Kompastuskiviksi koituvat herkut – Pahin kärkiviisikkoni & kuinka pysyä näistä arjessa erossa

Nuolaisin ennen kuin tipahti ja eiköhän se flunssa, jota niin pitkään laivalla taisteltiin vastaan, ottanut minut omakseen lomalta palatessa… Kurjaa, mutta olenpahan viihtynyt pidempään vanhempien nurkissa (ja oikeasti nauttinut siitä). Tänne sentään otin jo ennen joululomia mukaani lähes kaikki tärkeimmät lisäravinnearsenaaleistani, aivan tehosekoitinta myöten, joten ruoan ja huollon suhteen minulla on rauhallisempi mieli kuin mitä oli laivalla.

Vanhempien luona on tosiaan leppoisaa, kun on seuraa ja oikea tiskikonekin! Aiempina vuosina vaihtelevien terveysherätysten jälkeen on asia välillä ollut toisinkin, kun ruokatottumukset, joista itse opettelin silloin pois, vaanivat minua vanhempien keittiöön astuessa.

Ehkä vanhempien keittiökin on tullut vuosien varrella vähän vastaan niitä muutoksia, jotka minulla ovat muuttuneet pysyvämmiksi. Oma asennekin on muuttunut myös relammaksi: vanhat vehnä- ja sokerikorput ja leivätkään eivät ole enää niin paha vihollinen kun ne siellä kaapeissa lojuvat – eihän kukaan pakota minua niitä syömään. Mutta kun on heikko luonne, sellaisten pelkkä olemassaolo samassa taloudessa on kamala, pelottava uhka, jota vastaan täytyy taistella, välillä turhan aggressiivisestikin. Näin muistellen menneitä keittiönahisteluja.

Siis, nyt minun täytyy se jo paljastaa, mikäli ette vielä tienneet:

minulla ei ole tippaakaan itsehillintää mitä tulee ruokiin ja herkutteluun.

Ei siis käytännössä ollenkaan. 

—

Ainoa taktiikka, joka ”pahis-herkkuja” vastaan on tehonnut, on pahisherkkujen päivittäminen parempiin, niin ettei enää ikinä vaihtaisi hyvän olon herkkujaan takaisin pahanolon karkkipusseihin tai jätskiövereihin. 

Nyt on muutamia vuosia eletty aika onnellisessa tasapainossa sen suhteen, ettei mistään suupalasta tarvitse tuntea minkäänlaista syyllisyyttä ikinä. Vaikka se olisikin välillä juuri niitä jotain vanhoja ns. pahisherkkujakin. Tämähän on se kuuluisa klisee siitä, kuinka kokonaisuus ratkaisee ruokavalion terveellisyyden. (Mutta sen ”kokonaisuuden” varjolla ei kannata tuudittautua liian helposti omahyväisyyteen, vaan olla itselleen rehellinen: teetkö oikeasti arjessasi 90 % ajasta itsellesi, pitkällä tähtäimellä oikeita valintoja? Vai tuuditteletko vain omatuntoasi?)

Mutta silti, kyllä mua vähän edelleen vanhempien luona keljuttaa, kun ne pitää kaapeissaan sellaisia asioita, joita minä en vain voi vastustaa, vaikka vatsa/iho/kuntoprojekti ei sallisi. (Kuvitelkaa minulle tähän iso yrmy-ryttynaama.) Normaalielämässä kun jätän kaikki ei-hyvät houkutukset kaupan hyllyille olemaan. Kotona ei ikinä ole kiusauksia…

Päätin motkottaa pahimmista kiusauksistani mieluummin täällä kuin avautua taas äidilleni. Kyllä se tietää minun ”ruokanatsivammani” ja ne jutut mitä en mielellään syö. Ja kyllä se pitää kaapit täynnä myös niitä juttuja, joita minä hyvin mielellänikin syön. Ei saa unohtaa, että alun perin kotoahan minun terveysruokakiinnostukseni juuri kumpuaa. :)

—

Mutta nyt niihin kamaliin ruokakiusauksiin ja miten asian kanssa handlaan:

1. Teolliset pähkinä-/pähkinäsuklaalevitteet

kuva: Ocado.com

Itse en osta kotiini sellaisia levitteitä, joiden ainesosaluettelo näyttää esim. tältä: sokeri, kasviöljy, hasselpähkinä (13 %), vähärasvainen kaakaojauhe (7,5 %), rasvaton maitojauhe, emulgointiaine (auringonkukkalesitiini). Luettelo ei edes ole niin pahannäköistä E-koodihuttua kuin toisissa purnukoissa, mutta jo ainesososaluettelon koostumus (pääosassa sokeri ja lisätty kasviöljy, sivuosassa se paras juttu (pähkinä)) saa minut jättämään purkin kaupassa hyllyyn.

Vanhempieni kaapeista kuitenkin näitä (sekä maapähkinävoita että suklaalevitettä) löytyy AINA – ja minä EN voi vastustaa kiusausta. Vaikka vehnäleivät ja marie-keksit ovatkin jääneet elämästä aika helpolla melkein kokonaan taakse, minä lusikoin näitä levitteitä vaikka suoraan purkista. Ja usein suoraan purkista syönkin.

Vertailuksi maapähkinävoipurkin kylki: paahdettu maapähkinä (93 %), kasviöljyt- ja rasvat, suola. Tässäkin lähes 1/10 tilavuudesta on lisättyjä kasvirasvoja.

Mitä sitten ostan omaan kotiini? Sataprosenttista maapähkinävoita, mantelivoita tai muuta tahnaa (myös esim. vaaleapaahtoista tahinia eli seesamtahnaa). Näitä ei takuulla mene puoli purkkia kerralla (paitsi ehkä mantelivoita :)), sillä kylläiseksi tulee jo ruokalusikallisesta tai parista.

Sokerivoittoisten levitteiden huono puoli on juuri siinä, että niitä on helppo vetää lusikallinen toisensa jälkeen ja seurauksena on pian huomaamatta inha sokerihumala – eikä edes kovin ähky olo, vaikka varmasti niitä hiilareita ja kaloreita tuli syötyä enemmän kuin sataprosenttisessa pähkinävoissa. Lisäksi ravinneköyhä huttu todennäköisesti ennemmin kuluttaa elimistön ravinnevarastoja kuin rikastuttaa sitä. Kaupassa sanon helposti ei kiitos, mutta kun eteeni tai läheisyyteenikin työnnetään purkki rasvaista ja makeaa, myönnän primitiivisyyteni…

2. Leipä ja vehnäkeksit

 

kuva: valuesupplies.co.za

(Marie-keksit ovat kuvituksena sen takia, että entisen elämäni lempiherkkuihin kuului levittää näiden päälle paksu kerros edellistä pähkinäsuklaalevitettä…)

Vehnäleivät, -keksit ja kaikki muutkin gluteenia ja muita herkistäviä ainesosia sisältävät jutut, ruisleipää myöten, ovat ajat sitten jääneet arkiruokavaliostani täysin pois. Kun sitten sitä ruisleipää joskus sorrun syömään tai vaikka pizzanpalasta maistamaan, se on aika varmasti seuraavalla vessakäynnillä vatsa kuralla. Olen käynyt YTHS:llä vuosi takaperin gluteeniyliherkkyystesteissä (verikoe), mutta emmepä saaneet minulle ainakaan virallista keliakia-diagnoosia. Omat kokeilut ovat kuitenkin varmistaneet minulle sen, että olo on kokonaisvaltaisesti parempi viljattomalla ruokavaliolla.

Itse asiassa tämä muutos on loppujen lopuksi vain monipuolistanut ruokavaliotani, kun joutuu pakostakin keksimään jotain parempaa aamu-, ilta- tai välipalaa kuin iänikuiset ruisreissarit. :)

Mutta-mutta. Vaikka kotioloissa ja arjessa on helppo pitäytyä pullista, reissareista, pikkuleivistä yms. erossa, vanhempien luo tullessa se onkin sitten taas vähän eri juttu, kun näkee muiden koko ajan puputtavan mm. meidän äidin ihanaa pellavarouhetta sisältävää saaristolaisleipää… ”Jos minä nyt yhden palan sitä sinappisillipäällysteellä ottaisin…”

Seuraavaksi täytyy usuttaa äiti keksimään tuosta saaristolaisleivästä ihan täysin gluteeniviljaton versio. Olen varma, että sellainenkin on mahdollista!

3. Juusto & (lehmän)maitotuotteet

kuva: Centro Meats

Oletko koskaan kokeillut paastoa, ihan lähes mitä tahansa paastoa, mitä noita nyt on? Lähes kaikissa pannaan menevät aina tietyt ruoka-aineet: piristysaineet, liha – ja maitotuotteet. 

Olen paastonnut muutamia kertoja elämässäni, ihan sillein kunnon mehu-/nestepaastolla, ja paaston aikana aina ihmeellisesti kirkastuva iho on vakuuttanut minut siitä, että ruoansulatuksen toimivuudella on todella merkitystä myös ihon kunnolle. Ilman maitotuotteita ihoni voi paremmin ja olo on muutenkin freesimpi. Vähän niin kuin viljatuotteidenkin kohdalla.

Maito on helppo korvata vanhempienkin luona vieraillessa soijamaidolla (meillä on jopa ihan oikea soijamaitokone!), mutta sitten juusto onkin vähän vaikeampi asia. Sitä kun on ympärillä, ja minä tykkään juustosta, vaikkei se minusta minulle parasta ruokaa olekaan.

Tofu ei aja ihan samaa asiaa kuin edam, sinihomejuusto tai brie… joten painiskelen juustonkorvikeongelman kanssa edelleen. Joskus en kieltämättä voi vastustaa juuston kutsua, ja silloin se on minusta, mielenterveyden kannalta, ihan täysin ok antaa vähän periksi…

Millä te muut (esim. vegaanit) olette korvanneet juuston? Vai ettekö ollenkaan kaipaa sitä? Oluthiivahiutaleet ovat tuttu juttu, mutta millä saisi aikaan jotain oikeasti juustoa muistuttavaa korviketta?

4. Sokerisuklaa

kuva: free-extras.com

Suklaa. Suklaa ei toki ole kiellettyjen herkkujeni listalla, mutta olen suht tarkka suklaani laadusta. Jos isompia määriä suklaata syön, pidän huolen, että se on oikeasti terveellistä raakasuklaata. Suuri osa muusta suklaasta kun on, kuten varmasti hyvin tiedättekin, sokeria, maitojauhetta ja täyteaineita.

Minusta on kuitenkin todella harmittavaa, että suuri osa yleisesti tarjolla olevasta suklaasta (kahviloissa, supermarketeissa ja muissakin kaupoissa) on juuri tuota ylisokerista täyteainetavaraa, jota myös helposti syö kokonaisia levyjä kerrallaan.  

Koetapa syödä saman verran raakasuklaata kuin pystyt vetämään esim. Marabouta tai Fazeria. Tiedän, että minä siihen en ainakaan pysty!

5. Jäätelö

kuva: free-extras.com

(Nyt täytyy myöntää, että viidennettä kohtaa varten täytyi jo vähän pinnistellä keksiäkseen jotain. Mutta kun lupasin seksikkäästi viisi kompastuskiveksi koituvaa herkkua… )

Jäätelö on minulle sellainen menneiden aikojen herkku, johon himoni ei kyltynyt koskaan. Vielä niinä päivinä, kun olin jo vaihtanut karkit ja sipsit onnistuneesti kuivahedelmiin, marjoihin ja pähkinöihin, minuun upposi helposti useampi desilitra jäätelöä illassa, helposti useampana iltana viikossa.

Korvasin purkkijäätelöjä välillä onnistuneesti itsetehdyillä jäätelöillä, mutta monesti olin kyllä niin laiska, että helposti tuli haettua lähikaupasta purkki B&J’siä, Valion Ainoa tai muuta herkkupönikkää. Suosin kermajäätelöjä enemmän kuin kasvirasvajäätelöjä, joissa on yleensä enemmän huttua, mutta eivätpä ne kermajäätelötkään mitään terveysruokaa ole. (Se ällöttävä sokerin määrä.)

Jäätelökoukkuani auttoi hillitsemään juuri tottuminen vähemmän makeisiin herkkuihin. Jossain vaiheessa, kun jäätelöhimo iski, fiksumpi ratkaisuni oli marssia edelleen yömyöhällä sinne kauppaan – ja ostaa turkkilaista jogurttia.

Täyteläinen turkkilainen jogurtti on juuri niin kermaista, että se antaa melkein saman suutuntuman kuin jäätelö. Joukkoon sekoitin usein (raaka)kaakaojauhetta, hunajaa ja pähkinöitä. Ja voihan namiskuukkeli, sentään. :)

—

Tällaista tällä kertaa. Huomaan, että olen vuosien varrella joutunut omakohtaisesti miettimään kaikkea terveelliseen ja ”terveelliseen” ruokailuun liittyvää asiaa (kaloreista, hiilihydraatteihin, proteiineihin, transrasvoihin ja E-huttuun, you name it), joka omassa arjessa kulkee hiljaisena tietona mukana, kun teen päivittäisiä valintoja ruokakaupassa. Välillä minulle valkenee se (muka-yllättävä, mutta minulle aidosti) yllättävä tosiasia, etteivät kaikki välttämättä tule ajatelleeksi olleenkaan samoja asioita, kun ruokaostoksia tekevät.

Kiinnostaisiko siis teitä, rakkaat kanssataivaltajani, lukea (säännöllisen epäsäännöllisesti kirjoitettuja) juttuja näistä ns. paremmista valinnoista?