Haastava joulukuu: Kuinka vaikeaa on lepo?

Niin monelta eri taholta sitä huudetaan minulle nyt, että pakko kai sitä on uskoa ja vähän hellittää. ”Lepää nyt 100 % ja vasta sitten, kun olet täysin levännyt menet antamaan siellä salilla 100 %.” Salitreenit kuulemma tehdään joko sata lasissa tai levätään kotona. Näin minua viisaammat neuvovat.

En ole nimittäin ihan täysin vieläkään pystynyt päästämään irti siitä kiireen, ylikierroksilla käynnin ja väsymyksen tunteesta, jonka infernaalisen raskas marraskuun loppu/joulukuun alku toi elämään. Stressistä toipuminen tuntuu olevan samanlainen homma kuin kunnon flunssasta, saman verran toipumispäiviä kuin itse sairaspäiviä. Tosin minusta alkaa tuntua, että stressiputkesta toipuminen on paljon rankempi ja pitkäkestoisempi homma kuin mikään flunssa. En nimittäin millään meinaa ymmärtää, että todella olen normaalia suuremman levon tarpeessa. Kuvittelen, että treenien vähentäminen auttaa, mutta en siltikään nuku tarpeeksi. Mieli jäi pysyvämpään kiihtymyksen tilaan. Apua, tahdon tästä irti!

Vieläkään ei tunnu olevan tietoa siitä tasan kahden agendan elämästä: opiskelu (lääkikseen pääsy) ja treenit – ja näitä kahta tavoitetta tukeva elämä. Siis prioriteetit kuntoon. Elämä tuntuu muuten toisinaan jatkuvalta taistelulta kaikkea turhaa täytettä* vastaan.

*) Kaikki turha täyte = turhaa stressiä, joka ei edistä tärkeimpien tavoitteiden saavuttamista millään tavalla.

koti-pimealla.jpg

Iltaisin hiljennyn näissä tunnelmissa.

Vähentyneillä treeneillä säästetyn energian olen nyt kanavoinut villasukkaprojektin jatkamiseen, paperihommien kiinnikuromiseen, joulureseptien kehittelemiseen ja yleiseen jouluvalmisteluun (siivoamiseen ja pienoiseen kodin uudelleenjärjestelyyn).

Huomenna on ensimmäinen OP-valmentajatapaaminen. (Jee!) Sitä varten matkustan Helsinkiin. Alkuperäisessä ohjelmassa oli myös kaverin vetämä ”infernaalinen jalka- ja keskivartalotreeni”, mutta koska illalle ilmaantui muuta velvoittavaa ja rasittavaa, olosuhteet huomioon ottaen fiksuin veto oli peruuttaa treenit (eli hauskuus). Stressaan valitettavasti tätä yhtä uutta iltamenoa jo tarpeeksi. (Tahdon lomalle enkä vapaa-aikaani lisää velvoitteita!! Mutta freelancereillepä ei mitään lomia olekaan, ei edes lomalla. No, eihän sen niin ole pakko olla. Järjestely- ja asennoitumiskysymys, jossa niin kuin aiemmin jo sanoin minulla on PALJON opittavaa. Eli opi sanomaan EI.)

Tässä eilisen treeni:

Lämmittelyksi: pari minuuttia soutulaitteessa, muutamia sarjoja syväkyykkyjä ja valakyykkyjä kepillä ja painotangolla.

Punnerruksia: 4 suorin vartaloin; polvillaan 10 – 10 – 10

Kyykky: 10 x tanko – 10 x tanko – 6 x 10 kg lisäpainot (yht. 40 kg) – 4 x 12,5 kg (yht. 45 kg) – 4 x 12,5 kg – 2 x 15 kg (yht. 50 kg)

Ranskalainen punnerrus: 10 x 1,25 kg levyt (yht. 3,5 kg) – 10 x 1,25 kg – 6 x 5 kg (yht. 10 kg) – 5 x 5 kg – 4 x 5 kg (epäonnistuminen viimeisellä toistolla, pakkistermein ’failure’)

Hauiskääntö mutkaraudalla: 15 x 2,5 kg (yht. 5 kg) 10 x 2,5 kg – 6 x 5 kg (yht. 10 kg) – 6 x 5 kg – 4 x 6,25 kg (yht. 13,5 kg) – 3 x 6,25 kg

Pysykää kanavalla, sillä perästä seuraa superherkullisen bataattilaatikon ohje. Let the Xmas cooking games begin!

In English: I’m having a hard time recovering from the stressful beginning of the month and coping with duties I shouldn’t be carrying on top of my own priorities. I should be resting more, and I’ve been trying to spend the saved energy on making up tasty Christmas recipes that even I can approve of. Doing good with the recipes so far! So stay tuned for more. 🙂

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Liikunta

Iltahetki motiivien parissa / Mikä saa minut liikkumaan, mikä jäämään sohvalle?

Tiiti haastoi minut treeniblogissaan pohtimaan sitä, mikä saa minut liikkeelle ja toisaalta mikä saa minut jäämään sohvalle. Ja hyvä, että haastoikin minut juuri tähän väliin! Tänään on nimittäin ollut minulle juurikin sellainen sohvapäivä, vaikka aamun postauksessa taas toista uhosin. 😉

Alun perin pohdin nimittäin aivan tosissani, että mitkä asiat nyt muka minut saisivat jäämään sohvalle, jos muuten voisin lähteä salille (tai ok, nyt kai puhutaan ylipäätään liikkumisesta). Mutta onhan se totta, että minäkin nautin rennosti ottamisesta myös silloin, kun ei ole akuuttia tarvetta (ts. sairautta) – rennosti ottaminen on tärkeää aivan jokapäiväisessä elämässä. Mennään kuitenkin itse asiaan:

Mikä saa minut liikkumaan?

Hyvä olo. Itsestään selvä kohta. Siirrytään eteenpäin! No ei vaan… Kyllä se on se tunne, mikä esimerkiksi punttitreenien jälkeen jää (se tunne kuin olisit taas hiukan enemmän elossa) tai minkälaisen fiiliksen kunnon juoksulenkki jättää tai ihan vain pitkä rauhallinen kävely raikkaassa ulkoilmassa.

Luonto. Saliharjoittelun kohdalla tämä nyt ei kovin paljon pidä paikkaansa, ellei reitti kulje metsäpolkuja pitkin (mitä se minulla harvemmin tekee), mutta lenkkien parasta antia on kosketus luontoon, vaikka se olisikin vain kaupungin puistoa tai valmiiksi raivattua lenkkipolkua. Kesällä ne värit, syksyllä ne VÄRIT ja ilman raikkaus ja talvellakin on lenkeissä oma hohtonsa. Keväällä taas on kiva vaihtaa sortseihin kylmän talven jälkeen. Koko sykli, aivan ihana!

Terveys. Liittyy paljon ensin mainittuun hyvään oloon.

Voima. Minusta on mukavaa tuntea pärjääväni myös fyysisesti vaativissa tilanteissa.

Itsensä voittaminen. Rakastan haasteita. Tai luulen rakastavani niitä. Joka tapauksessa aina kun jostain syystä päätän haastaa itseni ja saavutan tavoitteeni tai jopa ylitän ne, tunne on aivan mahtava. Usein kokeilen rajojani aivan uteliaisuuttani, mitään kummemmin odottamatta tai pettymättä jos en pystykään vastaamaan haasteeseen: jo se, että olen ryhtynyt siihen, tuo kummaa tyytyväisyyttä ja iloa elämään.

Parempi itsetuntemus ja parempi kosketus/yhteys omaan vartaloonsa. Mitä enemmän liikkuu, haastaa itseään ja oppii itselleen aluksi haastavia liikeratoja ja huomaa vähitellen oppivansa ne sujuvasti sitä suurempi luottamus minulla on jopa talvella pystyssä pysymiseen; kaatuminenkaan ei enää pelota niin paljon, koska kaatuminen on aivan normaalia eikä siinä pidä panikoida: jotenkin sitä vain luottaa enemmän siihen, että itseltä tulee vaistomaisesti oikeat suojareaktiot. Ja se on aika siisti tunne. Vähän kuin olisi kuolematon. 😀 Siis vähän kuin. 😉

Mikä saa minut jäämään sohvalle?

Sairaus, flunssa, kuume, nilkannyrjähdys, noidannuoli, jne. Olen kaikki nuo edellä mainitut jossain vaiheessa aktiiviliikkujani uraa kohdannut. Kaikki ovat yhtä viheliäisiä, mutta eniten ottavat päähän selvästi itse aiheutetut vammat, kuten nilkan nyrjähtäminen kotirapuissa lenkille lähtiessä ja selkänsä satuttaminen jalkaprässissä, tämä tuorein tapaus sattui salilla noin vuosi sitten. Onneksi jälkimmäinen tuli juuri ”sopivasti” joulunpyhien ajoiksi, niin saattoi rauhassa köllötelläkin kotona selällään tai milloin kyljellään, tai missä tahansa asennossa, jossa ei sattuisi…

Sairaudet opettavat ottamaan iisimmin. Joskus tajuaa, että jos ei olisi painanut itseään niin kovin paljon eteenpäin, hosunut ja jättänyt tärkeitä yksityiskohtia (esim. lepo tai suoritustekniikka) huomioimatta, ei välttämättä olisi tarvetta jäädä ”sohvapotilaaksi” ylipäätään. Tulen onneksi tässä suhteessa fiksummaksi vuosi vuodelta, ainakin toivon niin.

Levon/hengähtämisen tarve, väsymys. Mainitsen väsymyksen ja levon tarpeen eri asioina, koska aina ei tarvitse olla fyysisesti väsynyt tarvitakseen lepoa. Huomaan itsestäni välillä, että suoritan liikkumistakin ja monia muitakin osapuolia elämästäni aika tiukalla regiimillä. Koko ajan mielessä on seuraava asia, joka pitäisi tehdä tai hoitaa. Eikä kyse ole läheskään aina ulkopuolisesta pakosta, vaan sellaisista asioista, jotka haluan hoitaa. Ongelmani on kuitenkin niin tuttu: kaikki, tässä, heti, nyt. Joten minun on myös muka tehtävä kaikki tässä, heti, nyt.

Tietyissä asioissa tekemisen meininki on hyvä juttu, liiallisuuksiin vietynä se polttaa ihmisen loppuun – koska AINA on jotain mitä sillä hetkellä voisi tehdä asioiden edistämiseksi. Tässäkin suhteessa koen oppineeni paljon vuosien varrella, joskin aina välillä tulee takapakkia – aina vain huomatakseni sen saman: Hei, mitä sä tyttö oikein teet? Silloin maan pinnalle palauttava kysymys on: Nautitko Sinä todella tästä?

En aio tässä kohtaa mainita Säätä sohvalle jäämisen syyksi, sillä tämä tyttö osaa kyllä pukeutua asianmukaisesti ja minusta on jopa mukavampi lenkkeillä pienellä pakkassäällä kesähelteiden sijaan. Myöskään pieni vihmominen tai tuuli ei haittaa, kun asenne on kohdillaan (edelleen se pukeutuminen). Pidän raikkaasta ulkoilmasta, ja metsälenkkiä harjulla/Turun mäkisissä puistoissa ei voita mikään, ei ainakaan sohvalla istuminen kun olo on terve ja energinen. Silloin sisätiloissa päivät pitkät notkuminen päinvastoin ahdistaa ja vähintään kävelylenkki on silloin paikallaan.

Jeps, tällaisia syitä minulla on liikkua ja jäädä sohvalle makaamaan. 🙂

Lopetellaan näihin tunnelmiin ja jaan teille vähän kuvaa siitä, mitä tänään on fiilistelty: mantelimaidon tekemistä (ihanaa aromaterapiaa!) ja villapolvisukkaprojektin etenemistä tv-hömpän parissa, huh-huh (no sille tv-hömpälle!).

Että näinkin välillä.

mantelimaitoa-2-litraa.jpg

villasukkaprojekti.jpg

sohva-villasukat.jpg

Minun sohvannurkkani.

Siirrän haasteen eteenpäin: Little Missille, Start living your best lifen Elisalle ja ystävälleni More Happinessin Teemulle.

Aivan lopuksi vielä jaan jotain, minkä taidan ottaa nukkumaanmenorutiinikseni tästä eteenpäin.

Kuinka usein teillä pyörivät ajatukset vielä ylikierroksilla, kun kello on jo yli puolenyön ja pitäisi olla nukkumassa? Silloin pitää vain ottaa aikaa hiljentyä, esimerkiksi sammuttamalla valot, laittamalla suitsuketikun ja puolen tusinaa tuikkua palamaan ympäri huonetta ja kuuntelemalla lattialla rauhakseen tyynnyttävää jooga-/meditointimusiikkia. Video kuvattu viime yönä.

Ja tätä musiikkia löytää helposti etsimällä vaikka Spotifysta hakusanoilla ”yoga meditation music”. 🙂

http://www.youtube.com/watch?v=CR2Qnk8gHE4

Hyvinvointi Liikunta Mieli