Hyvä Äiti

7.9.2016 hyva aiti

Äiti ja Isi Harrastaa Seksiä

Meidän parisuhteessa seksillä on ollut alusta asti iso merkitys. Olemme mieheni kanssa molemmat melko nälkäisiä asian suhteen ja usein jos meillä menee huonosti, ensimmäinen mistä sen huomaa on se, että meillä ei ole ollut seksuaalista kanssakäymistä. Väsymys ja kahden pienen lapsen kanssa eläminen toki vievät haluja meiltäkin, mutta olemme jotenkin onnistuneet raivaamaan tilaa ja aikaa seksille. Kun kuopus vielä nukkui meidän huoneessa, seksiä harrastettiin sohvalla tai suihkussa, mutta nyt kun molemmat nukkuvat ainakin alkuyön omassa huoneessaan, olemme päässeet nauttimaan toisistamme taas sängyssä. Emme ole montaa kertaa rakastelleet lapsen/lasten ollessa samassa huoneessa, mutta sitäkin on tapahtunut. Olemme miettineet miten erikoista on, että melko huonosti nukkuvat lapsemme eivät juuri koskaan herää silloin kuin rakastelemme. Se nimittäin ei ole kovin hiljaista, vaikka emmehän me nyt toki huuda (mitään tehdessämme) lasten nukkuessa. Olemme miettineet, että onko tässä jokin yliluonnollinen juttu, että lapset jättävät meidät rauhaan noina hetkinä. Seksin jälkeen olemme molemmat päivätolkulla paremmalla tuulella.

Toinen mitä me teemme paljon mieheni kanssa, on hyväily. Pussailemme ja puristelemme toisiamme lasten nähden. Minusta se on hyvä tapa, lapset oppivat, että isi ja äiti ovat myös toisilleen helliä ja, että meilläkin on keskinäinen suhteemme. Pienempänä poikani pelästyi tai tuli mustasukkaiseksi näistä hyväilyistä, mutta nykyisin jos suutelemme hän haluaa myös pussailla. En tiedä onko se normaalia muissa perheissä, mutta meillä se on ihan tavallista. Sen sijaan olen kieltänyt miestäni kourimasta minua (vaikka sekin on meidän kahden välillä hyväksyttävää ja nautinnollista), koska en tietenkään halua että lapseni menevät osoittamaan kiintymystään toiseen lapseen perseestä puristamalla. Halailu ja pussailu kuitenkin on meidän perheessä yleistä ja poikani usein saattaakin mennä ensimmäisenä halaamaan tai antamaan suukkoa uusille tuttavuuksille. Olen niissä tilanteissa koittanut muistuttaa häntä, että kaikilla on oma tila ja olisi hyvä vähän tutustua ennen avoimia hellyyspuuskia, mutta olen kuitenkin iloinen, että hän menee ennemmin halaamaan kuin lyömään.

Olen miettinyt missä vaiheessa lapsille aletaan puhumaan seksistä ja koskahan meillä käydään ekat ”mistä lapset tulevat” -keskustelut. Ostin kirpparilta Janoschin kirjan Äiti, mistä lapset tulevat. Se on niin ihana, siinä ei puhuta haikaroista tai kukista ja mehiläisistä, vaan hyväilystä ja seksistä ja siitä mistä lapset oikeasti saavat alkunsa. Olemme sitä jo silloin tällöin lasten kanssa selailleet ja minusta on ihan mukavaa tutustua aiheeseen jo ennen kuin pysäyttävät kysymykset iskeytyvät yllättävästi eteeni.

En kuitenkaan koe korostavani seksiä ja seksuaalisuutta, toivon vain että siitä muodostuu perheessämme yksi keskustelun aihe siinä missä muutkin. Haluamme miehemme kanssa toisiamme toivottavasti vielä vuosikymmeniä, enkä tahdo piilotella sitä edes lapsiltani. Tietenkin myös toivon, että kun heidän aikansa tulee kokeilla seksiä, voisimme puhua siitä avoimesti, koska silloin on helpompi myös puhua vastuullisesta seksistä. Yhtälailla pyrin myös keskustelemaan seksistä (sitten joskus) niin, että heille tulee selväksi että meidän perheessä seksiä harrastaa mies ja nainen, mutta muissa tapauksissa sitä voivat harrastaa samaa sukupuolta olevat tai vaikka kimpassa.

Lapsuuden kodissani seksistä ei puhuttu erikseen, mutta asia tiedostettiin eikä sitä peitelty. Poika- ja tyttöystävämme saivat tulla yöksi ja teininä vanhemmat eivät todellakaan vahtineet mitä huoneissamme tapahtui kun siellä tuli hiljaista ja kylässä oli poikakaveri. Itse haluan samanlaisen kokeilumyönteisen ilmapiirin tulevaisuudessa omille lapsille, tosin aion kyllä puhua asioista enemmän ja varmasti varoitellakin enemmän kuin mitä minua on varoiteltu. Päällimäisin tavoite tässä asiassa minulla on se, että lapseni suhtautuisivat myönteisesti seksiin ja tiedostaisivat seksin olevan osa rakkautta, eikä päinvastoin. Oman kehon ja itsemääräämisen suhteen toivon heidän olevan viisaampia kuin itse olin nuorena, toivon todella että siitäkin asiasta pystymme joskus lasteni kanssa puhumaan kunnolla.

Minusta seksi on ihanaa, on aina ollutkin, mutta nyt mieheni kanssa se on parempaa kuin koskaan. En halua peitellä sitä, vaikka tietenkin seksi on aikuisten juttu ja ero hellyyden ja seksuaalisen kanssakäymisen välille on osattava tehdä lapsille selväksi. Miten muissa perheissä suhtaudutaan seksiin? Onko se tabu? Onko se yksinomaan aikuisten välinen keskustelun aihe? Pelottaako seksistä puhuminen, vai onko se luontevaa? Miten seksistä nykyään puhutaan kouluissa? Onko seksi ja lapsiperheet tosiaan sellainen epäyhtälö millaiseksi se julkisessa keskustelussa kuvataan?

Suhteet Rakkaus Vanhemmuus

26.8.2016 hyva aiti

Lapsettomien Lastenhoitovinkit

Heti alkuun mainittakoon, että tämä kirjoitus ei ole kannanotto lapsettomien ihmisten syihin olla lapseton. Tämä teksti ei myöskään rajaa lapsettomien oikeutta osallistua lapsiaiheisiin keskusteluihin. Kirjoitan tämän, koska olen huomannut omakohtaisesti, kuinka ylevät periaatteet ja ajatukset lapsista ja lapsenhoidosta sekä -kasvatuksesta ovat heittäneet häränpyllyä lapsieni synnyttyä. Samoin olen huomannut, että se mitä minä joskus olen ajatellut uhmaikäisen lapsen kanssa toimimisesta tai vauvan hoitamisesta ovat yhtälailla kumoutuneet tässä tämänhetkisessä perhearjessa.

Usein nimittäin huomaan ohittavani sellaiset neuvot, jotka tulevat ihmisiltä, joilla on joko pienempiä lapsia/lapsi kuin minulla tai heiltä, joilla ei ole lasta laisinkaan. Ennen omia lapsiani olin ollut paljon tekemisissä lasten ja vauvojen kanssa ja minulla siis oli omakohtaisia kokemuksia siitä, miten pikkuväen kanssa olisi joissain tilanteissa hyvä toimia. Mutta nämä kokemukset eivät kolahtaneet elämänkokemuspossuuni äitinä, vaan milloin tarhantätinä, kummitätinä tai orpokodin vapaaehtoisena. Muistan puhuneeni mieheni kanssa ennen lastenhankintaa siitä, saako lapset jättää ruokaa lautaselle. Alunperin olin ollut sitä mieltä, että ei saa koska ruokaa ei saa tuhlata. Sitten tiettyjen lasten kanssa opittujen kokemusten jälkeen olinkin sitä mieltä, että kyllä saa, koska lasta ei saa pakottaa syömään. Mieheni oli tuolloin sitä mieltä, että lautanen syödään tyhjäksi, oli lapsi tai aikuinen. Nyt me molemmat kaadamme päivittäin papuja, kaalia tai ihan vaan puoliksi syötyjä annoksia roskikseen, koska niin se elämä vaan menee. Kun päivittäin kohtaa arjessaan tilanteita joihin joskus oli suhtautunut vakavasti ja periaatteellisesti, nyt lasten kanssa eläessä kaikkea ei vaan yksinkertisesti pysty kontroloimaan tai suorittamaan oppikirjan mukaisesti (vaikka se olisikin itsekirjoitettu oppikirja).

Jokaikinen tilanne lapsen kanssa vaatii kykyä joustaa ja usein olen joutunut nimenomaan joustamaan periaatteissani. Jo esikoisen kanssa kuvittelin käyttäväni kestovaippoja, koska maailma hukkuu roskiin. Mutta en käyttänyt, koska lapseni ei pysynyt niissä kuivana. Esikoisen kohdalla teimme kaikki ruokasoseet itse, koska arvostamme suuresti ruokaa ja halusimme opettaa lapsellemme aitoja makuja, mutta kuopus on saanut enimmäkseen valmissoseita ja hän on alkanut kymmenkuisena syömään samoja ruokia muun perheen kanssa, koska se nyt vaan on helpointa meille.

Näitä arjen tilanteita, missä suoraan sanottuna niellään omat periaatteet ja tehdään se, mikä vähemmän aiheuttaa huutoa ja hampaiden kiristystä ovat juuri niitä, mihin ei mielestäni vanhemmuudessa ole osannut varautua. Sitä ei todellakaan tiedä ennen kuin osuu omalle kohdalle. En esimerkiksi olisi kuuna päivänä voinut kuvitella, että me toisinaan edelleen nukumme kaikki neljä perhepedissä, mutta kyllä me nukumme ja hyvin nukummekin. Muistan ihmetelleeni (varmaan nolosti vielä suureen ääneen) kuinka kenenkään parisuhde voi pysyä hyvänä, jos aikuisten sängyssä nukkuu säännöllisesti lapsia, mutta meidän parisuhde voi hyvin vaikka lapset saavat tulla yöllä viereemme.

Perheen tavat ja käytännöt muokkautuvat sitä mukaa, kun kohdataan ongelmia ja siinä vaiheessa on turha pitää kynisn hampain kiinni omista ideologisista pakkomielteistään. Uskon, että juuri ne tilanteet, missä vanhemmat eivät pysty joustamaan, koska ovat vakaasti halunneet tehdä asiat juuri näin, aiheuttavat suurinta stressiä lapsiperheissä. En tietenkään tarkoita, että kaikki periaatteet ja kasvatusajatukset pitäisi heti ongelman edessä unohtaa ja antaa periksi helpommale tavalle, mutta pitkässä juoksussa kyky joustaa näissä tilanteissa on ainakin meillä johtanut miellyttävämpään arkeen. Niitä tilanteita ei tule omalle kohdalle, ennen kuin on omia lapsia tai omat lapset kasvavat. Muistan kuinka ystäväni raskaana ollessaan huomautti minulle, että juuri konttaamaan oppinut esikoiseni oli ottanut eteisestä jonkun asian ja pistänyt suuhunsa. Menin katsomaan ja sanoin että sehän on vain puoliksi syöty luumu ja hän pyöritteli silmiään. Jälkeenpäin hän on naureskellut, että eipä sitä siinä tilanteessa pystynyt kuvitellakaan mitä kaikkea oma lapsi vielä tulisi suuhunsa laittamaan.

Silti kaikilla, myös lapsettomilla ja pienten vauvojen vanhemmilla on täysi oikeus osallistua keskusteluun. Haluan vain sanoa, että ne hyvät ideat ja neuvot voivat olla täysin ristiriidassa lapsen luonteen, perheen tilanteen tai muuten vain lasten saannin myötä muuttuneiden käsitysten kanssa. Usein elämässä periaatteet ja ajatukset muokkautuvat omien kokemusten myötä. Olisihan se hienoa jos kaikki pystyisivät elää kymmenen käskyn mukaan läpi elämänsä, mutta tilanteet vaihtelevat ja kun tilanteisiin lisätään vielä muita ihmisiä, olivat he sitten lapsia tai aikuisia, yhtälö saattaakin ruveta näyttämään hieman erilaiselta kuin mihin oli periaatteinensa varautunut.

Että miettikääpä sitä ensi kerralla kun ihmettelette miksi vanhempi ei tee mitään kun lapsi huutaa meritähtenä kaupan karkkihyllyn edessä.

Puheenaiheet Vanhemmuus Ajattelin tänään