Kuka olen, miten treenaan & miten syön
Kuva: Sergi Orge
Koska olen aloittamassa uutta blogia (tai palstaa), lienee paikallaan esitellä itseni, kertoa vähän taustastani ja projektin luonteesta. Lääkisprojektin nyt tiedätte, mutta siinä rinnalla kulkee henkilökohtainen kuntoprojekti. Miltä pohjalta lähden hakemaan ”elämäni kuntoa”, ja mitä sen suhteen on odotettavissa?
KUNTOILIJA
Nimi: Mia-Elina
Ikä: 26 v.
Kuntoilutausta: Lapsena liikunnallisesti ”lahjakas” (niitä, joiden ei tarvinnut harrastaa mitään, jotta pärjäsi liikuntatunneilla kiitettävästi). Pari vuotta lentopalloharrastusta murrosiässä. Tykkäsi pienenä juosta kerrostalon ympäri ympyrää ja juosta aina heppaleikeissä kiitolaukkaa. Perheestä, jossa liikunnallisia harrastuksia ei juuri harrastettu, joten liikunnalliset harrastukset jäivät odottamaan yliopiston alkua.
Harrastanut kuntosalia, lenkkeilyä ja joogaa säännöllisen epäsäännöllisesti ja kausittain viimeisen seitsemän vuoden ajan. Ollut aktiivisempiakin kausia, jolloin kunto on noussut varsin kiitettävälle tasolle.
Jotain erityistä: Viettänyt yhden kesän matkapyöräilyprojektin parissa, minkä aikana pyöräili Uudeltamaalta Itä-Suomen kautta Lapin rajalle. (Lue lisää: Pyörällä Suomen ympäri/Hidasta Elämää)
RUOKATAUSTA
Jo kuntosaliharrastuksen alkuaikoina tutuiksi tulivat ainakin makroravinteet (hiilihydraatit, proteiinit ja rasvat), ja laihdutusprojektien myötä tutuksi kävi myös kalorien ja riittävän proteiininsaannin kyttääminen.
Vähittäisen luomu- ja hyvinvointiherätyksen (vs. itsensä piiskaaminen ja kehon näännyttäminen) myötä putosi pois paljon keinotekoisia mömmöjä, jotka aiemmin kuuluivat terveysintoilijan kaappiin ja lähes jokapäiväiseen ruokailuun (esim. kevytlevitteet ja keinotekoiset makeutusaineet). Siinä samalla jäi myös kalorien kyttääminen ja syöminen palautui jälleen nautinnoksi, josta ei tarvitse kokea huonoa omaatuntoa. Parasta ja terveellisintä ruokaa on itsetehty kotiruoka mahdollisimman puhtaista ja ravinteikkaista raaka-aineista – Michael Pollanin (Oikean ruoan puolesta) ja Mats-Erik Nilssonin (Petos lautasella) kirjat ovat tuttuja, eivätkä makunystyrät ainakaan sano vastaan.
Vuosien varrella on kokeiltu proteiini- ja hiilihydraattitietoista ruokavaliota, kasvisruokaa, elävää ruokaa/raakaravintoa ja kaikkea siltä väliltä.
Tällä hetkellä olen (onnellisesti) kasvisruokaa suosiva sekasyöjä, joka mieluiten syö lihansa ja muut eläinperäiset tuotteet luomuna.
Pysyvä ruokarajoite: gluteeniviljat.
Tarkkailun alla oleva rajoite: maitotuotteet (näissä lipsun paljon: mm. kahvimaito ulkona kahvitellessa ja kaikenlaiset juustot).
TULEVA PROJEKTI
Tulevan, ja osittain meneillään olevankin, projektin yksityiskohdista kirjoittelen tänne myöhemmin, mutta yllä olevat tiedot antanevat jo vähän osviittaa niistä ehdoista, joilla tätä projektia viedään läpi.
Kuntoprojekti tulee ainakin talvella keskittymään kovaan voimatreenailuun ja matkan varrella on odotettavissa ehkä hieman raamistumistakin. Kevättä kohden voi taas lisätä aerobista treeniä (lenkkeilyä).
En turhaan tahdo sanoa tämänkään projektin vievän minua ”elämäni kuntoon”, ellei se sitten sitä lopulta tee, joten aion toteuttaa sen kuten kaikki muutkin hoitoon otetut projektit: sata lasissa – ja mielellään viimeisen päälle.
Jatkossa paljastuu, miten tarkkaan ottaen sen kaiken aion/haluan tehdä.
Kiitoksia tähänastisesta ja pysykää kuulolla! 🙂