Moikka!

Kun saa lapsen, tisseistä tulee yhtäkkiä maitomeijerit ja tissit voi kaivaa esiin ilman että siinä on mitään outoa tai hävettävää. On ihan normaalia keskustella tisseistä ja on ihan normaalia että se pieni olio asuu välillä tissillä niin että takapuoli puutuu. 

Raskausaikana mulle oli itsestäänselvää että imetän, vaikka ajatus siitä ei tuntunut kovin miellyttävältä. Ajattelin että se on naisen osa, enkä oikein ymmärtänyt sitä hypetystä sen ympärillä. Luulin sen olevan helppoa: tissi vauvan suuhun ja se on siinä. Eihän se sitten sellaista ollutkaan. Synnärillä yritin taipua mitä oudompiin imetysasentoihin enkä ikinä oppinut imettämään muuten kuin istuen. Tää yhdistettynä huonoihin öihin ei ainakaan oo paras mahdollinen levon kannalta, mutta toisaalta ehdinpä ainakin lukea kaikki facebookin vauvaryhmät läpi. Jotkut omaa niin hyvät unenlahjat ja niin hyvin nukkuvan vauvan että imetys hoituu öisin lähes unessa. 

Imetykseen liittyy kamala määrä stressiä ja paineita. Sanotaan että äidinmaito on parasta ravintoa lapselle, mutta entäpä ne tilanteet kun vauva haluaa syödä tyyliin tunnin välein ja näin äidin yöunet jäävät ihan olemattomiksi. Meillä on alusta asti ollut käytössä myös korvike sillä minulle on tärkeää että pystyn välillä lähtemään kotoa tai nukkumaan pidemmän pätkän. Tällöin isä hoitaa vauvaa ja antaa ruokaa pullosta. 

Aluksi vauva sai jäätäviä raivareita rinnalla ja huudon sai loppumaan vain tarjoamalla pullosta maitoa. Imetysryhmän mukaan tämä kuitenkin oli pahin virhe mihin epätoivoinen äiti voi sortua. Sain kuulla että tällä tavalla pilaisin imetyksen heti alkumetreillä sillä vauva oppisi juomaan pullosta, saisi siitä nopeammin maitoa ja näin hylkäisisi mun tissit kokonaan. Luin kommentin ” jokainen korvikeannos on pois omasta maidontuotannosta” varmaan miljoona kertaa. Korvike ja pullo tuntuivat olevan lähes kirosanoja.

Vauvan ensimmäisenä kuulautena laskin päivittäisiä korvikemääriä ja stressasin jos ne olivat mielestäni liian isot. Merkkasin ylös määrät ja imetyksien aloitus- ja lopetusajat ja stressasin lisää. Itkin ja olin varma että olin maailman paskin äiti. Minulla ei vain ollut sydäntä huudattaa vauvaa kun tiesin että huuto loppuisi kun vauva saisi pullosta ruokaa. Vauva myös nukkui surkeasti ja minun oli pakko nukkua edes yksi pidempi pätkä että selviäisin täysjärkisenä. 

Siitä huolimatta että vauva sai alussa pullosta maitoa pahimpaan kiukkuun ja saa edelleen pullosta korviketta silloin kun haluan kerätä voimia ja nukkua, tuo pieni tyyppi rakastaa olla rinnalla ja imetys sujuu suhteellisen vaivattomasti. Välillä tyyppi saa hirveitä hermoromahduksia ja huutaa isommin kuin palosireeni eikä silloin suostu syömään tissillä vaikka mitä tekisi. Silloin kaivetaan pullo esiin ja hetken päästä pikkutyyppi suostu sitten syömään myös rinnalla. 

Kaikilla ei imetys suju eivätkä kaikki edes halua imettää. Aluksi asetin itselleni tavoitteen että imetän kuukauden ja jos se on yhä yhtä kamalaa niin sitten siirryn kokonaan korvikkeeseen. Nyt tavoite on ylitetty reilusti ja aion jatkaa imetystä niin kauan kuin se vaan hyvältä ja stressittömältä tuntuu. 

Minun neuvoni siis kaikille äideille on että ei ole pakko imettää, mutta kannattaa yrittää. Mutta jos se ei oikeasti onnistu tai on ihan kamalaa, silloin korvikkeen antaminen on suurta rakkautta lasta kohtaan. Imetyksen ei pitäisi olla asia, jonka takia pitäisi menettää mielenterveys ja uupua. 

Onneksi en luovuttanut heti ja onneksi sain vahvuutta toimia niin kuin itsestä parhaalta tuntuu muiden mielipiteistä välittämättä. Nyt imetys on lepohetki ja maailman parasta on kun lapsi hymyilee tyytyväisenä rinnalla tai nukahtaa tissille. 

Korvike ei ole kirosana, se voi pelastaa äidin, tehdä arjesta helpompaa ja auttaa äitiä jaksamaan. Imetys ei tee kenestäkään parempaa äitiä. Minulle tärkeämpää on se ettei lapseni joudu turhaan itkemään ja huutamaan. Jos saan sen huudon pysäytettyä antamalla pullosta maitoa, teen sen vaikka se pilaisi imetyksen.