Ladataan...
Hymyillen.

Moikka!

Kun saa lapsen, tisseistä tulee yhtäkkiä maitomeijerit ja tissit voi kaivaa esiin ilman että siinä on mitään outoa tai hävettävää. On ihan normaalia keskustella tisseistä ja on ihan normaalia että se pieni olio asuu välillä tissillä niin että takapuoli puutuu. 

Raskausaikana mulle oli itsestäänselvää että imetän, vaikka ajatus siitä ei tuntunut kovin miellyttävältä. Ajattelin että se on naisen osa, enkä oikein ymmärtänyt sitä hypetystä sen ympärillä. Luulin sen olevan helppoa: tissi vauvan suuhun ja se on siinä. Eihän se sitten sellaista ollutkaan. Synnärillä yritin taipua mitä oudompiin imetysasentoihin enkä ikinä oppinut imettämään muuten kuin istuen. Tää yhdistettynä huonoihin öihin ei ainakaan oo paras mahdollinen levon kannalta, mutta toisaalta ehdinpä ainakin lukea kaikki facebookin vauvaryhmät läpi. Jotkut omaa niin hyvät unenlahjat ja niin hyvin nukkuvan vauvan että imetys hoituu öisin lähes unessa. 

Imetykseen liittyy kamala määrä stressiä ja paineita. Sanotaan että äidinmaito on parasta ravintoa lapselle, mutta entäpä ne tilanteet kun vauva haluaa syödä tyyliin tunnin välein ja näin äidin yöunet jäävät ihan olemattomiksi. Meillä on alusta asti ollut käytössä myös korvike sillä minulle on tärkeää että pystyn välillä lähtemään kotoa tai nukkumaan pidemmän pätkän. Tällöin isä hoitaa vauvaa ja antaa ruokaa pullosta. 

Aluksi vauva sai jäätäviä raivareita rinnalla ja huudon sai loppumaan vain tarjoamalla pullosta maitoa. Imetysryhmän mukaan tämä kuitenkin oli pahin virhe mihin epätoivoinen äiti voi sortua. Sain kuulla että tällä tavalla pilaisin imetyksen heti alkumetreillä sillä vauva oppisi juomaan pullosta, saisi siitä nopeammin maitoa ja näin hylkäisisi mun tissit kokonaan. Luin kommentin " jokainen korvikeannos on pois omasta maidontuotannosta" varmaan miljoona kertaa. Korvike ja pullo tuntuivat olevan lähes kirosanoja.

Vauvan ensimmäisenä kuulautena laskin päivittäisiä korvikemääriä ja stressasin jos ne olivat mielestäni liian isot. Merkkasin ylös määrät ja imetyksien aloitus- ja lopetusajat ja stressasin lisää. Itkin ja olin varma että olin maailman paskin äiti. Minulla ei vain ollut sydäntä huudattaa vauvaa kun tiesin että huuto loppuisi kun vauva saisi pullosta ruokaa. Vauva myös nukkui surkeasti ja minun oli pakko nukkua edes yksi pidempi pätkä että selviäisin täysjärkisenä. 

Siitä huolimatta että vauva sai alussa pullosta maitoa pahimpaan kiukkuun ja saa edelleen pullosta korviketta silloin kun haluan kerätä voimia ja nukkua, tuo pieni tyyppi rakastaa olla rinnalla ja imetys sujuu suhteellisen vaivattomasti. Välillä tyyppi saa hirveitä hermoromahduksia ja huutaa isommin kuin palosireeni eikä silloin suostu syömään tissillä vaikka mitä tekisi. Silloin kaivetaan pullo esiin ja hetken päästä pikkutyyppi suostu sitten syömään myös rinnalla. 

Kaikilla ei imetys suju eivätkä kaikki edes halua imettää. Aluksi asetin itselleni tavoitteen että imetän kuukauden ja jos se on yhä yhtä kamalaa niin sitten siirryn kokonaan korvikkeeseen. Nyt tavoite on ylitetty reilusti ja aion jatkaa imetystä niin kauan kuin se vaan hyvältä ja stressittömältä tuntuu. 

Minun neuvoni siis kaikille äideille on että ei ole pakko imettää, mutta kannattaa yrittää. Mutta jos se ei oikeasti onnistu tai on ihan kamalaa, silloin korvikkeen antaminen on suurta rakkautta lasta kohtaan. Imetyksen ei pitäisi olla asia, jonka takia pitäisi menettää mielenterveys ja uupua. 

Onneksi en luovuttanut heti ja onneksi sain vahvuutta toimia niin kuin itsestä parhaalta tuntuu muiden mielipiteistä välittämättä. Nyt imetys on lepohetki ja maailman parasta on kun lapsi hymyilee tyytyväisenä rinnalla tai nukahtaa tissille. 

Korvike ei ole kirosana, se voi pelastaa äidin, tehdä arjesta helpompaa ja auttaa äitiä jaksamaan. Imetys ei tee kenestäkään parempaa äitiä. Minulle tärkeämpää on se ettei lapseni joudu turhaan itkemään ja huutamaan. Jos saan sen huudon pysäytettyä antamalla pullosta maitoa, teen sen vaikka se pilaisi imetyksen. 

 

Ladataan...
Hymyillen.

Moikka! 

Äänikirjat on kyllä pelastanut mun päivät! On ihanaa kuunnella äänikirjoja samalla kun touhuaa vauvan kanssa. Nyt kuuntelulistalla on Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa. Ihanan inspiroiva kirja! 

Unelmahommissa on ihana kirja. Se inspiroi tavoittelemaan työtä, joka ei tunnu työltä. On inspiroivaa kuunnella ja lukea muiden uratarinoita. On kiinnostavaa, millaisia erilaisia polkuja tapaamalla voi päätyä tiettyihin hommiin. Koskaan ne polut eivät taida olla suoria. Se olisi näin valmistumiseen kynnyksellä seisovana hyvä muistaa. 

Menestyä ei voi yksin. Vaikka menestys tulee usein kovan työn tuloksena kunhan jaksaa yrittää sinnikkäästi, ei kukaan voi menestyä yksin. Siihen tarvitaan muita ihmisiä, ennen kaikkea niitä joilta voi oppia. Menestykseen tarvitaan sitä, että voi jakaa ajatuksiaan toisten kanssa ja saada näin uusia näkökulmia. Mulle yks tärkeimmistä kokemuksista on ollut Keskustan Vaikuttajakiihdyttämö, jonka kautta sain mentorin. Tästä kokemuksesta pitäisi kirjoittaa erillinen postaus! 

Millainen olisi sitten mun unelmaduuni? Sellainen työ, jonne olisi kivaa mennä joka ikinen päivä eikä maanantai tuntuisi maanantailta? 

Mä haluan työn, joka haastaa ihan joka päivä ja joka kasvattaa jatkuvasti. Haluan työssäni oppia joka päivä jotain uutta, siispä asiantuntijatyö on minua varten. Opiskelen valtio-oppia ja suuri unelma on joskus työskennellä haastavien asiantuntijatehtävien parissa valtion virkamiehenä. Maahanmuutto, muuttoliike, siirtolaisuus, ihmisoikeuskysymykset, poliittiset ideologiat ja uskonnot, terrorismi, markkinatalous ja positiivinen psykologia kiinnostaa. Haluan työn jossa saan joka päivä etsiä lisää tietoa ja soveltaa sitä, kohdata mielenkiintoisia ihmisiä. 

Olin kesällä harjoittelussa Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikössä. Työ oli äärimmäisen mielenkiintoista ja haastavaa. Sain paneutua Somalian poliittiseen tilanteeseen. Etsin tietoa eri maista ja poliittisista järjestelmistä, joista en ennalta tiennyt mitään. Opin joka päivä hirveästi uutta. Työ oli niin kiinnostavaa! Sain tehdä töitä asioiden parissa, jotka kiinnostivat minua. 

Haluaisin myös kirjoittaa. Toimittajan työ on aina ollut salainen haaveeni, sillä rakastan kirjoittamista. Olisi ihanaa haastatella mielenkiintoisia ihmisiä, kirjoittaa erilaisia juttuja ja paneutua kiinnostaviin teemoihin. Haluaisin kirjoittaa syväluotaavia reportaaseja asioista, jotka koen tärkeiksi ja merkittäviksi. 

On ihanaa kun maailma on niin avoin. Mahdollisuuksia on vaikka mihin. Nyt mammalomalla kuuntelen mahdollisimman paljon äänikirjoja ja podcasteja, luen kirjoja ja teen sen gradun loppuun. Kaipaan älyllistä tekemistä ja itseni haastamista. Sitten olen valmis etsimään työn, josta tällä hetkellä haaveilen. 

Ladataan...
Hymyillen.

Heippa!

Oma aika on tullut entistä tärkeämmäksi äitiyden myötä. On hirveän tärkeää että välillä pääsee tuulettumaan ja tekemään asioita, joista tulee hyvä mieli. 

Oon äärimmäisen kiitollinen siitä että tämä meidän kotikaupunki on panostanut lapsiperheisiin. Saadaan perhetyöstä apua kerran tai kaksi viikossa, eikä se maksa meille mitään. Perhetyöntekijä tulee meille hoitamaan vauvaa kaksi tai kolme tuntia kerrallaan ja voin itse käyttää sen ajan nukkumiseen tai vaikkapa kahvilla käyntiin. Ollaan myös päästy miehen kanssa käymään yhdessä syömässä ja kahdestaan kaupassa. 

Perhetyöntekijät on täällä ihan kultaa. Alussa kun vauvan kanssa oli vaikeaa ja yöt valvottiin, oli ihanaa kun tiesi että aamulla tulee joku ja ottaa hetkeksi vauvan hoitoon ja pääsen nukkumaan. Jos vauva on nukkunut hyvin yöllä ja itsellä niin pirteä olo että jaksaa lähteä neljän seinän sisältä jonnekin, olen mennyt kirjastoon lukemaan aikakauslehtiä tai sitten pyöräillyt kahville läheiseen kahvilaan. 

Niistä muutamasta tunnista jonka saan viettää ihan yksin, osaa nauttia ihan älyttömän paljon. Tiedän että vauva on hyvässä hoidossa, eikä minun tarvitse huolehtia siitä miten vauvan kanssa pärjätään. Olen halunnut luottaa siihen että muutkin osaavat hoitaa vauvaa kuin minä. Se että pääsee itse välillä irrottautumaan kodista, tekee hirvittävän hyvää. 

Ne pienet hetket, jolloin ajattelee vain itseään, auttaa jaksamaan tätä intensiivistä arkea, jolloin vauva määrää tahdin ja sen miten päivä kuluu. Tarvitsen välillä muutakin ajateltavaa kuin sen että millaista vauvan kakka tänään on ollut ja olenko muistanut keksiä vauvalle tarpeeksi virikkeitä. Tarvitsen niitä hetkiä, jolloin kukaan ei tarvitse minua. 

En halua syyllistyä siitä että tarvitsen omaa aikaa. Mulla on onnellinen tilanne siinä mielessä että sitä aikaa aina järjestyy. Perhetyöntekijän, puolison ja oman perheen apu mahdollistaa sen että pääsen välillä irtaantumaan ja olemaan minä, en pelkkä äiti. Sen vuoksi olen myös halunnut opettaa vauvan syömään pullosta. Helpottaa arkea ja elämää ja etenkin omaa jaksamista kun joku muu voi välillä ruokkia vauvan. 

Oman ajan ottaminen ei ole itsekästä. Se on omien rajallisten voimavarojen säästämistä ja investointia jaksamiseen. Vauva tarvitsee jaksavan äidin! 

Ladataan...

Ladataan...
Hymyillen.

Moikka!

Parasta maailmassa: vauvan hymy. 

Se leveä hymy joka on tarkoitettu juuri minulle, äidille. Tyytyväinen lapsi, jonka silmät kääntyvät sikkaraan. Se hymy antaa hirveästi voimia, sillä sen avulla lapsi kertoo että oma äiti on tärkeä ja rakas. 

Aamuisin kun tyttö on ensin kiukunnut (ilmeisesti tykkää heräämisestä yhtä vähän kuin äitinsä), leväyttää hän niin leveän hymyn että äidin sydän sulaa. Tänään lauloin tytölle ja tyttö kikatti ääneen. Tuli niin hyvä mieli, kyyneleet silmiin! Olen sittenkin vauvalle hirveän tärkeä vaikka väsynyt mieli joskus muuta yrittääkin väittää. 

Vaikka tämä vauva-aika on ollut rankempaa kuin osasin kuvitella eikä mikään ole sujunut niin kun ennalta suunnittelin, oma lapsi antaa niin paljon. Sitä on oppinut hirveän paljon kärsivällisyyttä, omaan vaistoon luottamista sekä pyyteetöntä rakkautta. Sitä on oppinut asettamaan pienen itsensä edelle ja sen, että väsymykseen ei kuole vaikka se kamalalta välillä tuntuukin. On pakko elää hetkessä, päivä kerrallaan. Suunnitelmia tulevalle on turha tehdä, vaan täytyy mennä niillä voimilla mitä päivittäin annetaan. 

Pitäisi muistaa vaalia niitä hyviä hetkiä. Nauttia siitä omasta ajasta, jonka saan aina iltaisin. Silloin sulkeudun makkariin, pistän korvatulpat korviin, laitan rentoutusharjoituksen kuulumaan ja nukahdan. 

Mutta hymy. Pitäisi muistaa hymyillä enemmän. Ihan kaikelle, elämälle, ihmisille, haaveille ja vaikeuksille. Eikö hymyilemiseen tarvita myöskin paljon vähemmän lihastyöskentelyä kuin murjottamiseen? 

Yksi hymyilyn aihe lisää: vauva on vihdoin alkanut nukkumaan paremmin. Tai on nukkunut paremmin kohta kaksi viikkoa. En ole moneen yöhön joutunut valvomaan tuntikausia eivätkä yöt ole enää niin kamalia. Ennen vauvaa ei todellakaan osannut iloita jos oli voinut nukkua yli kolme tuntia putkeen ;)

 

Ladataan...
Hymyillen.

Heippa! 

Mä en oo enää ehtinyt kirjoittaa blogia kun me ei enää vauvan kanssa harrasteta niitä pitkiä imetysmaratoneja. En ois ikinä uskonut että sanon näin, mutta mulla on niitä maratooneja ikävä! Nyt sellainen tunnin imetyssessio tuntuis lepohetkeltä ;) 

Kun vauva oli kaksi viikkoa, naureskeltiin miehen kanssa että onneksi tällä vauvalla ei ole koliikkia, siinähän tulis hulluksi. Viime neuvolakäynnillä neuvolakorttiin kirjoitettiin että "nukkuu huonosti, koliikkilapsi". Mutta meidän rakas pieni on silti maailman ihanin vaikka välillä huutaa selkä kaarella niin että korvissa piippaa ja itseä itkettää. 

Koliikki kyllä tuntuu vain laiskalta diagnoosilta kun ei jakseta selvittää mikä itkujen taustalla oikeasti on. Vaikka neuvolassa vakuutettiin että itku ei pilaa lasta eikä haittaa hänen kehitystään, tuntuu silti raastavalta kun pieni vaan itkee eikä mikään auta (paitsi se jumppapallon päällä hyppiminen, jota ei kyllä jaksa koko yötä). 

Ollaan käytetty vauvaa vyöhyketerapiassa ja mennään kyllä uudelleenkin. Jos vauvan itkut eivät silloin sen maagisen 3 kk ikäisenä vähene, täytyy alkaa kokeilemaan muita keinoja; imetysdiettiä, osteopaattia, mennä yksityiselle tarkempaan syyniin. Epäilen itse refluksia, mutta neuvolassa sanottiin ettei sitä sen tarkemmin aleta tutkimaan kun vauvan paino nousee hienosti.

Vauvan itku on hirveän raskasta. Etenkin väsyneenä tuntuu että kaikki kaatuu päälle. Onneksi me saadaan paljon apua ja perhetyöntekijä käy vauvaa hoitamassa pari kertaa viikossa niin että saan nukkua. Lisäksi ollaan miehen kanssa jaettu nukkumisvuoroja niin että nukun alkuillasta. Viime yönä mies hoiti tyttöä neljään ja sain nukkua 7 h!!! Maanantaina perhetyöntekijä tulee taas ja päästään miehen kanssa yhdessä syömään ja kahville. Parisuhteen hoitaminen unohtuu kyllä tässä vauva-arjessa aika tehokkaasti. Mutta onneksi meillä on pohjalla tosi vahva suhde ja luotan siihen että suhde pysyy hyvänä vaikka sitä ei aina muista, ehdi tai jaksa hoitaa. Tärkeintä kuitenkin olisi että omaa väsymystä ei purkaisi toiseen vaan silloin toinen ottaisi pikkuisen isomman palan kannettavaksi niin että toinen saa levätä. 

Yritän lohduttautua sillä että koliikki ei kestä ikuisuuksia, tyttö kasvaa päivä päivältä ja nämä huonot yöt ovat toivottavasti vain ohimenevä vaihe. 

 

Ladataan...
Hymyillen.

 

Oon itseoppinut (imen oppini oikeesti facebookin vauvaryhmistä ja googlesta) nukutusvelho ja voin jakaa teillekin parhaat vauvan nukutusvinkit (siis oikeasti miten vaikeaa voi saada vauva nukkumaan...) : 

1. Älä ensinkään kuvittele että vauva haluaa mennä nukkumaan silloin kun sinä haluat.

2. Jos ei ole suuria odotuksia, voi yllättyä positiivisesti. Kannattaa siis varautua siihen että tänä yönä valvotaan viiteen. Tuntuu aika superkivalta kun vauva nukahtaa jo ennen kolmea. 

3. Syötä vauva. Tyynnytä muutama raivari ( ei mitään hajua itkeekö vauva sitä että tissistä ei tuu maitoa vai tuleeko sieltä liikaa vai liian hitaasti / itkeekö vauva mahakipua vai mitä ihmettä se oikein itkee. Reilun kuukauden äitinä oleminen ei ole opettanut vielä erottamaan vauvan itkua toisistaan. Paitsi nälkäkuoleman parhaalla olevan vauvan itkun oon oppinut tunnistamaan; kun vauva haluaa ruokaa heti, se huutaa kuin palosireeni)

4. Kun vauva on maitoähkyssä, sujauta vauva kapalopussiin. 

5. Mene jumppapallon päälle ja pompi vauva sylissä. 

6. Nouse ja tarkista peilin kautta nukkuuko vauva.

7. Ei se nuku, jatka pomppimista. 

8. Kun selkä huutaa hoosiannaa, ravaa vauva sylissä ympäri pimeää asuntoa. 

9. Vauvan silmät on kiinni, jess!!! Vie vauva nukkumaan. Muista laskea vauva niin hitaasti ja pehmeästi kuin mahdollista.

10. Ota mukava asento ja kääriydy peittoon ja valmistaudu nukkumaan. 

11. Sulje silmät. 

12. Yritä hymyillä ymmärtäväisesti kun vauvan suunnalta alkaa kuulua ähinää ja vaativa parkaisu juuri silloin kun olet itse nukahtamassa. 

13. Toista kohdat 1-13 niin kauan kun vauva simahtaa. 

Mun henkilökohtainen nukutusennätys on 8 h. Aloitin siinä 21 maissa ja vauva nukahti viideltä. Ei naurattanut yhtään. 

Pages