Leveä lantio, leveät hartiat, kapea vyötärö, jäntevä yleisilme – mutta persjalkainen ja paksupohkeinen. En aio luoda täällä mitään illuusioita siitä, mille pohjalle lähdetään rakentamaan. Enkä halua huijata itseänikään siitä, mihin on mahdollista kehittyä. Koin nuorempana hoikan tytön paineet pysyä hoikkana ja mahtua niihin 26 tuuman pillifarkkuihin (minkä takapainoinen ruumiinrakenne teki vaikeaksi), ja sain aikoja sitten tarpeeksi.

Ankara urheilu, dieettailu (mm. vähärasvaisella, vähäkalorisella, runsasproteiinisella ruokavaliolla) ainoastaan kuihduttivat ja yhdistettynä verensokeria nopeasti nostattavaan roskaruokaan (karkkiin, sokerisuklaaseen ja kaikkeen muuhun kaupasta-mihin-aikaan-tahansa-saatavissa-olevaan rasvaiseen ja sokeriseen (kuten menneiden aikojen pahin syntini jäätelö), joihin sorruin ankarien itsekieltojen jälkeen sitten kuitenkin) saivat ihon huonompaan kuntoon kuin pahimmassa murrosiässä. Hey, this is not the way to go.

—

Tuosta oivalluksesta lähtien olen tehnyt kaiken oman kroppani ehdoilla. Ehkä jos olen näin sen ystävä, se palkitsee minut paremmin kuin minkään ulkoa annetun tavoitteen saavuttaminen voisi ikinä. En ole tähän mennessä pettynyt, hyvä olo ja kirkas mieli ovat korvaamattomia asioita jaksamisessa.

Hei, M-E:n kroppa, nyt olen sun kaveri! Nyt mennään taas täysin sun ehdoilla. Mutta se ei tarkoita, että itsensä pitäisi päästää helpolla. Ehei, päinvastoin, niin mieli kuin kehokin nauttii ja kukoistaa, kun niille tarjoaa ravintoa ja haastaa kehittymään.

Olen kerännyt tähän postaukseen muutamia inspiraatiokuvia saavutettavissa olevista tavoitteista (tai tavoitteista, joiden arvelen olevan saavutettavissa). Mutta kuinka saavutetaan Allison Stokken vartalo (sen fyysiset ominaisuudet ja voima)?

No, tänä keväänä kokeillaan taas kuntosalitreeniä:  kovaa, lihaksia kasvattavaa (ja voimistavaa) punttitreeniä. Seitsemän vuoden punttailun jälkeen tiedän,  etteivät lihakset todellakaan kasva yön yli. Sekin on niin kulunut fraasi voimailijan suusta. Voimakkaiden lihasten kasvatus vaatii kieltämättä kovaa ja pitkäjänteistä työtä, ja sitäkin, ettei jatkuvasti mene hyvän punttikauden jälkeen nollaamaan tuloksiaan – niin kuin olen tähän asti tehnyt (joko tahattomasti laihtumalla/lihomalla reissussa ja vähemmän aktiivisina kausina). Ei siinä mitään, tähän asti olen ollut tyytyväinen siihenkin. Silloin tällöin harrastettu liikunta on aina parempi kuin ei mitään ja muistuttaa lihaksia siitä, että hei, teitäkin tarvitaan vielä (älkääs kuihtuko!).

Mutta joo, jos tavoitteena on elämäni kunto, jotain täytyy tänä keväänä tehdä vähän paremmin: intensiivisemmin, tavoitteelliseemmin, määrätietoisemmin. Ja tavoitteetkin täytyy nostaa asteittain hieman korkeammalle. Pikku askelin kuitenkin.

Ensin Allison, sen jälkeen fitness-lavat? 😉

Tämäkin kroppa on vaatinut satoja ja satoja tunteja kovaa painonnostoa. (Kuvassa: Dagbjort Gudbrandsdottir/arnoldamateur.com)

Lilyssäkin on hiljattain sivuttu treenaamista oman ruumiin ja geeniperimän mukaan: http://www.lily.fi/juttu/kaikkien-ei-tarvitse-olla-pienia-ja-siroja. Asiallinen muistutus Onnenpäivältä.

—

Mutta silti: Minua kieltämättä kiehtoo ajatus kokeilla tämän kuntoprojektin aikana Charles Poliquinin ja Kaisa Jaakkolan teoriaa siitä, miten paljon ruumiin hormonitasapaino vaikuttaa kehonkoostumukseen – eli juuri siihen, mihin kertyy rasvaa ja miten paljon kasvaa patteja. Kuulemma pohkeisiin suhteellisesti paksummin kertyneet rasvakerrokset viittaavaat mataliin kasvuhormonitasoihin… Eli onko pohkeillani sittenkin vielä mahdollisuus kutistua gasellinkoiviksi?!

Huh-hu-huu, tästähän otetaan vielä selvää! Luustoonhan ei nyt hirveästi voi vaikuttaa, mutta siihen, mitä luuston päällä tapahtuu, voi olla hieman enemmän vaikutusmahdollisuuksia.

Ei muuta kuin ilon kautta, stressihormonithan kerryttävät makkaraa erityisesti vatsan seudulle! 😉