Olen mestari saamaan äkkinäisiä raivokohtauksia. On uskomatonta, että ihminen joka on elämässään kulkenut aikamoisten manaloiden läpi saattaa raivostua jostakin täysin mitättömästä. Ja siihen syssyyn tietenkin vaipua murheen syvimpään alhoon.  Eilen se tapahtui viemättömästä roskapussista. Järkyttävä meteli asiasta, jonka normaali päivänä olisi kuitannut olankohautuksella.

Aloin miettimään tätä tuttua kaavaa. Ja sitten se valkeni. Yöllä minulle iski taas mittava migreeni. Migreenipäiväkirjojani ja tietojani selatessani löysin yhtäläisyyden. Olen aina harmitellut, kun en saa auraoireita. En siksi, että aurallinen migreeni olisi jotenkin auratonta mukavampi. Vaan siksi, että en oikein koskaan osaa ennakoida milloin kipu iskee. Ja katin kontit. Minullahan on varsin selkeät ennakko-oireet. Tunteja aikaisemmin kaikki alkaa ahdistaa, volyymi äänessä sen kuin nousee, eikä mikään ole hyvä. Siinä surraan hyttysten oikeuksia ja puidaan miten satuhahmoille saataisiin TES:in mukainen palkka. Valtavaa maailmantuskaa siis.

Migreenin ennakko-oireet ovat joko todella yksilöllisiä tai sitten huonosti diagnosoituja. Tai vähän kumpaakin. Minulla on ollut tämä vaiva riesana koko ikäni ja olen juossut kaiken maailman valkotakkisten vastaanotot läpi. Ihan tarpeeksi kauan pitänyt särkyjen kanssa elää, että huomaa jotakin noinkin merkittävää. Se miten oiretta voi hillitä, on ihan toinen asia. Lähinnä se kai on lähipiirille hyvä tieto. Ehkä en olekaan niin hurja ihminen kuin millaiseksi välillä heittäydyn. Seuraavan kerran kun alkaa taas myrsky nousemaan ilmestynee särkylääkepaketti nenän eteen ihan vain varan vuoksi. Että säilyisi kotirauha.