Valoa tunnelin päässä
Viikko nro 2 käyntiin! Mites siellä Suomen maalla voidaan?
Yksi huono (jos ei useampikin, mutta ehkä arkea häiritsevin) puoli kahden vuorotyötä tekevän ihmisen kämppiselossa on se, että kun toinen on ollut yövuorossa ja toinen on vapaalla, niin se vapaalla oleva ei juuri kotona touhuta mitään, jotta toinen ei herää. Tänään minä olen ollut se vapaalla olija ja toinen nukkunut. Vielä se, kun ei tiedä, millaiset unenlahjat toisella on, niin menee kuin haamu pitkin asuntoa ja nyhjöttää huoneessaan.
Kello on Norjan aikaa nyt 17.20 ja hän äsken vasta heräsi. Se on aika pitkä aika se olla tekemättä mitään. No, toisaalta olen minä tehnyt. Ninjan lailla olen käynyt kaupassa, purkanut ostokset, syönyt, laittanut tiskikoneen päälle, vienyt roskat. Pyykkiäkin pesin, mutta meidän pesukone on kellarikerroksessa kahdet portaat alaspäin, joten se ääni ei unia häiritse. Melko jämeränä kanta-astujana hiljaa kävely on haastavaa, mutta toisaalta saapahan luistella luvan kanssa villasukilla pitkin laminaattia.
Tiedättekö, mulla on parempi mieli! Kyllä! Kaksi vapaata perehdytyspäivien jälkeen teki hyvää ja nyt viikonlopun olin töissä, ensimmäistä kertaa vahvuudessa. Luulen, että se, ettei ollut enää perehtyjän roolissa, auttoi jo itsessään, sillä sai tehdä omaan tahtiin ja omia päätöksiä. Tottakai joudun paljon kysymään, mutta nyt ei tarvinnut seurata toista ja olla vain tiellä. Toki oli viikonlopussa sellainenkin plussa, että tuuraamassa oli talon kolmas suomalainen, minun ikäinen tyttö terveyskeskuksen puolelta, jossa hän normaalisti työskentelee. On ollut vuosia tuolla osastollakin, jossa sitten käy oman päätyönsä ohella tekemässä keikkaa aina aika ajoin. Oli tosi mukavaa hänen kanssaan ja onneksi sai sitten paljon taas uusia vinkkejä ja ohjeita ja ylipäänsä sai kysyttyä asioita. Asioita, kuten mikä on esimerkiksi norjaksi pissa tai kakka tai miten kysyä, onko maha toiminut 😀 pieniä, mutta oleellisia asioita maailmassa, jossa vatsantoiminta määrittelee ihmisen suurta osaa hyvinvoinnista.
Jotain tapahtui myös ymmärryksen suhteen ylipäänsä, sillä viikonlopun ajan ymmärsin paljon paremmin ihmisiä. Ehkä kahden päivän sulattelu auttoi ja ylipäänsä kenties se korva jo alkaa tottua? Alkaa sana sieltä, sana täältä tuntua tutulta ja oli useampikin kerta, kun sain itseni kiinni siitä, että minä sekä kuuntelin keskustelua että sen hyvän lisäksi myös ymmärsin sitä.
Potilaiden kanssa onneksi keskustelu on hyvin lyhytsanaista, ja heidän kanssaan pärjää vähän paskemmallakin sanavarastolla.
Viikonlopun jälkeen on olo, että kyllä minä pärjään. Tiedän, että tulee paskojakin päiviä ja suuria epätoivon hetkiä, jolloin tekisi mieli painua suoraa päätä kohti tuota muutaman kymmenen metrin päässä olevaa jäämerta, mutta nyt tiedän, että tulee hyviäkin päiviä. Päiviä, jolloin töistä voi lähteä hymyssä suin. Kuten esimerkiksi lauantaina, kun olin iltavuoron päätteeksi antanut ensimmäistä kertaa raportin yövuorolle. Jännitin kamalasti, mutta hyvin meni ja siinä auttoi se, että minua kuunteli kolme muunmaalaista ihmistä; yksi espanjalainen, yksi serbialainen ja yksi filippiiniläinen. Jokainen heistä ollut aikoinaan samassa tilanteessa kuin minäkin. Aloittelemassa kielen kanssa, pitämässä raporttia ensimmäistä kertaa. Hirveän ymmärtäväisiä ja kannustavia ihmisiä.
Täytyy kyllä sanoa, että mukavimmat ihmiset, mihin töissä olen tutustunut, on ollut jotain muita kuin norjalaisia. En sano, että norjalaiset olisivat tympeitä, mutta en tiedä, joku ero on. Samaa sanoi tämä irtisanoutunut suomalainen, M, myös. Että norjalaiset ovat hieman sisäänpäinlämpiviä. En tiedä, voiko miten yleistää, hänellä tosin kokemusta on useammankin vuoden ajalta, ja itsellä nyt vain tämä muutama päivä. Toki omaan kokemukseen vaikuttaa se, että ainakin varmasti tuon työpaikan norjalaiset hoitajat ovat kovin väsyneitäkin siihen, että heillä on paljon ulkomaalaisia, joiden jokaisen kanssa on joutunut aloittamaan alusta kielen ja kaiken muunkin kanssa. Ettei enää jaksettaisi jankata ja puhua selkeästi ja hitaasti ja tulla ymmärretyksi. Tottakai sellaiseen väsyy, voin kuvitella. Eilen juttelin erään Veran kanssa, joka on koko alueen sairaanhoitopiirin (?) pomo, oli sunnuntain ratoksi käymässä työpaikallaan. Hän huolehti siitä kovin, että olenko kokenut ulkopuolisuuden tunnetta tai saanut huonoa kohtelua, ja hän sanoi, että se ei ole mitään henkilökohtaista, jos joku tuntuu väsyvän vaikka minun kanssa, kun en ymmärrä kaikkea. He ovat vain väsyneitä, piste. Se ei ole minusta johtuvaa.
Koska viikonloppu oli mennyt niin hyvin, jäin sitten eilen tekemään iltavuoronkin aamuvuoron päätteeksi, kun iltavuoron sairaanhoitaja oli sairastunut. Päättelin, että tulen pärjäämään, koska oli ollut kovin hiljainen aamuvuoro, eikä noiden vanhusten kanssa ole kuin ateriasta toiseen elämistä. Se nuorempi suomalainen oli aamuvuorossa, tiesin, että tulisin jäämään iltavuoroon ilman henkistä kielitukea. Mutta halusin jäädä silti. No, ei siinä, hyvin meni, mutta 15 tuntia samaa asiaa jankkaavien dementoituneiden norjankielisten vanhusten kanssa vei kyllä täysin mehut ja olen ollutkin tänään aivan loppu. Nukuin kuin tukki, enkä meenannut jaksaa edes ylös nousta, joten siinä mielessä ihan hyvä, että piti hissutella nukkuvan kämppiksen tähden.
Pakko oli napsasta kuva vanhusten normaalista aampalasta, mitä heille tarjoillaan. Leipää hillolla. Leipää kuulemma on kaikkialla. Leipää leipää leipää. Vaaleaa leipää.
(Tässä välissä sattui juuri sopivasti kämppis heräämään, joten minähän hyökkäsin kysymään, onko imurointi ok, huristin koko kämpän läpi maailman huonoimmalla imurilla ja luuttusin päälle. Nyt hyvä!)
Tänään sain puhelun tuossa aamupäivällä, että kiinnostaisiko yövuoro, jälleen yksi sairastapaus (näitä kuulemma tuolla riittää). Kyllä se hetkellisesti kiinnosteli, vaikka silloin ei olisi ollut yhtään vapaata tässä välissä, keskiviikkona kun iltavuoro häämöttelee. Jäin kuitenkin sen verran empimään, ettei soittajalla ollut aikaa jäädä odottelemaan vastausta, joten se meni sitten siinä. Toisaalta, järjellä ajateltuna, ihan hyvä. Eiköhän noita ekstravuoroja kerkeä tuolla tekemään. Ja mielellään tekeekin 100 % ylityökorvauksella. Se onneksi on kohdillaan, vaikka tuntipalkka jäikin matalaksi (viitaten edelliseen tekstiin). Ja hei, siitä pitikin mainita, että tuli mailia Accurate Carelta, että ollut jotain neuvotteluja ja tuntipalkka nousi! Ei se nyt 30 euroa edelleenkään ole, mutta nousi se kuusi kruunua 😀
Hauska muuten seurata tuon firman nettisivuilla olevan profiilini kautta, miten vuoro vuorolta palkkapotti kasvaa, sen näkee reaaliaikaisesti, kun kuittaa vuoroja tehdyksi ja mahdolliset ekstravuorot ja niistä tulleet ylityöt tulee kanssa täysin ajallaan näkyviin. On se pieni motivaattori. Nyt on potissa jo 1300 euroa!
Ja kyllä, aion olla rehellinen ja avoin näissä palkka-asioissa, koska nehän ihmisiä eniten ehkä kiinnostaa. Tämä toki tulee olemaan tosiaan vain minun kokemus ja minun saama palkka ja juuri tämän tietyn firman maksamana. Jollain toisella toisessa firmassa voi olla ihan eri.
Mitäs muuta. Viime viikolla tosiaan vapaapäivänä näin sitten tätä suomalaista M:ia, jonka kanssa treffasimme tuossa kylän ainoassa ravintolassa/pubissa/kahvilassa nimeltä Messa spiseri/pub. M oli siinä käsityksessä, että sieltä saa ruokaa vain torstaisin ja tätä kysyikin ja ilmeisesti sellaisen kotiruoan osalta se piti paikkansa. Takahuoneessa hääri silloin parhaillaan ruoan kimpussa omistajan äiti. No me otimme päivän annokset, sianlihaleikkeet, perunoita, hapankaalia ja keitettyjä vihanneksia. Nam nam. Nälkä tosin oli, joten oli se syötävä. Norjalaiset oluet ruokajuomaksi. M puhui vielä meille ruokaan mukaan kahvit ja porkkanakakkupalat, jotka odotti sivupöydällä. Normaalisti ne eivät kai kuulu. Hintaa lystille n. 30 euroa, ruoka joku reilu 20 euroa ja puolen litran tölkkiolut 9 euroa. Että silleen. Paikka oli melkoisen kurjan näköinen, kolkko. Lounasravintolan tyylinen, auki kuitenkin ilmeisesti illempaan saakka, ovessa ainakin lukema klo 22? Tiedä tuota. Oli siellä muutamia asiakkaita meidän kanssa yhtä aikaa, ja heidän lautasiltaan bongasimme mm. hampurilaisannoksia, joten ilmeisesti sieltä sai muutakin. Lienee olisi ollut halvempia.
Hintatasosta noin muuten, että joo ei ne tuulesta temmattuja ole ne puheet Norjan kalliista tasosta. Ei täällä muuta kohdetta ole kuin Coop-niminen ruokakauppa, ja olen saanut sinne tässä 1,5 viikon sisällä tuhlattua 180 euroa. 180 euroa. On se ihan järjetöntä. Toki olen joutunut ostamaan mm. pyykinpesuainetta, mausteita jne. mutta onhan se nyt silti ihan järkyttävää. Nyt kun sen noin laskee yhteen. Aluksi tuli ostettua suklaatakin ja parit sipsipussit, mutta on kyllä nopeasti valjennut, ettei täällä paljoa auta herkutella. Se suklaalevykin oli halvin ja hintaa neljä euroa. Liekkö tämän mainitsin jo aiemmin. Ostin myös 9 euron sukkapaketin, joita pulju myös myy, koska töissä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin käyttää omia sukkia ja halusin valkeita nilkkasukkia sinne sitten. Tänäänkin ostin ihan normaalin ruokaostosmäärän, en mitään ylimääräistä, kaikki normaaleja asioita, vessapaperirulla ainoa ei-syötävä. Hintaa tuli 39 euroa.
Maksaisitko näistä 39 euroa? Taustalla olevat mausteet, margariini ja öljyt ei kuulu joukkoon.
Kotonahan en lihaa syö, ja mikäs sitä olla syömättä, kun Suomessa nuo lihankorvikkeet ja proteiininlähteet ovat niin laadukkaita ja monipuolisia, mutta ei minulla ole ollut täällä oikein vaihtoehtoa. Toki onneksi linssejä ja papuja löytyy, mutta olen ostanut jauhelihaa, tänään ostin ruotsalaisia lihapullia valmiina, tuolla ”ravintolassa” söin tuota liharuokaa. Töissä syön, mitä potilaille on tarjolla. Eilen esimerkiksi valaanlihaa kastikkeessa 😀 oli kyllä jännää, riistamaista. Punaista lihaa. Kalamaiseksihan sitä voisi luulla, mutta valashan ei ole kala. Toivotaan, että oli edes eettisesti pyydetty valas, jos sellaista voi olla.
Tänään kyselinkin rekryfirmaltani, onko minulla milloin ensimmäinen palkkapäivä, kun se on joka kuun 15., mutta että onko jo tässä kuussa vai vasta heinäkuussa. Alkaa nimittäin Coop syödä rahojani sen verran, että kiva olisi heinäkuun alkupuolellakin jotain syödä. Onneksi kuulemma on nyt jotain tulossa jo kesäkuussa, mahtavaa! Siitä innostuneena menin myös ja tilasin itselleni meno-paluumatkan Hurtigrutenilla Tromssaan ensi viikon alkuun. Hurtigruten on lautta, joka menee Norjan rannikkopaikkakunnalta toiselle edes takaisin. Lähtee tuosta ihan parin sadan metrin päästä ja vie suoraan Tromssaan. Hintaa tuli matkalle 156 euroa. Kahdeksan tuntia kestää yksi suunta. Kahdeksan tuntia katsellen jäämerta ja vuonoja, no ei paha. Lähden maanantaina 18.6. klo 16 täältä ja olen Tromssassa vasta 23.45. Varasin hotellin kahdeksi yöksi paikasta, johon on Hurtigrutenin pysäkiltä vain 400 metriä hotellille. Lähtö on sitten 20.6. keskiviikkona, tosin olen takaisin Oksfjordissa vasta kahdelta yöllä torstain puolella. Onpahan tekemistä! Minulla kun on yhteensä kuusi vapaapäivä lauantaista alkaen, en todellakaan aio täällä kökkiä koko aikaa, hulluksihan sitä tulee. Aika vähän on yksinmatkailusta kokemusta, toivon, että uskallan kaupungissa sitten tehdäkin jotain, kuten käydä syömässä ja vaikka viinillä jossain. Aika jännää. Tromssassa voin huoletta puhua vaikka englantiakin, siellä on turisteja, joten minäkin saan olla turisti.
Löysin onneksi täältäkin yhden aktiviteetin lisää, kun kävin vihdoin kävellen katsomassa yhden lammen, jonka oon kartassa nähnyt. Sieltähän lähtikin sitten viittoja osoittamaan kohti rinnettä ylöspäin, jes vaellusreittejä! Yksi mies siinä sattui autolla olemaan ja hän neuvoi yhden suunnan, ilmeisesti olisi reitti vienyt vuonon yli toiselle puolelle, mutta tällä kertaa tyydyin vain kipuamaan ylös ja katselemaan alas. Ja syömään eväsleivät kivellä istuen. Mutta että jee, vihdoin tiedän, mistä pääsen kiipeämään kohti korkeuksia! Saa vaelluslenkkarit vihdoin työtä, minkä vuoksi ne on syntyneet.
Nyt tuntui, että oli jotenkin helpompi kirjoittaa. On helpompi hengittääkin. Kevyempi olo. Näkyykö se läpi?
