Minulla oli viime sunnuntaina nimipäivä. En ole koskaan oikein ollut sinut etunimeni, saati sitten kahden sitä seuraavan nimen kanssa. Liittyykö se siihen, että nimi on ikäluokassani tuiki tavallinen? Liittyykö se niihin muunnoksiin, joita lapsena sai kuulla kuten patja, karja, kalja… Kaikki lapset saavat kuulla nimestään. Kaikkien nimistä saa vaikka mitä pilkkaa, jos oikein lähdetään vääntämään.

Uskoisin, että en ole vain tuntenut oloani Katjaksi. Millainen nainen Katja sitten oikein on? En osaa sanoa. Joskus pahimpina kriisiaikoinani ajattelin vaihtaa nimekseni Viola, Mimosa tai vaikkapa Viola-Mimosa. Sanovat, ettei nimi miestä pahenna jollei mies nimeä. Pätenee myös naisiin. Viime vuosina olen tullut tulokseen, että voisi se nimi kai olla hullumpikin. Etenkin kun ottaa huomioon sen, että vatsassa ollessani tekonimeni oli örkki.

Kun nykyinen poikaystäväni sanoo nimeni, kuulostaa se herttaiselta. Nimeni kuuleminen ei ole koskaan aiemmin kuulostanut niin mukavalta. Olemme puhuneetkin siitä, että kaikista suloisinta on sanoa toisen ristimänimi ääneen. Siihen liittyy jännitteitä positiivisella tavalla, se on aseistariisuvaa ja suorastaan kupeita kutittelevaa. Se on rehellistä ja intiimiä.

Nimeen voi liittyä ennakkokäsityksiä, mutta enne sen ei tarvitse olla. Noin kymmenen vuotta sitten olin töissä erään yrityksen puhelinpalvelussa. Tuolloin ulkomaalaistaustaisen työtoverini piti vastata suomalaiselta kuulostavalla valenimellä. Vain sen takia, ettei ulkomaalainen nimi herättäisi negativiisia ajatuksia asiakkaassa. Toivottavasti noista ajoista on päästy jo pitkälle ja jokainen voi olla juuri sen niminen kuin on tarkoitettukin.

Nimessä on voimaa ja kutsuttaessa yleensä valpastumme. Nimeä voi käyttää väärin, jos joku äityy haukkumaan tai nälvimään. Mutta nimeä voi käyttää myös suureen rakkauteen, kuten silloin kun äiti kutsuu lastaan tai kumppani rakastaan.

Charlotte Church – Call my name