Hyvä Äiti

6.12.2016 hyva aiti

Kiusattu vai Kiusaaja?

Yksi asia mitä kadun varmasti hautaan saakka, on se että kiusasin yläasteella toista tyttöä. En tiedä miksi, enkä ymmärrä edelleenkään kuinka siihen pystyin. Olin nuorena varsinainen sisupussi ja minuakin on kiusattu, mutta en silti näe elämässäni olleen mitään perinteistä kiusaajan ajattelutapaa siitä miten minulla oli muka niin paha olla ja jaadijaa. Olin vain yksinkertaisesti ihan helvetin tyhmä.

Asia hämmentää minua sitäkin suuremmalla syyllä, että olen pienestä pitäen ollut (isäni häissäni lausumien sanojen mukaisesti) oikeudenmukaisuuden kannattaja ja aina heikompien puolella. Olen sitä edelleen. En voi sietää toisten ihmisten haukkumista, vähättelyä, eriarvoistamista tai muunlaista loukkaamista, väkivallasta puhumattakaan. Olen myös sitä mieltä, että epäoikeudenmukaisuuksien huomiotta jättäminen on yhtä suuri vääryys kuin epäoikeudenmukaisuus itsessään.

Senpä takia voin pahoin kun katselen ympärilleni. Nykyään aikuiset ihmiset, päättäjät, media, kokonainen yhteiskunta joko kiusaa tai kääntää kiusaamiselta katseensa. Viimeksi kun avasin facebookin joku oli linkannut Imatran surman uhrin kuvan, jossa hän oli vierekkäin tummaihoisen miehen kanssa ja alla käytiin keskustelua siitä kuinka tämä ammuttu uhri sai ansionsa mukaan kun on ollut niin lähekkäin erivärisen ihmisen kanssa. Eräs ystäväni on riisunut hijabinsa pysyvästi, koska sai tappouhkauksia ihan vain kävellessään kaupungilla. Minua vähäteltiin eräänä päivänä kun kerroin tekeväni työtä ulkomaalaisten heikossa asemassa olevien ihmisten kanssa. Kun nuoret tytöt keskustelivat ostoskeskuksessa kikatellen ja kovaan ääneen, ohimenevät vanhemmat rouvat kääntyivät katsomaan ja tokaisivat, että nuoret tytöt ovat nykyään niin itsekeskeisiä (?!). Samassa ostoskeskuksessa ja vieläpä samana päivänä jouduin todistamaan tilannetta jossa valkoihoinen rouva tönäisi kyynerpäällään tummaihoisen naisen pois kassajonosta.

Tällainen käytös aikuisilta ihmisiltä ympäri maailmaa ja sen hyväksyminen hiljaisesti omissa kodeissamme ei ole omiaan luomaan lapsillemme käsitystä siitä, että kiusaaminen on väärin. Olen myös kuullut useamman äidin heittäneen ilmoille melko vakavia ukaaseja kiusaajia kohtaan jos heidän lastaan koskaan tullaan kiusaamaan ja toisaalta olen kuullut isien vitsailevan kuinka sitten annetaan takaisin jos joku tulee ryppyilemään. Minusta se kuulostaa aivan kamalalta. Jos jokainen vanhempi opettaisi lapsiaan olemaan kiusaamatta sen sijaan, että opettaa heitä puolustautumaan kiusaajilta niin lapsemme ehkä oppisi jotain empatiasta ja siten meillä saattaisi olla joskus jossain vaiheessa sukupolvi, joka ei arvosta vain itseään ja omanlaisiaan.

Minun vanhempani eivät hyväksyneet kiusaamista. Mutta eivät he kyllä hyväksyneet sitäkään jos minua kiusattiin, he käskivät minun pitää puoleni. En muista itseasiassa kovin montaa aikuista nuoruudessani, jotka olisivat puhuneet samalla paatoksella vaikkapa empatiasta kuin koulutuksen tärkeydestä. En myöskään muista keskustelinko yhdenkään aikuisen kanssa toisen kunnioittamisesta ja kohtaamisesta yhtä paljon kuin esimerkiksi työn teon tärkeydestä. Meille kyllä sanottiin, että ruoka pitää syödä loppuun koska köyhillla ei ole ruokaa ollenkaan, mutta sanoiko meille kukaan koskaan, että ne köyhät ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin mekin?

Jokaisen vanhemman kannattaa miettiä kannattaako tasa-arvoista kohtelua ja oikeudenmukaisuutta vain periaatteen tasolla. Monille nimittäin tulee täysin yllätyksenä, että kun me käymme lastemme kasvatuksen merkeissä hyvää tarkoittavaa monologia niistä toisista joita ei saa kiusata tai jotka näkevät nälkää tai ovat muuten heikompia, rajaammee lapsille luonnostaan yhteinäisestä ihmiskunnasta pois juuri ne toiset keitä itse emme pysty kohtaamaan tai joiden hätää emme pysty käsittämään ja siten myös asetamme ne muut eriarvoiseen asemaan itsemme kanssa.

Kiusaaminen ei lopu sillä, että sen pelätään sattuvan oman lapsen kohdalle. Lasta ei voi varustaa vuosikausia jotain asiaa vastaan, mikä hänelle ei vielä ole edes olemassa. Eikä kiusaaminen lopu ikinä sillä, että opetetaan lasta lyömään takaisin. Aikuisen oikeudenmukainen esimerkki toisten ihmisten huomioonottamisesta, kohtaamisesta ja arvostamisesta on tärkein tekijä lapsen vuorovaikutuksen kehittymisessä. Ja sen esimerkin saa vesitettyä helposti kommentoimalla negatiiviseen sävyyn edessä ajavaa surkeaa kuskia, hidasta kassaharjoittelijaa, tai rumaa tv-kommentaattoria. Se esimerkki on myös merkityksetön niin kauan kuin teemme laspillemme selväksi, että on meitä ja sitten on niitä toisia.

Eye for an eye makes the world go blind.

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus Uutiset ja yhteiskunta

4.10.2016 hyva aiti

Olet Väärässä Jos Luulit Olevasi Oikeassa

Lasten kasvatuksessa ei ole yhtä oikeaa ja sataakahtakymmentämiljoonaa väärää. Eikä ole monessa muussakaan asiassa. Olen seurannut keskustelua täällä Lilyssä milloin mistäkin aiheesta ja yhä useammin kiinnitän huomioni kommenttibokseissa esille tuotuihin erimielisyyksiin. Minusta on hienoa, kun keskustelu herää esim. alkoholista tai kasvatuksesta. Kaikesta ei kommenttibokseissakaan tarvitse olla samaa mieltä, mutta se mikä minua häiritsee on tapa jolla erimielisyyksistä keskustellaan. Väitetään jonkun heppoisen tutkimuksen tai artikkelin perusteella, että joku on nyt ihan helvetin väärässä. Tai vaikka tieto, johon oma erimielisyys perustuu olisikin tiukkaa faktaa niin silti unohdetaan täysin toisen näkökulma. On helppo väittää alkoholin olevan vaarallista tai kasvatustyylin olevan haitallinen, mutta vaikeampaa on miettiä asioita siitä näkökulmasta mistä toinen asiasta kirjoittaa, oli se sitten blogipostaus, haastattelu tai kommentti. Äärimmillään tämä johtaa aina riitelyyn, toisten haukkumiseen, väittelyyn ja lopulta myös omaan epävarmuuteen, sillä jos sinusta jonkun toisen tapa olla ja elää on väärä ja suorastaan pöyristyttävä, niin ymmärät varmasti, että jonkun toisen mielestä myös sinun tapasi olla ja elää on aivan kamala.

Itse kasvatan lapsiani hyvin eri tavalla kun mitä tämänhetkiset suositukset ja ihanteet ovat. Meillä tämä meidän tyyli toimii hyvin ja siinä kohdin missä ei toimi, pyrin löytämään uusia tapoja ja toimintamalleja. Minulle ei silti ole missään nimessä itsestään selvää, että meidän perheen kasvatus ja lastenhoitoasiat olisivat jotenkin universaalisti oikeita, vaikka oman perheeni kohdalla olen monista asioista ainakin tällä hetkellä varma. Myöskään minun suhtautumiseni alkoholiin ei sovi kaikille, mutta alkoholi ei ole aiheuttanut minulle tai perheenjäsenilleni vaaraa, joten minun on vaikea samaistua tietynlaisiin ”totuuksiin” alkoholin vaarallisuudesta. Minun on ylipäätään vaikea samaistua yhtään mihinkään mikä julistaa jonkun asian olevan absoluuttisesti niin tai näin.

Luin artikkelin missä yleisivistyksen puuttumista pidetään yhtenä aikamme isoimmista ongelmista ja tajusin, että monet asiat mitä meille on koulussa opetettu, ovat todella jääneet vähemmälle huomiolle sosiaalisen median tarjoamien kokemusperäisten faktojen myötä. Minusta kokemusperäinen tieto on ihan yhtä arvokasta kuin tutkittu tieto, mutta sitä ei ehkä osata käyttää. On helppo viitata historiankirjan sivuun 110, mutta on vaikeampi todistella omaa elämäntapaa oikeaksi jos siitä omasta tavasta ei ole muita ”todisteita” kuin se oma elämä. Toisaalta sosiaalisessa mediassa on helppo jakaa kokemuksiaan ja niistä kokemuksista saattaa tulla jopa ilmiöitä jos moni muu pystyy samaistumaan tähän kokemukseen. Silloin kokemusperäinen tieto voi mullistaa jo olemassa olevan tiedon ja siitä voi tulla hyvin monille ainoa totuus. Mutta niille, jotka ovat saaneet vastakkaisia kokemuksia saman asian tiimoilta yhden (tai tuhannen) ihmisen kokemusperäinen tieto ei ole totta.

Esimerkkinä mainittakoon ravintosuositukset. Sosiaalisen median kautta olen lukenut monia onnellisia tarinoita siitä, kuinka vatsakivut ja määrittelemätön paha olo on saatu häviämään muuttamalla omia ruokailutottumuksia virallisten ravintosuositusten vastaisiksi. Näiden tarinoiden pohjalta on kuitenkin tehty johtopäätöksiä, että viralliset ravintosuositukset eivät sovi kellekään. Se on ongelma, koska minulle ne ainakin sopivat, joten virallisia ravintosuosituksia ei voida minun kokemuksen pohjalta julistaa vääriksi. Ehkä lehmänmaito ei sovi sinulle tai lapsillesi, mutta minulle ja minun lapsilleni se on ollut ihan mahtava ravinnon lähde.

On hienoa, että ennen niin absoluuttisena totuutena pidettyä tietoa voidaan kyseenalaistaa ja siitä voidaan keskustella. Se tuo lisää vaihtoehtoja ihmisille ja myös konkreettisesti auttaa saavuttamaan parhaan mahdollisen olon ja elämän eri yksilöille. Olisi kuitenkin kohtuullista muistaa kolikon kääntöpuoli ja toisinaan asettua jonkun muun saappaisiin ennen kuin lähtee huutelemaan mitään mullistavia uusia kokemuksia sinä ainoana oikeana vaihtoehtona. Tieto ei itsessään ole se kaikkein arvokkain pääoma, vaan se miten sitä käytetään. Omien tottumusten, mielipiteiden ja faktojen muokkaamiseen ja käsittelyyn nimittäin tarvitaan aina itse tiedon lisäksi kykyä laajentaa omaa perspektiiviä ja ehkä kaikkein tärkeintä, kykyä myöntää olleensa väärässä tai vain osittain oikeassa. Tämä olisi meille kaikille huomattavasti helpompaa jos omista kokemuksista saadusta tiedosta kirjoitettaisiin ja keskusteltaisiin sellaisena kuin ne ovat, omakohtaisina totuuksina.

Sana ja mielipiteet ovat sosiaalisen median myötä vapautettu ihan uudelle tasolle ja se on mahtavaa. Mutta kannattaa pitää mielessä, että se toisenlainen sana tai oman kokemusmaailman ulkopuolinen mielipidekin on vapaa ja jollekin toiselle ihan yhtä tosi kuin omasi sinulle. Lopulta tiedämme hyvin vähän ympäröivästä maailmasta, jos kaikki mitä ympärillä sanotaan heijastetaan pelkän oman navan pinnasta. Oikeastaan voidaan sanoa, että vasta sitten sana ja mielipide on todella vapautettu, kun opimme sanomisen lisäksi myös kuuntelemaan.

Puheenaiheet Ajattelin tänään