Poika on nyt ollut elämässämme tasan vuoden. Alun epäuskoinen odotus vaihtui ensimmäisten liikkeiden ihmettelyyn ja sitten varsinaiseen mahan kasvatukseen. Pientä saatiin odotella tämän vuoden puolelle mutta nyt hän tuhisee tuolla makuuhuoneessa jo neljättä kuukautta. Ihmeellistä.

Vuosi sitten minulla oli ollut hieman kummallinen olo muutaman päivän ajan. Olin jo lenkkivaatteet päällä, kun päätin vielä testata, josko viikonlopun lisäksi olisi muutakin iloittavaa. Juoksu kulkikin kepein askelin. Kotona tein vielä toisen testin ja kerroin sitten miehelle. Hän ei lakannut hymyilemästä koko iltana. Pystyn vieläkin palauttamaan mieleeni, kuinka onnellinen itse olin. Iloa kesti muutaman päivän sitten mieleen hiipi huoli. Onneksi kaikki meni hyvin ja saan nyt iloita elämästäni onnellisena (ja tietysti edelleen vähän huolestuneena) pienen pojan äitinä.