haaveissa talo, jonka ovet olisivat kaikille auki

Heippa!

ivy-2351778_960_720.jpg

Kuva täältä

Luin eilen äärimmäisen mielenkiintoisen jutun Kodin Kuvalehdestä. Harmi kun en muistanut ottaa jutusta tarkempaa kuvaa, mutta pääpiirteittäin juttu oli tämä: 

Nainen asui talossa, jonka ovet olivat kaikille auki. Siis, että kuka tahansa saattoi tulla oven taakse ja hänet päästettiin sisään. Kuka tahansa oli siis aina tervetullut, eikä tulijalta kyselty nimeä tai selityksiä. Taloon sai siis tulla, jos kaipasi seuraa, halusi pestä pyykkiä tai oli yösijaa vailla. 

Miten mahtava keksintö ja miten siistiä, että nykymaailmasta löytyy vielä ihmisiä, jotka luottavat tuntemattomiin tulijoihin! Olis mahtavaa, jos joskus jos meillä olisi iso talo, voisi kaikki toivottaa tervetulleeksi. Kotona vierailisi paljon ihmisiä, jotkut jäisivät yöksi, toiset pidemmäksi aikaa. Jotkut tulisivat kahville, iltaisin voitaisiin tehdä yhdessä hyvää ruokaa, pelata lautapelejä ja puhua politiikkaa. Uusien ihmisten kohtaaminen on elämää niin rikastuttava asia, etten usko, että toista sen vertaista löytyy. On niin avartavaa keskustella ihmisen kanssa, jonka elämä, tausta ja ajatukset poikkeavat omista. 

Kerran majoitin kaksi turistia meille, sillä he olivat myöhästyneet bussista ja olivat majapaikkaa vailla. Hotellit ovat täällä kalliita ja sanoin sitten heille, että jos he jaksavat odottaa, että työpäiväni loppuu, voivat he tulla meille yöksi. Illalla syötiin sitten iltapalaa, juteltiin jalkapallosta ja maailmasta. Aamulla kun heräsin, vieraat olivat jo lähteneet ja jättäneet pöydälle lapun, jossa kiittivät vieraanvaraisuudesta. 

Oon usein miettinyt sitä, että nykyihmisenä elämä on aika yksinäistä. Perhe on kasvualusta, josta sitten irrottaudutaan kun ikää tulee tarpeeksi. Kylässä käydään harvoin, kaikilla on omat elämänsä, joiden sisällä eletään tuntematta kaipausta muiden yhteyteen. Toinen ääripää tälle on sitten puolison kulttuuri, jossa perhe on maailman tärkein ja aina hyvin hyvin lähellä, vaikka fyysistä etäisyyttä olisikin tuhansia kilometrejä. Puoliso soittaa äidilleen joka ikinen päivä, ensimmäiseksi aamulla ja usein myös muutaman kerran illalla ja kaikki ovat erittäin kartalla siitä, mitä muiden elämässä tapahtuu. Uskoisin kuitenkin, että tällaisissa kulttuureissa harva tuntee olevansa yksinäinen, sillä ympärillä on kuitenkin niin tiivis yhteisö. 

Ehkä ihmisen perustarpeisiin kuuluu yhteenkuuluvaisuuden tunne. Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen, vai miten se eräs runoilija sanoikaan. Ja me ihmiset ollaan kuitenkin enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Joskus itsekin saa hyvän muistutuksen siitä, ettei aina tarvitse olla niin ennakkoluuloinen, vaan avoimella sydämellä voi tavata mielenkiintoisia ihmisiä ja kuulla mielenkiintoisia tarinoita. 

Kommentit (8)
  1. Moi 🙂 Päädyin sattumalta tänne blogiin. Tää teksti olisi voinut olla mun kirjoittama. Ihan samoja ajatuksia ja mielipiteitä on itsellänikin. Kiva että olet jakanut oman kokemuksesi. Ensiksi haluan sanoa, että mun mielestäni ei todellakaan tarvitse anteeksipyydellä oman tarinan ja mielipiteidensä kertomista. Se on sun tarinasi ja sulle totta. Jokaisella on oikeus sanoa omat mielipiteensä. Tällaiset kirjoitukset toimivat vertaistukena monille, joilla on samankaltainen tausta. Itse olen lähtenyt vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä kuusi vuotta sitten ja elämä on nykyään ihanaa, kun saa olla vapaa kaikista vaatimuksista ja yhteisön paineista ja elää elämää omalla tavalla. Irtautumisprosessi on tietenkin ollut raskas ja tunnen aina välillä katkeruutta erityisesti siitä, ettei minulla ole nykyään juurikaan ystäviä, kun koko sosiaalinen verkostoni jäi vl-yhteisöön. Meidän perheessä aina neuvottiin, että on hyvä viettää aikaansa uskovaisten parissa, joten ”epäuskoisten” kanssa syvempiä ystävyyssuhteita ei koskaan muodostunut.

    En koskaan mahtunut vl- muottiin, vaikka siinä roolissa elinkin kiltisti aikuisikään asti. Olen aina halunnut pohtia asioita monelta kantilta, kyseenalaistaa ja luoda oman ajattelumallin ja elämänarvot oman pohdinnan ja elämänkokemusten tuloksena. Aikuistuessani aloin huomaamaan, uskaltaessani vihdoin alkaa kyseenalaistamaan minulle opetettuja asioita, että omat arvoni ja mielipiteeni eroavat paljon vl- yhteisön arvoista, joten minulle ainoa oikea ratkaisu oli jättää yhteisö.
    Se, että lapselle opetetaan jo pienenä yksi tietty ajattelumalli ja kerrotaan kuinka asiat ovat, ilman että on mahdollisuutta itse oppia, reflektoida, kasvaa ihmisenä ja kokemusten kautta löytää oma polkunsa, on mielestäni erittäin vahingollista. Tottakai vanhemmat kasvattavat lapsensa oma arvomaailman ja uskonsa mukaan, mutta se, että yhteisön sisäisten tomintatapojen kyseenalaistamista ja jo pelkkiä ”vääränlaisia” ajatuksia pidetään synteinä, joista joutuu helvettiin on surullista ja väärin.

    Toisin kuin jotkut täällä kommenteissa sanovat,omien havainnointieni perusteella ajattelen, että aika moni vl-yhteisön jäsenistä (ei tietenkään kaikki) elävät yhteisössä vain sen turvallisuuden ja tuttuuden takia, ilman että olisivat koskaan henkilökohtaisesti käyneet läpi sitä, että mihin minä uskon ja mitkä ovat juuri minun arvoni. Näistä ihmisistä osa kasvaa ja sopeutuu elämään yhteisön toimintatapojen mukaan ajatellen, että tämä on oikea tapa elää, koska näin minulle on kerrottu, jolloin voi sanoa, että esimerkisi lapsien hankinta ei ole aina vain vanhempien oma päätös. Osa elää näennäisesti osana yhteisöä, mutta kulissien takana toimii yhteisön arvojen vastaisesti, esim. katsoo elokuvia, kuuntelee musiikkia, käyttää ehkäisyä ym. Tämä kaksinaismoralismi on yksi iso syy, kaikkien muiden isojen syiden ohella (: ,miksi en halua vl-yhteisöön kuulua. Toki vanhoillislestadiolaisuudessa on myös paljon hyvää, mutta niin on muuallakin maailmassa ja eri yhteisöissä.

    Mun mielestäni jokainen saa elää ja uskoa miten ja mihin haluaa, kunhan ei toiminnallaan vahingoita muita.

    1. Oho tää tuli vahingossa väärän postauksen alle. Tarkoitus oli siis kommentoida tohon vl postaukseen. 😀

  2. Mäkin haaveilen sellaisesta kodista, jossa olisi tilaa vieraiden (läheisten tai tuntemattomien) olla tunteja tai päiviä!

    Löysin sun (ihanan) blogin juuri! Jään seuraamaan (;

    1. Kiitos! Mä oon lueskellut sun blogia jo ja tykkään älyttömästi sun kirjoitustyylistä! 🙂

      Jep, olis ihanaa kun olis sellainen koti, jossa vieraat voisivat olla kuin kotonaan ja josta kenelläkään ei ole kiire lähteä. Ja koti, jonne naapuritkin voisivat tulla iltapäiväkahveille tai vaikkapa katsomaan uutisia. 🙂 

       

       

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *