Bootyvaroitus! (eli puolen vuoden muutoskuvat)
Viime viikon BS-seurantakäynti ja juttelu valmentajan kanssa saivat mielen mietteliääksi siitä, mihin suuntaan treenit tulisi viedä. Lääkärin luonakin käytiin pistäytymässä toteamassa, että kaulan imusolmukkeet ovat turvoksissa, ja saamassa hyvin pitkä laboratoriolähete verikokeisiin ja jopa yhdet röntgenitkin otettiin. Nyt lääkärin soittoajan jälkeen olen sen verran viisaampi, että laktoosi-intoleranssi on kohdallani fakta. Ei tarvitse ainakaan enää maitotuotteiden suhteen jahkailla.
Ristiriitaisia tuntemuksia sen sijaan herätti se, että muut veriarvot olivat kuulemma aivan huiput tai vähintäänkin mallillaan. Naiseksi huippualhainen senkka (2 mm/h, naisten viitearvo 6-15 mm/h) ei kieli laisinkaan mistään tulehduksesta – mikä kummastuttaa minua suuresti.
Nenän tukkoisuuteen ja poskionteloiden limakalvojen turvotuksen laskemiseksi määrättiin kylläkin tylsä Nasonex-nenäsumutekuuri, joka on siis näitä kortisonilääkkeitä.
Lääkärin soiton jälkeen olin kyllä vähän turhautunut, kun ei löytynytkään huonolle palautumiselle kunnon syytä, mutta kai tässä pitäisi olla helpottunut, kun voi kai sittenkin treenejä jatkaa. Hetken pelkäsin, että kevään treenit on tässä. Siksi päätin ottaa itsestäni tähän väliin myös kunnon seurantakuvia, joita voi vertailla lokakuun lopun lähtötilanteeseen.
Seuraavaa on siis kehossa kuluneen kuuden kuukauden aikana tapahtunut…
Maaliskuussa: muutama vertailukuva lähtötilanteeseen
Tästä lähdettiin lokakuussa. Aika skinny, vaikka kuntosalia ja pyöräilyä ja lenkkeilyä ja patikointiakin (jiiänee) onkin vuosia takana, mutta kun laihdun aina välillä. Yleensä tämä tapahtuu reppureissuilla, joiden aikana ei välttämättä tule syötyä ihan niin hyvin.
Valmennukseen mennessä olin ihan tyytyväinen hoikkaan vyötäröön ja epäilin sen muuttavan hiukan muotoaan projektin myötä. Yllä olevan kuvan mukaan näin näyttääkin käyneen, vaikken ole vielä kaivanut mittanauhaa esiin. Niin kauan kuin peilikuvassa on uumaa ihan nätisti jäljellä, en kuitenkaan murehdi liikoja (varotaan sitä turhaa stressiä!).
Muutama lisäsentti on ok, kun vatsalihaksia on kuitenkin selvästi saanut taas vahvistettua.
Selkäkin on muuttanut muotoaan. Nyt ymmärrän, miksi kaikissa treeniblogeissa poseerataan mieluummin selkälihakset jännitettyinä. Lihakset tuovat selkään näköjään raamikkuuden lisäksi myös pyöreyttä. Hetken katsoin, että onko ryhtini treenin myötä vain huonontunut. Mutta ei, ei vaikka kuinka oioin selkää ryhdikkäämmäksi en siitä tuon raamikkaamman näköistä saanut.
Massaa on tullut lisää. Tavallaan sivuprofiilin muutoksen suunta miellyttää (mieluummin hyppyripeffa kuin roikkuva peffa!), mutta se mitä lähdin äitini puolesta kokeilemaan ei taida ihan hevin onnistua. Kiinteä JA pieni peffa vaikuttaa tässä suvussa olevan aika mahdotonta saavuttaa.
Tosin projekti (pitkä ja terve elämä) jatkuu vielä, kuka tietää mihin suuntaan tässä vielä mennään…
Lopuksi…
Loppuun vielä bloginkin puolelle muutamia niitä kuvia, joilla Fabon puolella jo herrruuteltiin. Ihan vain osoitukseksi siitä, että vaikka täällä itsekriittiseltä ehkä vaikutankin (se on sitä analysoivan pilkunviilaajan luonnetta, joka meinaa vain sitä, että täällä on silmät auki – ei sitä, että olisin itseäni tai muitakaan kohtaan negatiivisesti kriittinen), osaan minäkin ottaa ilon irti elävästä bodysta!
Siinä missä laiheliinin vartalo on ehkä siitä kiehtova, että sen saa vääntymään jos minkälaisiin kummallisiin asentoihin näyttäen edelleen suhteellisen viehkolta – ghettobootylla sheikkaa näyttävämmin!