Kyllä rampakin treenaa… prkl.
Rakas treenipäiväkirja. Nyt täytyy kyllä myöntää, että taannoinen jalkatreeniepisodi sai pienen jalkatreenikammon päälle. Ei itse tekemistä kohtaan, mutta kun kaikista suunnista (myös fysioterapeutilla) toitotettiin, että on jalat vinkuralla (mitä minulla ei sinänsä ole mitään vaikeuksia myöntää; olen aina ollut tietoinen jalkaongelmistani, mutten ole osannut korjata jalan/nilkan/polven taipumuksia virheasentoihin) nousi pieni kynnys palata salille ennen kuin tekniikat on hiottu sataprosenttisiksi (virheettömiksi) ja littanat jalkapohjat treenattu täydellisen kaarellisiksi. (Todellisuus: vaikka kuinka treenaisin niitä joka ilta ja kulkisin paljain jaloin tai vastaavissa kengissä, never going to happen; vaikka jalkapohjan lihakset vahvistuisivatkin ja ottaisivat vähän muotoakin, ne tuskin koskaan taipuvat samanlaiseen kaareen kuin useimpien muiden.)
Maastavetotreenien puuttuminen ja päivittäinen neljän tunnin pulpetissa istuminen vaan alkavat tuntua aika pahastikin jo alaselässä. Ja tällä viikolla minä alan jo olla, että perhana – jos niistä omin päin, mielestäni useimmiten aivan kohtuullisella tekniikalla, vedetyistä mave-treeneistä oli hyötyä sen verran, ettei tarvinnut kärsiä päivääkään näitä alaselkäkipuja, niin johan on kumma, jos annan perusteissa loputtomasti junnaamisen hidastaa etenemistäni. Tai itse asiassa siis jopa vetää kuntoa alas. (Alaselkäkivut todellakin lasken ”huono kunto” -kategoriaan. Rampa.) Kyllä tässä on jo pian päästävä takaisin tangon ääreen. Suunnittelen jo sunnuntaikeikkaa.
(Sama homma muuten kemian, biologian ja fysiikan tehtävissä, joskus täytyy astua ulos perustehtävistä pelottavammalle alueelle, että saa onnistumisen kokemuksia myös haastavammista tehtävistä. Samalla huomaa, mitkä asiat on todella käytännössä sisäistänyt ja mitkä asiat vetänyt puhtaalla rutiinilla ymmärtämättä asiaa kaavojen takana.)
Eteenpäin kuin mummo lumessa…
”Ennoo koskaan ketään muuta kuunnellut kuin itteäni, vaikka väärässä olisinkin” ja silloinkin, kun olen korvaa ystävällisesti hetken lotkauttanut, jälkeenpäin täytyy usein todeta, kuten Sanasta sanaan episodissa ”Kun minua houkutellaan juomaan teräviä, jotta olisin parempaa seuraa”…
(Giffiä en viitsi nyysiä tähän, joten klikatkaa itsenne tilanteeseen sopivaan neuvontorjumislainiin. 😉 Muistakaa hymyillä tätä tosielämässä käyttäessä!)
No, ei nyt ihan noinkaan radikaalisti! Silti minua ei salilta noin vaan pois pelotella. Sanon tämän ääneen, koska tämä minun täytyy myös itse kuulla…
Ja täytynee vielä varmaankin jonain päivänä selittää, miten tämä pätee myös ja erityisesti juuri vänkyräpolviini ja kyykkäystekniikkaan. En nimittäin tarkoita ihan sitäkään, että vedetään suosiolla nivelsiteet poikki.
Mutta jätetään tämä tältä erää tällaiseksi uhmaikäisen manifestiksi ja todetaan vain, että naurusta ja ilkikurisesta uhmasta sisua ammentaen… matka jatkuu.
Mikä tahansa mikä pitää homman kasassa on hyväksi. 😉
Ja tämä säikähtänyt kummituseläin kaipaa oikomishoitojen lisäksi myös kunnon hiustenleikkuuta, juu!
—
P.S. Minä en hirveästi höpöhöpötunnelmannostattajakamppiksista perusta (paitsi silloin kun aihe osuu oikein sydäntä lähelle >:)), mutta Kukka Laaksolta ilmestyi Kevätherkku-kamppikseen liittyen joka tapauksessa aika huippu ruokakirjoitus. Asiallisella kysymys-vastaus-periaatteella ”herkkuasiantuntija”, minua salihommissakin neuvonut (ks. jalkatreeniepisodi yllä :D) Sami Sundvik tiivistää terveyden ja kuntoilun kannalta optimaalin ruokailun peruslinjat.
Suurin piirtein näitä linjoja noudattamaan olen päätynyt minäkin. Viilailtavaa on tosin aina (varsinkin kun tuntuu, ettei edes nykyinen ruokavalio pysty pitämään allergioita/yliherkkyyksiä/tulehduksia kaukana), mutta helpotusta on löytynyt juurikin iho-ongelmiin ja jonkin verran myös tukkoisiin hengitysteihin. Lukaiskaa vinkit täältä.
