Olen pitkään ajatellut ( ajattelen toki vieläkin..), että Diabetes on asia, joka ei hallitse meidän elämää, se vain tulee siinä mukana. Kun esikoiseni sairastui, olimme viikon sairaalassa opettelemassa insuliininpistämistä sekä hiilihydraattien laskemista. Tärkeitä perustaitoja siis, mutta kaikki muu oppi onkin sitten tullut arjessa, aika lailla välillä kantapään kautta. Luojan kiitos, olen löytänyt Facebookista diabeetikoiden vertaisryhmiä, niistä saatu apu, sekä vinkit ovat olleet korvaamattomia.

Vaikkakin kevättää, mieli alkaa olla talven jälkeen valoisampi, ja kesän odotus nostattaa mielialaa, on meidän perheen kevät ollut aika stressaavaa. Puolessa vuodessa on tapahtunut todella paljon. Viimeisen puolen vuoden aikana meille on syntynyt vauva, perheeseemme on saapunut diabetes, olemme muuttaneet ja olemme eronneet. Erityisesti esikoiselleni tässä on ollut aivan liikaa tapahtumaa. Arki on hänen kanssaan tällä hetkellä todella haastavaa. Moni Äiti on varmasti kokenut sen, miten lapsi purkaa kaiken stressinsä ja pahan olonsa Äitiin. Ja voi luoja, miten pahalta se voikaan tuntua, erityisesti jos käytös on voimakasta vain Äitiä kohtaan. Siinä tuntee olonsa voimattomaksi, neuvottomaksi sekä yksinäiseksi. Olen nimittäin huomannut, että kun pyydät lapsellesi ja itsellesi apua, ei sitä ole saatavilla. Se raivostuttaa. Viimeisen kolmen viikon aikana minussa on herännyt se todellinen leijonaemo, joka on valmis karjumaan kaikki matalaksi lapsensa puolesta.

Haastetta arkeen tuo tällä hetkellä siis erityisesti diabetes, sekä pian kuusi vuotiaan kasvuun liittyvät asiat. En olisi koskaan uskonut, miten paljon esimerkiksi uusien hampaiden kasvaminen voisi vaikuttaa sokereihin! Välillä on menty ilman ateriainsuliinia, ja myös pitkävaikutteista on pitänyt vähentää puolella. Parin päivän päästä tilanne voikin olla taas aivan erilainen. Eron myötä, kun lapset ovat pääsääntöisesti vain minulla, haastetta lisää se, ettei minulla ole vielä ketään aikuista lähipiirissä, joka osaisi laskea hilihydraatit, annostella insuliinin ja pistää. Onneksi kesäkuussa pääsemme sopeutumisleirille, jonne Äitini tulee mukaan, jotta hän voi opetella hoitoon liittyvät perusasiat. Näin minullakin on mahdollisuus saada hieman omaa aikaa.

Haasteista huolimatta, odotan kevään etenemistä sekä kesää hyvillä mielin.