Case Marin ja Äitiys: suorituksia vai tunnetta?

En ole jaksanut seurata varsinaista pääministerikeskustelua facebookissa kavereiden seinillä viliseviä kannanottoja syvällisemmin. Sen vuoksi en siis halua ottaa keskusteluun sen enemmän kantaa. Alleviivaan vielä, että en ole perehtynyt pääministerikeskusteluun tai henkilöihin millään tavalla. Siihen soppaan en halua lusikkaani heittää.

Silmiini kuitenkin osui kannanotto, jossa oli todettu jotakuinkin siten, että Marinin paikka olisi pysyä kotona, koska hänellä on pieniä lapsiakin. Tästä innostuneena googlasin jopa sen verran, että selvisi Marinilla olevan kaksi vuotias tytär. Äitiys herättää aina paljon tunteita. Jokaisella tuntuu olevan käsitys siitä millainen on oikea hyvä äiti ja millaista on oikeanlainen hyvä äitiys. Mutta miksi. Miksi kaiken pitää aina olla niin arvostelevaa ja tuomitsevaa?

Kliseisesti hyvä äiti määrittyy yleensä suoritusten kautta. Hyvä äiti käyttää lapsellaan kestovaippoja, hyvä äiti imettää lastaan vuosikkaaksi, hyvä äiti käy lapsen kanssa muskarissa ja hoitaa lasta sopivan aikaa kotona. Nämä ovat niitä pienilapsivaiheeseen liitettyjä mittareita.

Isompien lasten kohdalla mittareita ei enää niin paljoa onneksi ole. Tai ainakin mittarit ja mittaroijat hajautuvat niin useisiin koulukuntiin, etteivät ne enää näy kuin ehkä tiettyjen ryhmien sisällä. Mutta äitiyttä mittaroidan ja kuten havaitaan mittarit liittyvät äidin suorituksiin. (Huomionarvoinen seikka tässä kohtaa on, että hyvää isyyttä ei mittaroida samalla tavalla!)

Huomio kuitenkin takaisin äitiyteen. Mitä jos katsoisimme äitiyttä hiukan erilaisesta vinkkelistä? Mitä jos mittaisimmekin äitiyttä onnellisuudessa? Väitän nimittäin, että elämäänsä tyytyväinen ja onnellinen äiti on parhaimmillaan. Sen sijaan elämään tyytymättömyys, negatiivinen stressi heijastuvat aivan varmasti myös äitiyteen.

Yhteiskunnalliset odotukset äitiyden suorituksista ja suorittamisesta voivat pahimmillaan tehdä äitiydestä ilotonta ja puuduttavaa suorittamista. Otetaan esimerkiksi ne niin legendaariset äitiyden suorituksiin rinnastetut kestovaipat. Toiselle äidille se voi olla tapa toteuttaa ideologiaa ja silloin se myös tuo iloa ja onnen tunnetta. Toiselle äidille kestovaipat voivat puolestaan olla kaikkien muiden velvoitteiden ohella yksi taakka ja suoritus lisää. Vaipat siis nyt yhtenä niistä pienimmistä valinnoista ja suorituksista joita äidit tekevät. Puhumattakaan Marinin tekemän valinnan kaltaisia suurempia valintoja. Äiti joka tekee työtä joka motivoi häntä on varmasti onnellisempi kuin äiti, joka suorittaa elämäänsä ja käy työssä josta ei nauti.

Yhtä kaikki. Tärkeämpää kuin se kuinka suoritamme äitiyttä, tulisi olla se kuinka olemme äitejä. Mikäli äitiydestä tulee suorittamista ja suoritus kaiken muun ohella, mitä jää jäljelle? Suoritusyhteiskunnassa tulisi muistaa, että suoritteita tärkeämpää on se kuinka olemme läsnä. Katse siis äitiyden suorittamisesta siihen, kuinka olemme. Keskityttäisiinkö arvostelun ja tuomitsemisen sijaan hetkeksi pohtimaan mikä tekee juuri minusta onnellisen? Mikä tuottaa minulle iloa? Millainen olen äitinä lapsilleni? Mittaanko äitiyttä suoritusten kautta?

Uskallan nimittäin väittää, että ne elämää eniten arvostelevat ovat kadottaneet usein kosketuksen itseensä. Kun omaa elämäänsä mittaa suoritusten kautta. Mittaa samoja suorituksia myös toisten elämässä. Mutta. Jos elää elämäänsä itseään kuunnellen ja tekee suoritusten sijaan valintoja jotka tekevät itsensä onnelliseksi. Ei ole enää tarvetta mittaroida toisia, koska olemme onnellisia niin erilaisista asioista. Saitteko kiinni mitä tarkoitan? Onni koostuu yksilöllisistä valinnoista. Toinen on onnellinen kestovaipoista kun toinen pitää niitä ahdistavana suorituksena. Käännetään siis katse hetkeksi suorituksista tunteisiin. Mikä tekee juuri sinut onnelliseksi? Millaiset valinnat tukevat onnen tunnetta? Olemmeko onnellisia? Mikä tuottaa meille onnen tunteita? Ja sitten se tärkein kysymys: annettaisiinko meidän jokaisen elää elämäämme ja tehdä niitä erilaisia valintoja jotka tuottavat meille iloa? Annettaisiinko Marinin rakentaa uraa ja olla siitä onnellinen?

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Hybridimutsit – aikamme ilmiö

Olin jälleen jättänyt lähdön viime tippaan. Kehtaankohan edes kertoa miksi. Mutta olin päättänyt ottaa aivan pienet päiväunet. Jotka venyivät vähän pidemmiksi nokosiksi. Nokosten ansiosta missasin junan. Koska missasin junan, minun täytyi suunnitelmistani poiketen lähteä autolla liikkeelle. Ja niin tosiaan paahdoin Lahden väylää pitkin autollani kohti Helsinkiä. Olin matkalla tutkijakollegani karonkkaan. Koska minusta oli yhtäkkiä tullut ”aina viimetipassa”-ihminen, aloin matkalla pohtia millaisen puheen pitäisin karonkassa. Siinä matkalla kehittelin teoriani nykypäivän hybridimutsiudesta. Josta siis sai alkunsa myös tämä blogi.

Hybridi on päivämme sana. On hybridiautoja, hybridipolkupyöriä ja myös meitä hybridimutseja. Hybridi sanana merkitsee nykyään kahden tai useamman asian yhdistelmää. Toyotan sivuille asiaa kuvataan: ”Toyota-hybrideissä yhdistyy saumattomasti kaksi moottoria”. Minulle hybridi tarkoitti siis ensisijaisesti kahden tai useamman roolin saumatonta yhdistelmää (Toyotaa lainaten).

Hybridi-käsitteellä on kuitenkin myös teemaani täysin kuvaava historiallinen konteksti.

  • Sana hybridi on biologian termi ja sen alkuperä on latinassa, jossa hybrida tai hibrida tarkoitti roomalaisen ja muuta alkuperää olevan lasta, tai vapaan ja orjan lasta.” (https://www.kotus.fi/nyt/kysymyksia_ja_vastauksia/sanojen_alkuperasta/hybridi, luettu 29.11.2019).

Hybridi on siis ollut historiallisessa kontekstissa valtaväestöstä erottuva roomalaisen ja ei-roomalaisen jälkeläinen. Hybridi on käsitteenä historiallisesti liitetty ”normaalista” poikkeavaan ilmiöön. Aivan kuten hybridi-äitiys. Ei tarvitse mennä kuin 100 vuoden päähän 1900-luvun alkuun. Tuolloin nainen tarvitsi aviopuolisonsa suostumuksen työntekoon. Niin. Hybridiäitiys, joka meille nykykontekstissa on aivan itsestään selvää, oli vain 100 vuotta sitten vielä poikkeus. Tällä haluan siis todella tuoda esiin, kuinka hieno termi tuo hybridi oikeastaan onkaan. Niin. Ja etenkin sen kuinka kuvaava se on juuri äitiyden yhteydessä noin historiallisestikin.

Mutta palatakseni takaisin karonkkapuheeseeni. Jota siis luonnostelin mielessäni ajaessani kohti Helsinkiä. Aloin pohtia kollegaani. Mieletön nainen. Äiti, vaimo, tutkija, menestynyt virkanainen (juristi) ja nyt oikeustieteen tohtori. Aikamoinen pakkaus siis! Pohtiessani mikä kuvaisi tämän kaiken yhdistelmää mieleeni tupsahti käsite hybridi. Ja sitähän se todentotta on monen asian saumatonta yhdistämistä. Siinä on aikamme ilmiö: Hybridimutsius. Joka siis vain 100 vuotta sitten oli vielä poikkeus, mutta nyt se on enemmänkin normi. On ihailtavaa yhdistää äitiys kaikkeen muuhun. Äitiys ei ole enää vain kotiin ja yksityisen puolelle kuuluva oma roolinsa, joka tulee eristää kaikesta muusta. Sen sijaan äitiys limittyy ja liittyy kaikkeen muuhun. Vaikka meillä on useita eri rooleja (kuten äiti, vaimo, tutkija, virkanainen, oikeustieteen tohtori) roolit usein limittyvät kuitenkin toisiinsa. Tai jos eivät suoraan limity niin ainakin asettavat eri roolien toteuttamiselle reunaehtoja. Näillä reunaehdoilla ja limittymisellä tarkoitan sitä, että vaikka olet töissä työroolissa, asettaa äitiys reunaehtoja kuten velvoitteen olla ajoissa hakemassa lasta päiväkodista. Näin äitiys ei siis määritä työminää, mutta asettaa sille reunaehtoja. Ja. Hybridiäitinä se todella toisinaan on aikamoista taiteilua sovittaa kaikki nämä erilaiset roolit (Toyotan sanoin) saumattomasti yhteen.

Tasapainotteluani äidin ja mekaanikon roolin sekä kahden kuskin välissä.
Ja se fiilis kun ajoittain saavutat tasapainon.
Perhe Vanhemmuus Ajattelin tänään Tasa-arvo