Viimeisimmästä BioSignature-mittauksesta alkaa olla kohta jo kolme viikkoa, joten on korkea aika käydä mittaustuloksia täällä blogissakin jo läpi. Tällä välin on täällä Lilyssä käyty suurta keskustelua siitä, kuinka hyväksyttäviä/toivottavia tällaiset iänikuiset kuntoprojektiblogit ovat ja mitä ne heijastavat ajastamme ja kirjoittajistaan. Paljon yhteenniputtamista tapahtui niin puolin kuin toisinkin, seurasin keskustelua mielenkiinnolla ja pohdiskelin omaakin rooliani blogikentällä, mutta lopulta totesin: Huit-hait, toivottavasti kukin tietää minkälaisen polun on valinnut! – näin kommentoin yhteen monista vastinekirjoituksista.

Blogipalstani nimeen, Hyvällä tiellä, pitkällä mielellä, on syynsä. Onhan tämäkin kuntoprojekti, mutta ei nyt sentään aivan tyhjästä repäisty – tuo selkäkuva, joka bannerissakin esiintyy, on otettu ennen valmennusohjelmaan ryhtymistä – ja kunnosta huolehtiminen tuskin tulee valmennuksen päätyttyäkään lopahtamaan kuin seinään.

Toivottavasti kukaan ei suhtaudu kirjoitteluuni siten, että kuvittelisi minun kannustavan kaikkia samanlaiseen himotreenaamiseen tai muunkaanlaiseen yltiöpäiseen tavoitteellisuuteen, johon kaikilla ei ole rahkeita tai halujakaan, mutta olette toki tervetulleita seuraamaan palstaa sellaisena kuin sen aloitinkin: yhden elämänvaiheen treeni-/päiväkirjana. 

Sen pidemmittä puheitta voidaankin siirtyä taas itse asiaan.

BioSignature-valmennus ja treeniohjelma tähän saakka

Tuntemukset valmennuksen tuloksellisuudesta ovat vaihdelleet laidasta toiseen. Varmaa on se, että jotain tässä tapahtuu (ks. taulukko alla, voit lukea myös aiempia kirjoituksiani BioSignature-kokemuksista), mutta henkilökohtaisesta perspektiivistä katsoen on vaikea arvioida, mennäänkö toivottuun suuntaan. Sekin on nimittäin aina välillä vähällä unohtua, mikä olikaan se toivottu suunta!

Erityisen ristiriitaisia tuntemuksia on herättänyt se, että tietyissä liikkeissä (useimmissa nykyisessä treeniohjelmassa olevista) voimatasot eivät joulululoman totaalisen nollauksen jälkeen tuntuneet aluksi nousevan ollenkaan samoille tasoille kuin millä ne olivat vastaavissa liikkeissä syksyllä. Rehelliset aatokset pyörivät kyllä jossain vaiheessa siinä, että minkähänlaista pilipalitreeniä minut on nyt pantu tekemään…

Yksi valmentautumiseen hakeutumisen syistä oli kuitenkin nimenomaan luovuttaa pähkäily- ja suunnittelutyö kokeneemman ja asiantuntevamman ihmisen käsiin. Ja Poliquinin opit, joita Optimal Performancella noudatetaan, ovat monella treenaajalla osoittautuneet tuloksellisiksi. Toki siitä, miten sovellan annettuja neuvoja (esim. ruokavalion ja ravintolisien suhteen) ja miten usein ja millä tehokkuudella harjoitteluja vedän, näistä asioista olen itse vastuussa, mutta ainakaan minun ei tarvitse treenien ulkopuolella keskittyä siihen treenaanko nyt varmasti oikealla strategialla. Keskityn vain kulkemaan valitulla tiellä loppuun saakka.

Se onkin tämän kevään urheilullinen tavoite: katsoa minkälaista jälkeä tulee, kun treenaa tiukasti annetuilla ohjeilla ja noudattaa annettuja ravintoneuvoja – kaikki tämä uskollisesti, mutta turhia stressaamatta, sillä pääsykokeissa itsessään on jo tarpeeksi stressattavaa ilman, että ottaisin vielä liikuntaharrastuksestakin tuloksellisia paineita!

Ensisijaisesti kuitenkin toivon edelleen kroppaan enemmän voimaa, maltillisesti siitä seuraavaa lihaskasvuakin, ja katsotaan mitä muutoksia tapahtuu kehonkoostumuksessa sen seurauksena. Käytännössä lähtötilanne oli jo muutenkin suht hyvällä mallilla oleva kroppa ja peruskunto eikä mittausarvoissakaan mitään kovin hälyttävää. Ilman liikuntaa ja riittävää ravinnonsaantia (viittaan myös proteiininsaantiin enkä vain energiamääriin), minulla on taipumusta narukäteyteen ja anteliaan luontoäidin suoman täyteläisen pepun valahtamiseen. (Muistatteko miten suuri debatti siitäkin saatiin aikaan, vaikka vain sivulauseessa asiasta mainitsin? ;))

Kehitystä sittenkin…

Vaikka niitä epäilyksiäkin on matkan varrella ollut, tähän mennessä kivalta ainakin tuntuu, että leuanvetojen maksimiaika staattisessa pidossa (yläasennossa) on alkuajoista jo tuntuvasti kasvanut, eikä täysien sarjojen täyteen saaminen eksentrisissäkään toistoissa tee yhtä tiukkaa kuin aloittaessa!

Kun joulukuun puolessavälissä nostin maasta 52,5 kg neljän toiston sarjalla, olen nyt helmikuun lopussa vihdoin päässyt takaisin niille voimalukemille (ellei jopa vähän paremmille) kun maasta nousee taas 55 kg kahdeksan toiston sarjalla.* 

( *)Voimatasojen totaalinen nollaus selittyy todella kurjalla pakon sanelemalla harjoittelemattomuus-/sairasteluputkella, joka alkoi joululomasta ja jatkui käytännössä koko tammikuun.)

Vertailua siis hankaloittaa se, että nyt treenataan todellakin myös eri mittaisilla sarjoilla kuin syksyllä, jolloin toistoni pyörivät n. 4–6 toistossa/sarja.

Rasva-arvojen ja kehonkoostumuksen muutoksia voi nähdä alla olevasta taulukosta. Positiivista on se, että takareiden mittauspiste jatkaa ohenemistaan (38 mm –> 31 mm; naisten viitearvo on 20 mm, miesten 10 mm), vaikka tosiaan paino on harjoittelun myötä noussut reilulla kilolla. Ei suuren suuria painon heilahteluja nyt kuitenkaan. 🙂

Pari helmikuun puolessavälissä otettua pullistelukuvaa, ja vertailuksi kuva siitä, miltä hartiaseutu ja käsivarret näyttävät aivan normaalissa ryhdissä, paita päällä ilman pullisteluja. En mielestäni vielä ole paisunut aivan läskiksi!

Seuraava BioSignature-seurantakäynti onkin jo ensi keskiviikkona, kun vitkuttelin edellisten mittaustulosten puimista (tällä palstalla) sen verran antoisasti. 

—

Mitä luulette, tullaanko palstan alkuaikoina haaveksittu Allison Stokken fysiikka saavuttamaan kesään mennessä? 😉

Itse alan olla ainakin varovaisen toiveikas sen tavoitteen saavuttamisen suhteen!

(Vaikka nämä tavoitteetkin nyt ovat vähän häälyviä ja vaihtelevia. ;))