Puhutko matematiikkaa? (Kuinka oppia luonnontieteitä – kielitieteilijän taktiikka)

Pieni pähkinä purtavaksi kaikille teille pääsykokeisiin samaan aikaan pänttääville: 

answer-pls-6221.png

Miten ymmärrät kysymyksen? Entä minkä sääntöjen pohjalta lähdet pulmaa ratkaisemaan?

Yllä oleva matemaattinen pulma on kiertänyt sosiaalisessa mediassa varmasti jokusen kierroksen. Pääasiassa esiintyy kahden koulukunnan edustajaa. Yhden laskutavan mukaan laskevat saavat vastaukseksi 1, toisen koulukunnan edustajat saavat vastaukseksi 9. Kummankin osapuolen edustajat ovat vastauksestaan satavarmoja (”niin yksinkertaisella laskulla, kuinka joku ylipäätään voisi laskea vastauksen väärin?”) ja haukkuvat toisella tavalla laskevat idiooteiksi. Keskustelua on ollut muuten erittäin hupaisa seurata… 

Mutta mikä on oikea vastaus: yksi vai yhdeksän?

Seuraavan videon mukaan kumpi vain! 

Ongelma on nimittäin tehtävänannon tulkitsemisessa. Matematiikan pitäisi olla varsin universaali kieli, mutta tässä huomaammekin, että kaikille ei opetetakaan aivan samoja laskuperiaatteita. 

Selvempää olisi ollut kirjoittaa lauseke useampia sulkeita käyttäen joko (6/2)(1+2) tai 6/[2(1+2)]. Ensimmäisellä lausekkeella vastaukseksi saadaan 9 ja jälkimmäisellä 1. (Itse sain muuten ensimmäisellä laskukerralla vastaukseksi 1, kun muunsin koko lausekkeen murtolausekkeeksi ja laskin nimittäjän auki.)

Mutta ehkä tässä olikin jutun kompa. Jotain opittavaa!

(Vastuuvapautuslauseke: En mene tässä jutussa takuuseen vastauksien ja selityksen matemaattisesta paikkansapitävyydestä, en ole koskaan ollut mikään erityinen matikkanero. Vaikka ihan kohtuullisesti se pitkä matematiikka meni aikoinaan yo-kirjoituksissa läpi, se meni läpi nimittäin varmasti kuitenkin tajuamatta tästä käsitteellisestä tieteestä oikeasti paljoakaan syvällisempää…)

Koko vitsin pointti: Matematiikassakin tarvitaan lukutaitoa ja laskusääntöjä, jotka ovatkin matematiikan kielioppia.

Kielitieteilijänä minusta oli suunnattoman hupaisaa jälleen kerran huomata yhtäläisyyksiä kielien ja tieteiden välillä. Toisaalta en ole myöskään koskaan nähnyt syytä asettaa kieliä ja matemaattisia aineita vastakkain.

Tavoitteena molemmissa on kuitenkin loppujen lopuksi ymmärtää (toisten ihmisten viestejä tai maailmaa) ja kommunikoida yhteisellä kielellä (kyllä vain, samaa kieltä puhuvat keskenään kuin myös niin matemaatikot, kemistit, fyysikot kuin biologitkin keskenään ja muille, jotka ymmärtävät aiheen päälle tarpeeksi). Kielissä on logiikka ja opittavat säännöt, kuten myös kaikissa luonnontieteissä.

Riittävästi perusteita tutkailtuaan voi alkaa ymmärtää, kuinka kaikki pienet asiat linkittyvät toisiinsa ja muodostavat kokonaisuuksia. Biologia on minulle aina toiminut sillä tavalla ymmärrettävästi, sitä kun on niin helppo havainnoida kaikkialla ympärillään: elämää!

Harmittavasti erityisesti kemia ei lukiossa koskaan kiinnostanut minua yhtä paljon, että olisin siihen koskaan jaksanut innolla paneutua. Selvä asennevamma ja näkemyksenpuutetta! Lievempiä asennevammoja minulle kehittyi valitettavasti myös fysiikkaa ja matematiikkaa kohtaan, vaikka niissä olinkin vähän paremmin kärryillä kuin kemian kanssa. Kaikki on kiinni siitä, miten näet ja ymmärrät maailman. Minkä tieteenalan näkökulmasta tarkkailet maailmanmenoa? Nyt täytyy vain oppia uusia käsitteitä ja tapoja tarkastella ongelmia! Ihan kuin oppisi käyttämään uutta kieltä. Piece of cake. Eli kakunpala!

Ulkoapänttäys ei koskaan toimi pidemmän päälle, ei ainakaan mihinkään luovaan toimintaan – mutta perusteet on osattava.

Säännöt ja logiikka on oltava selkärangassa, kuten myös puhutun kielen käsitteet ja ymmärrys, mistä kaikesta pohjimmiltaan on kyse. Ymmärrätkö tehtävänannon? Jos kyseessä olisikin kompa, näkisitkö metsän puilta?

Tältä kantilta tarkastelen käsillä olevaa luku-urakkaa.

Olennaiset kysymykset ovat: Kuinka paljon ymmärrän pääsykokeessa todennäköisesti kysyttävistä aihepiireistä? Millä tiedoin ja taidoin pystyn ratkaisemaan eteen tulevat pulmat? Mitkä näistä tiedoista ja taidoista ovat jo hallussani, ja missä löytyy parannettavaa?

Minkäslaisia huolia siellä pohtivat muut Isoon pääsykokeeseen pänttäävät toverit? 🙂

Puheenaiheet Opiskelu Ajattelin tänään

Valmennus stressistä luopumisena & BioSignature-valmennuksen edistyminen

Viimeisimmästä BioSignature-mittauksesta alkaa olla kohta jo kolme viikkoa, joten on korkea aika käydä mittaustuloksia täällä blogissakin jo läpi. Tällä välin on täällä Lilyssä käyty suurta keskustelua siitä, kuinka hyväksyttäviä/toivottavia tällaiset iänikuiset kuntoprojektiblogit ovat ja mitä ne heijastavat ajastamme ja kirjoittajistaan. Paljon yhteenniputtamista tapahtui niin puolin kuin toisinkin, seurasin keskustelua mielenkiinnolla ja pohdiskelin omaakin rooliani blogikentällä, mutta lopulta totesin: Huit-hait, toivottavasti kukin tietää minkälaisen polun on valinnut!  näin kommentoin yhteen monista vastinekirjoituksista.

Blogipalstani nimeen, Hyvällä tiellä, pitkällä mielellä, on syynsä. Onhan tämäkin kuntoprojekti, mutta ei nyt sentään aivan tyhjästä repäisty – tuo selkäkuva, joka bannerissakin esiintyy, on otettu ennen valmennusohjelmaan ryhtymistä  ja kunnosta huolehtiminen tuskin tulee valmennuksen päätyttyäkään lopahtamaan kuin seinään.

Toivottavasti kukaan ei suhtaudu kirjoitteluuni siten, että kuvittelisi minun kannustavan kaikkia samanlaiseen himotreenaamiseen tai muunkaanlaiseen yltiöpäiseen tavoitteellisuuteen, johon kaikilla ei ole rahkeita tai halujakaan, mutta olette toki tervetulleita seuraamaan palstaa sellaisena kuin sen aloitinkin: yhden elämänvaiheen treeni-/päiväkirjana. 

Sen pidemmittä puheitta voidaankin siirtyä taas itse asiaan.

BioSignature-valmennus ja treeniohjelma tähän saakka

Tuntemukset valmennuksen tuloksellisuudesta ovat vaihdelleet laidasta toiseen. Varmaa on se, että jotain tässä tapahtuu (ks. taulukko alla, voit lukea myös aiempia kirjoituksiani BioSignature-kokemuksista), mutta henkilökohtaisesta perspektiivistä katsoen on vaikea arvioida, mennäänkö toivottuun suuntaan. Sekin on nimittäin aina välillä vähällä unohtua, mikä olikaan se toivottu suunta!

Erityisen ristiriitaisia tuntemuksia on herättänyt se, että tietyissä liikkeissä (useimmissa nykyisessä treeniohjelmassa olevista) voimatasot eivät joulululoman totaalisen nollauksen jälkeen tuntuneet aluksi nousevan ollenkaan samoille tasoille kuin millä ne olivat vastaavissa liikkeissä syksyllä. Rehelliset aatokset pyörivät kyllä jossain vaiheessa siinä, että minkähänlaista pilipalitreeniä minut on nyt pantu tekemään…

Yksi valmentautumiseen hakeutumisen syistä oli kuitenkin nimenomaan luovuttaa pähkäily- ja suunnittelutyö kokeneemman ja asiantuntevamman ihmisen käsiin. Ja Poliquinin opit, joita Optimal Performancella noudatetaan, ovat monella treenaajalla osoittautuneet tuloksellisiksi. Toki siitä, miten sovellan annettuja neuvoja (esim. ruokavalion ja ravintolisien suhteen) ja miten usein ja millä tehokkuudella harjoitteluja vedän, näistä asioista olen itse vastuussa, mutta ainakaan minun ei tarvitse treenien ulkopuolella keskittyä siihen treenaanko nyt varmasti oikealla strategialla. Keskityn vain kulkemaan valitulla tiellä loppuun saakka.

Se onkin tämän kevään urheilullinen tavoite: katsoa minkälaista jälkeä tulee, kun treenaa tiukasti annetuilla ohjeilla ja noudattaa annettuja ravintoneuvoja – kaikki tämä uskollisesti, mutta turhia stressaamatta, sillä pääsykokeissa itsessään on jo tarpeeksi stressattavaa ilman, että ottaisin vielä liikuntaharrastuksestakin tuloksellisia paineita!

Ensisijaisesti kuitenkin toivon edelleen kroppaan enemmän voimaa, maltillisesti siitä seuraavaa lihaskasvuakin, ja katsotaan mitä muutoksia tapahtuu kehonkoostumuksessa sen seurauksena. Käytännössä lähtötilanne oli jo muutenkin suht hyvällä mallilla oleva kroppa ja peruskunto eikä mittausarvoissakaan mitään kovin hälyttävää. Ilman liikuntaa ja riittävää ravinnonsaantia (viittaan myös proteiininsaantiin enkä vain energiamääriin), minulla on taipumusta narukäteyteen ja anteliaan luontoäidin suoman täyteläisen pepun valahtamiseen. (Muistatteko miten suuri debatti siitäkin saatiin aikaan, vaikka vain sivulauseessa asiasta mainitsin? ;))

Kehitystä sittenkin…

Vaikka niitä epäilyksiäkin on matkan varrella ollut, tähän mennessä kivalta ainakin tuntuu, että leuanvetojen maksimiaika staattisessa pidossa (yläasennossa) on alkuajoista jo tuntuvasti kasvanut, eikä täysien sarjojen täyteen saaminen eksentrisissäkään toistoissa tee yhtä tiukkaa kuin aloittaessa!

Kun joulukuun puolessavälissä nostin maasta 52,5 kg neljän toiston sarjalla, olen nyt helmikuun lopussa vihdoin päässyt takaisin niille voimalukemille (ellei jopa vähän paremmille) kun maasta nousee taas 55 kg kahdeksan toiston sarjalla.* 

( *)Voimatasojen totaalinen nollaus selittyy todella kurjalla pakon sanelemalla harjoittelemattomuus-/sairasteluputkella, joka alkoi joululomasta ja jatkui käytännössä koko tammikuun.)

Vertailua siis hankaloittaa se, että nyt treenataan todellakin myös eri mittaisilla sarjoilla kuin syksyllä, jolloin toistoni pyörivät n. 4–6 toistossa/sarja.

Rasva-arvojen ja kehonkoostumuksen muutoksia voi nähdä alla olevasta taulukosta. Positiivista on se, että takareiden mittauspiste jatkaa ohenemistaan (38 mm –> 31 mm; naisten viitearvo on 20 mm, miesten 10 mm), vaikka tosiaan paino on harjoittelun myötä noussut reilulla kilolla. Ei suuren suuria painon heilahteluja nyt kuitenkaan. 🙂

 biosignature-helmi2012.jpg

helmikuu-hartiat.jpg

Pari helmikuun puolessavälissä otettua pullistelukuvaa, ja vertailuksi kuva siitä, miltä hartiaseutu ja käsivarret näyttävät aivan normaalissa ryhdissä, paita päällä ilman pullisteluja. En mielestäni vielä ole paisunut aivan läskiksi!

Seuraava BioSignature-seurantakäynti onkin jo ensi keskiviikkona, kun vitkuttelin edellisten mittaustulosten puimista (tällä palstalla) sen verran antoisasti. 

Mitä luulette, tullaanko palstan alkuaikoina haaveksittu Allison Stokken fysiikka saavuttamaan kesään mennessä? 😉

Itse alan olla ainakin varovaisen toiveikas sen tavoitteen saavuttamisen suhteen!

(Vaikka nämä tavoitteetkin nyt ovat vähän häälyviä ja vaihtelevia. ;))

Hyvinvointi Liikunta