Näin paljon tiedän voivani kehittyä viidessä kuukaudessa. Nyt voin levätä rauhassa.

HTPM:n (tämän kehollista olemistani ja sen ylläpitämistä käsittelevän blogin) pitkään nimeen en ole oikein koskaan ollut täysin tyytyväinen, enkä oikein vieläkään sitä täysin ole – varmasti ymmärrettävistä syistä.

Silti siihen kuitenkin on syynsä, miksi blogi on sen niminen kuin se on. Toivoin sen alunperinkin heijastavan sitä asennetta, jolla elämään ja sen osa-alueisiin pohjimmiltani suhtaudun. Suhtaudun siihen usein kuin tiehen, polveilevaan ja mutkittelevaan tiehen, jossa tavoitteena on edetä, määrittelemättä sen tarkemmin itse etenemisen käsitettä. (Toivottavasti hiffaatte pienen sunnuntaifilosofisen jekkuni tässä…) 

Purin jo edellisessä päivityksessä varsin perin pohjin hiljaisuuteen liittyviä syitä lihaskuntoproggista ajatellen, ja kirjautuessani taas noin, ööh, nelisen kuukautta kirjoituksen jälkeen seuraavan kerran Lilyyn huomasin yllätyksekseni (kyllä, minulle yllättävän) monia kaipailevia huhuiluja ja kuulumisten kyselyjä kommenteissa. Ja, voi tytöt ja pojat, kuinka minua otti todella kivalla ja kouraisevallakin tavalla sydämestä kiinnostuksenne kuulla kuulumisia, ja olen todella pahoillani, etten ole ollut paikalla niihin vastaamassa! Tiedän, että on paljon sellaisiakin palstan seuraajia, joita kiinnosti ensisijassa blogin toinen merkittävä juonne, joka lähti suurin piirtein samoihin aikoihin käyntiin. Se jäi vaikeampana sanoiksi ja kuviksi puettavana aiheena blogissa lopulta vähän sivujuonteeksi, mutta tiedän, että se kutkuttelee joitakin teistä edelleen. Ja teille sanon, että ei hätää, en jätä teitä roikkumaan langoille sen pidemmäksi aikaa, en ainakaan kovin paljon pidemmäksi ajaksi. Kerron tapahtumien käänteistä heti seuraavan postaustilaisuuden ilmaantuessa!

Olen ollut niin kauan taas hiljaa, että tässä hiljaisuuden aikana onkin sitten kertynyt (taas yllättävän monia) asioita, joista minulla sittenkin löytyy intoa ja halua kirjoittaa sananen tai pari. Se on parasta. Nimittäin innosta bloggaaminen. En minä koskaan mistään muista motiiveista muisteltavasti ole onnistunut kirjoittamaan tai bloggaamaankaan.

Tämän kirjoituksen kuvituksena on pari tämänkertaisen kuntoproggiksen luonteesta hyvin kertovaa kuvaa – ne perinteiset ”ennen ja jälkeen” -kuvat. 

Tytöt ja pojat, kuten monessa aiemmassakin proggiksessa, onnistuin lähtökohtaisessa tavoitteessani, siinä ainoassa premississä, joka tuntuu pohjustavan ihan mitä tahansa mihin tässä nuoruutensa innonpuuskissaan on ryhtynyt (niitä juttuja on monia): rajojen kokeileminen ja saavuttaminen. Saavutin tälläkin kertaa rajani ja samassa prosessissa opin kehostani yhä enemmän. Ehkä avaan tämänkin taustoja myöhemmin lisää. Ehkä teen sen väistämättä ihan vahingossakin.

Tärkeintä kuitenkin: Tiedän nykyään yhä paremmin, mihin pystyn. Minulla on siitä nyt jopa mustaa valkoisella, kovaa valuuttaa olevaa dataa itsestäni (eikä kenestäkään muusta, onhan kaikki muu yksilön kohdalla mutua lopulta niin kauan kuin kehityksen tuntemukset todella voidaan ns. validoida myös numeroilla).

Kuitenkin aivan tärkeimpänä minulla on myös henkilökohtainen kokemus (juuri ne mustatuntuu-tuntemukset), johon voin suhteuttaa saadun datan.

Mitä tämä tarkoittaa: Jatkon mustatuntuu-treenit tapahtuvat vastedes suuremmalla luottamuksella omaan tekemiseen ja tuntemukseen tekemisen tasosta. Tämän takia kaikki läpikäyty on ollut kokeilemisen arvoista. 

—

Kyllä, siihen liittyy paljon itsensä hämmästyttämisen tunteita, mutta olen kiitollinen myös siitä, että osaan lopettaa silloin, kun juttu ei enää tunnu omalta. 

—

Ja ei, jos olen aivan rehellinen: minulla ei ole pakottavaa tarvetta ylläpitää sen volyymin lihaksia, joita kovalla työllä sai aikaan (eikä kyllä aina edes niin kovalla työllä – ja sekin hämmästytti minut). Bodaus ja painojen nostelu on todella sellainen laji, jossa sinnikäs työ kannattaa. Kolme kertaa viikkoonkin riittää, olen elävä todiste. Kolme kertaa viikkoon voi olla jopa liikaa, olen siitäkin elävä todiste. 

(Tätä kuvaa en ole muistaakseni blogissa aiemmin näyttänyt kehnosta kuvanlaadusta johtuen. Kyllä siitä varmaan olennainen kuitenkin erottuu, aika silmin nähden leventynyt selkä/käsivarsi-akseli. Nuo onkin sitten leveimmät asteet millä käytiin.)

—

Tällä välin olenkin siirtynyt sitten hyvin paljon kevyempiin harrastuksiin. Kävelyä silloin tällöin ja noin kuukausi sitten aloin taas pikku hiljaa palautella liikkuvuutta jäykistyneisiin jäseniin. Ei niin kauan sitten olin nykyiseen kuntoon verrattuna notkeudeltani aika kiva al dente -spagetti (puhtaasti harjoittelun ja säännöllisen liikunnan tulosta). Voin sanoa, että vieläkään ei tunnu yhtään samalta. Ei ole kivaa, kun jooga-asennot ovatkin nykyään taas ihan tuskaa. Kaikki alusta, pah.

Mutta parasta silti: tiedän, että notkeuskin palaa takaisin! Harjoituksella, mhah.

Ai niin, olenhan myös ruvennut käymään lavatanssien alkeiskurssilla (hurjan hauskaa(!), varsinkin jos osaa nauraa kömpelyydelleen ;)) ja ujuttanut notkeusharjoitteisiini vähän liikkuvuusharjoitteluitakin. Kyykky on perus.

Urbaanin orangin vinkkaama Kyykkyhaaste (Squat 30/30 Challenge) inspiroi kyykkimään taas vähän aktiivisemmin. Kuvan myötä saatte ehkä vähän käsitystä siitä, mikä spagettikäsi täällä ruudun takana taas heiluu. (Muita noloja jumppakuvia EI HERU. Vielä.) Ihmiskeho on niin ihmeellisen elastinen ja muuttuva, että se vaan jaksaa vuosi vuoden jälkeen ihmetyttää. Upea, mahtava juttu. 

—

Psst… (Some haltuun)

Pattereita lataillessa on ollut aikaa runsaan lukemisen lisäksi päivittää myös sosiaalisen median repertuaariaan. Pinterest, Bitly ja Twitter uusina (tai uusvanhoina) tulokkaina.

Jos aloitetaan uudelleentutustelu tätä kautta kevyesti ensin vaikka Twitterillä (minut löytää sieltä nimimerkillä meaint). Yhteiskunta, politiikka, ympäristöjournalismi, kaikenmoinen hassunhauska/hyödyllinen design kiinnostavat, mutta viimeiset viisi viserrystä (ne ihkaensimmäiset viisi twiittiä) näyttävät käsitelleen tavaroiden internettiä, biohakkerointia, musiikkia, urheilun tasa-arvohistoriaa sekä ystäväni Teemun mahtavan hienoa uutta, tasapainoista hyvinvointia ja elämänvoimauttavaa tanssia ja lämpöä sisältävää promovideota (katsokaa ihmeessä). Hm. Päätelkää siitä.

Saa kuitenkin nykäistä virtuaalisesta hihasta, jos siltä tuntuu!