikoina kuolleet legendat.