Kiitos Trendi
Äitiyslomalla sitä saattaa joutua tilanteeseen, jossa neljä seinää rupeaa uhkaavasti kaartumaan oman kupolin päälle. Siinä sisäilmahulluudessa unohtuu moni tärkeä periaate. Kaksi omaa periaatettani, joita olen koko aikuisuuteni vaalinut on omana itsenäni pysyminen ja ihmisten välinen tasa-arvo. Ensimmäinen on heittänyt häränpyllyä miettiessäni millainen äiti olen ja toinen on kumottu oman sosiaalisen piirini pienetessä vauvakeskustelujen myötä.
Olen saanut (kuten varmasti suurin osa ihmisistä) perustella ja puolustella valintojani ja elämäntapaani nuoresta pitäen. Koskaan se ei ole ahdistanut minua yhtä paljon kuin äitinä. Minua suoraan sanottuna vituttaa osallistua sellaiseen keskusteluun, missä joudun syystä tai toisesta puolustautumaan äitinä. Kestän kyllä kritiikkiä ja keskustelut siitä miksi en käytä kestovaippoja eivät kolhi äitiyttäni millään tavalla, mutta olen vain kyllästynyt niihin. En minä jaksa käyttää aikaani tiskiaineen valinnasta puhumiseenkaan, miksi puhuisin niinä harvoina hetkinä kun pääsen keskustelemaan asioista aikuisten kesken, lapsen kengistä tai rattaista. Tai siitä miten meillä opetellaan milloin mitäkin. Tottakai, kun vaihdan ystävieni kanssa kuulumiset, käymme läpi myös lastemme kuulumiset, mutta on meillä muutakin puhuttavaa.
En tiedä missä vaiheessa Trendi -lehti on uudistunut, mutta on ollut ihanaa huomata, että naisille suunnattu lehti käsittelee muutakin kuin huulikiiltosävyjä tai parasta mahdollista tapaa miellyttää miestä.
Viimeisimmässä Trendissä on Marja Hintikasta juttu, jossa puhutaan vanhemmuudesta ja ennenkaikkea äitiydestä ihan uudella tavalla. Ainakin minulle kaiken mammapalstojen ja hiekkalaatikkolässytyksen sijaan on viihdyttävämpää ja vertaistuellisesti tärkeämpää lukea, että julkiseen keskusteluun toivotaan lisää pohdintaa siitä, että ei ole vain yhtä tapaa olla äiti. Koen, että ajan hengen mukainen äitiys on pelkkää mammakuplaa, jotain mihin en itse ole päässyt missään vaiheessa kiinni. Nyt tiedän, että en ole ainoa ja toivon, että Marja Hintikan kaltaiset uranuurtajat raivaisivat lisää tietä sille ajatukselle, että ei ole huonoja äitejä, on vain erilaisia tapoja ja ihmisiä.
Viimeksi kirjoitin siitä miten olen poteroitunut ja unohtanut toisen ihmisen kohtaamisen tärkeyden. Olen myös selaillut kännykälläni sosiaalista mediaa, missä tunnetusti on esillä vain virheettömiä yksilöitä täydellisten ruoka-annosten ja tulppaanikimppujen keskellä. Olen tuntenut itseni surkeaksi, koska kotini ei ole hennon vaalea, siisti kapunkikoti eikä ruokaani kannata pahemmin kuvailla Instagramiin. Eikö ole hullua?! En haluaisi blogikotia, pidän jauhelihasta ja nakkikastikkeesta, ja kun olen taas alkanut lukemaan muutakin kuin täydellisyyttä kuvaavia someilmiöitä muistan sen, että suurin osa maailman ihmisistä elää selvitäkseen jotenkuten tästä päivästä ja herää huomenna uudestaan samaan arkiseen taisteluun nälkää, janoa, tauteja ja sotia vastaan. Jopa meidän yhteiskunnassamme elää iso joukko ihmisiä, joille nakkikastike tai mikä tahansa itse tehty ruoka on luksusta. Minusta on paljon mielenkiintoisempaa lukea naisesta, joka on istunut viiden vuoden linnatuomion (tämäkin viimeisimmässä Trendissä), kuin nuorukaisesta, joka on taas kerran saanut uudenmakuisen raakasuklaapatukan markkinointitemppuna joltain taholta.
Vaikka niille kauniille vaatteille ja meikkivinkeillekin on hetkensä, minusta on todella virkistävää nähdä, kuulla ja lukea sellaisista asioista joilla on syvällinen merkitys. Monesti pinnallisia asioita perustellaan sillä, että maailmassa on tarpeeksi pahaa ja halutaan luoda miellyttävämpää sisältöä ihmisille, jotka kenties ovat kyllästyneet kuulemaan huonoja uutisia valtion velkaantumisesta ja nälkään kuolevista lapsista. Ymmärrän tämän, mutta uskoakseni suurin syy kirjoittaa kynsilakasta tai treenivaatteista on sellaisen sisällön suuri kysyntä. Ihmisten on aika ottaa niinsanotusti päänsä ulos peräaukostaan ja katsoa ympärilleen, maailmassa on paljon muutakin kaunista kuin somen esittämä täydellisyys. Yhden vahvan ja tuiki tavallisen naisen selvitymistarina on naistenlehden sivuilla sama ilmiö kuin pakkoruotsi kouluissa. Käyt sen läpi vähän vastahakoisesti, koska olisi kaikkea muutakin kiinnostavaa, mutta luettuasi et tuskin kadu oppimaasi. Tieto ei lisää tuskaa, sen sijaan välinpitämättömyys luo ankeaa maailmankuvaa ja saa meidät luokittelemaan itsemme ja toisemme milloin mihinkin lokeroon, vaikka todellisuudessa olemme kaikki melko samanlaisia taatelintallaajia.
Kiitos siis Trendi, uudistuneet juttunne ovat todella kaivattua vaihtelua siihen ”todellisuuteen” mihin olemme sosiaalisen median nousukiidossa huumaantuneet. Ne ovat auttaneet minua muistamaan, että elämäni on hyvää, sen sijaan, että olisin juossut kauppaan ostamaan uuden huulikiillon. Ne ovat taivuttaneet päälleni kaatuvia seiniä takaisin suoriksi ja muistuttaneet minua siitä ihmisestä, joka haluan olla elämäntilanteestani riippumatta.
P.S. Blogini lukijamääristä (0-5käyntiä/postaus arvelujeni mukaan) voi kuka tahansa päätellä, että tämä ei ole maksettu mainos. Pakko kuitenkin todeta, että poistin kännykästäni Bloglovin sovelluksen ja tilasin Trendin.