Inspiraatiota terveistä lähteistä

Leveä lantio, leveät hartiat, kapea vyötärö, jäntevä yleisilme mutta persjalkainen ja paksupohkeinen. En aio luoda täällä mitään illuusioita siitä, mille pohjalle lähdetään rakentamaan. Enkä halua huijata itseänikään siitä, mihin on mahdollista kehittyä. Koin nuorempana hoikan tytön paineet pysyä hoikkana ja mahtua niihin 26 tuuman pillifarkkuihin (minkä takapainoinen ruumiinrakenne teki vaikeaksi), ja sain aikoja sitten tarpeeksi.

Ankara urheilu, dieettailu (mm. vähärasvaisella, vähäkalorisella, runsasproteiinisella ruokavaliolla) ainoastaan kuihduttivat ja yhdistettynä verensokeria nopeasti nostattavaan roskaruokaan (karkkiin, sokerisuklaaseen ja kaikkeen muuhun kaupasta-mihin-aikaan-tahansa-saatavissa-olevaan rasvaiseen ja sokeriseen (kuten menneiden aikojen pahin syntini jäätelö), joihin sorruin ankarien itsekieltojen jälkeen sitten kuitenkin) saivat ihon huonompaan kuntoon kuin pahimmassa murrosiässä. Hey, this is not the way to go.

Tuosta oivalluksesta lähtien olen tehnyt kaiken oman kroppani ehdoilla. Ehkä jos olen näin sen ystävä, se palkitsee minut paremmin kuin minkään ulkoa annetun tavoitteen saavuttaminen voisi ikinä. En ole tähän mennessä pettynyt, hyvä olo ja kirkas mieli ovat korvaamattomia asioita jaksamisessa.

Hei, M-E:n kroppa, nyt olen sun kaveri! Nyt mennään taas täysin sun ehdoilla. Mutta se ei tarkoita, että itsensä pitäisi päästää helpolla. Ehei, päinvastoin, niin mieli kuin kehokin nauttii ja kukoistaa, kun niille tarjoaa ravintoa ja haastaa kehittymään.

 

allison-stokke-inspis.jpg

Olen kerännyt tähän postaukseen muutamia inspiraatiokuvia saavutettavissa olevista tavoitteista (tai tavoitteista, joiden arvelen olevan saavutettavissa). Mutta kuinka saavutetaan Allison Stokken vartalo (sen fyysiset ominaisuudet ja voima)?

No, tänä keväänä kokeillaan taas kuntosalitreeniä:  kovaa, lihaksia kasvattavaa (ja voimistavaa) punttitreeniä. Seitsemän vuoden punttailun jälkeen tiedän,  etteivät lihakset todellakaan kasva yön yli. Sekin on niin kulunut fraasi voimailijan suusta. Voimakkaiden lihasten kasvatus vaatii kieltämättä kovaa ja pitkäjänteistä työtä, ja sitäkin, ettei jatkuvasti mene hyvän punttikauden jälkeen nollaamaan tuloksiaan – niin kuin olen tähän asti tehnyt (joko tahattomasti laihtumalla/lihomalla reissussa ja vähemmän aktiivisina kausina). Ei siinä mitään, tähän asti olen ollut tyytyväinen siihenkin. Silloin tällöin harrastettu liikunta on aina parempi kuin ei mitään ja muistuttaa lihaksia siitä, että hei, teitäkin tarvitaan vielä (älkääs kuihtuko!).

Mutta joo, jos tavoitteena on elämäni kunto, jotain täytyy tänä keväänä tehdä vähän paremmin: intensiivisemmin, tavoitteelliseemmin, määrätietoisemmin. Ja tavoitteetkin täytyy nostaa asteittain hieman korkeammalle. Pikku askelin kuitenkin.

Ensin Allison, sen jälkeen fitness-lavat? 😉

dagbjort-gudbrandsdottir.jpg

Tämäkin kroppa on vaatinut satoja ja satoja tunteja kovaa painonnostoa. (Kuvassa: Dagbjort Gudbrandsdottir/arnoldamateur.com)

Lilyssäkin on hiljattain sivuttu treenaamista oman ruumiin ja geeniperimän mukaan: http://www.lily.fi/juttu/kaikkien-ei-tarvitse-olla-pienia-ja-siroja. Asiallinen muistutus Onnenpäivältä.

Mutta silti: Minua kieltämättä kiehtoo ajatus kokeilla tämän kuntoprojektin aikana Charles Poliquinin ja Kaisa Jaakkolan teoriaa siitä, miten paljon ruumiin hormonitasapaino vaikuttaa kehonkoostumukseen – eli juuri siihen, mihin kertyy rasvaa ja miten paljon kasvaa patteja. Kuulemma pohkeisiin suhteellisesti paksummin kertyneet rasvakerrokset viittaavaat mataliin kasvuhormonitasoihin… Eli onko pohkeillani sittenkin vielä mahdollisuus kutistua gasellinkoiviksi?!

Huh-hu-huu, tästähän otetaan vielä selvää! Luustoonhan ei nyt hirveästi voi vaikuttaa, mutta siihen, mitä luuston päällä tapahtuu, voi olla hieman enemmän vaikutusmahdollisuuksia.

Ei muuta kuin ilon kautta, stressihormonithan kerryttävät makkaraa erityisesti vatsan seudulle! 😉

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta

Esittelyvideo & valmennuksen harkintaa

Kuvasin perjantai-illan ratoksi HTPM:lle esittelyvideon, jossa kerron enemmän itsestäni ja suunnitelmistani palstan suhteen.

Nyt on muuten hyvä aika paljastaa, jos itsellännekin on meneillään suuremman tai pienemmän luokan kuntokuuri – vai oletteko kautta vuoden muuten vain aktiivisia himoliikkujia ja sunnuntaibodaajia?

 

http://youtu.be/zik55iRjswM

 

Huomaatte varmasti, kuinka kameralle puhuminen jännittää, kun ääni noin kiristyy ja meinaan puhua kamerallekin vähän mitä sattuu. Antanette kuitenkin anteeksi uuteen mediaan totuttelemisvaiheen. 🙂

Suunnittelen tekeväni näitä videopostauksia silti jatkossa useamminkin, toivottavasti tulevaisuudessa myös vähän toiminnallisemmissa ympäristöissä. Voi olla mukavaa vaihtelua katsella toisen jaaritteluja kuin lukea sama pitkä pätkä tekstiä ruudulta, ainakin minun mielestäni on!

Koska kaikki teistä eivät kuitenkaan jaksaneet klikata play-nappulaa, summataan suunnitelmat HTPM:n suhteen tähän alle.

Luvassa on ainakin: treeniä, pohdintoja treeneistä, pohdintaa ravinnosta, reseptejä ja toivottavasti vähän elämää siinä seassa, mitä en videolla edes maininnut.

(Jos hyvä tuuri käy, pääsen joululomalla seilaamaan Karibialle ja treenaamaan päivät pitkät uudella saliohjelmalla valtameriristeilijän gymillä, paistattelemaan lepopäiviä lungisti laivan aurinkokannella. JOS uusi passi saapuu ajoissa ja en myöhästy lennolta ja laiva osoittautuu edes puoliksi kuvaustensa mukaiseksi merialukseksi…)

Tälle viikolle on tähän mennessä kertynyt neljä salitreeniä (kaksi päivää 2-jakoista treeniä, välipäivänä keskivartaloa ja lihashuoltoa; ja viikon päätteeksi koko kehon läpikäyvä 1-jakoinen treeni), ja treenipäiväkirja näyttää edellisviikon saldon olevan samoissa lukemissa. Joogakerroista pidetään myös kirjaa, mutta pidetään ne tässä vaiheessa kuitenkin vielä pois HTPM:ltä lukuja sotkemasta. 😉

Viikon innostavimpana asiana voi pitää sitä, että olen ottanut askeleen kohti todellista sitoutumista tavoitteelliseen kuntoprojektiini ottamalla selvää mahdollisista PT- ja valmennusohjelmapaketeista. Lähiaikoina selviää, kuinka paljon rahaa raaskin käyttää optimaalini saavuttamiseksi.

Asioiden lupaava kulku työ- ja palkkarintamalla saattaa tietää lupaavaa myös rahapussin nyörien kannalta mutta nyt taidan olla niin pähkinöinä kevään visioistani, että tässä vaiheessa on vain parempi rauhoitella itseään keskittymään ja tekemään ne keskeneräiset jutut loppuun kunnialla, ennen kuin aloittaa uusien asioiden parissa täysillä… Kun vielä kuukauden malttaisi ja sitten.

Jos luottaisin eräänkin kunnioitusta herättävän valmentajan arvioon, Allison Stokken fysiikka on puolen vuoden päässä!

(Hei, antakaa tytön nyt edes unelmoida! 😉)

Onko siellä muuten ihmisiä, jotka tietävät miten noita postauksia saa julkaisun jälkeen muokattua niin, ettei julkaisun päivämäärä muuttuisi? Ajastetun luonnoksen osaan kirjoittaa, mutta ei se kikka tunnu auttavan tässä se tuntuu heittävän muokatun tekstin takaisin luonnokseksi, vaikka olisin yrittänyt ajastaa tekstin menneeseen päivämäärään? Vai olenko nyt vain kärsimätön? 🙂

Suhteet Oma elämä Liikunta