Masentuneen teinin äitinä

Silloin tällöin ajattelen, että minun ehkä tulevaisuudessa tulee varautua siihen, että lapseni tekee itsemurhan. Ajattelen näin, mutta enhän oikeasti saattaisi uskoa siihen. Tyttäreni on nyt 13 – vuotias. Hänen vatsavaivat ovat loppuneet ja tilalle on tullut vahva alakuloisuus. Hän on alkanut viillellä itseään ja tällä hetkellä on myös ruoan kanssa ongelmia. Ei oikein syö ja välillä koittaa oksentaa ruokaa ulos. On sydäntäsärkevää seurata tätä vierestä. Mietin vaan, että mitä olen tehnyt väärin. Enkö ole viettänyt hänen kanssaa tarpeeksi aikaa vai mitä.

Tyttären isä on täysi älykääpiö. Toivon, että hän kuolisi. Oli yhtenä päivänä soittanut tyttärelleni ja syyttänyt tätä kun tytär ei käy häntä tapaamassa ja että tyttäremme vihaa häntä. Tyttäreni oli sitten tästä järkyttynyt ja viillellyt itseään. Tälle isälle ei voi järkeä puhua ettei soittelisi moisia puheluita herkässä tilassa olevalle lapselle. Todennäköisesti tämä maanpäällinen loinen vaan syyttäisi minua, että olen kasvattanut tytön kieroon. Tämä loinen kun ei ikinä ole osallistunut tyttären kasvatukseen. Olen niin vihainen, niin surullinen, niin pettynyt.

Aion nyt kirjoitella tänne ainakin kerran viikossa. Varmaan on muita, joilla on samantyylinen tilanne.

***lisätty 7.2.2017 klo. 18.09

Tänään soitti nainen nuorisovastaanotosta, jossa tyttäreni on käynyt juttelemassa. Peruutti seuraavan ajan joka oli varattu tyttärelleni tälle viikolle ja sanoi, että tyttö menee sitä vastoin koulun terveydenhoitajan juttusille. Hän sanoi, että tyttö saisi pian ajan psykiatriseen sairaanhoitoon. Tätä kirjoittaessa nyt tajuaa kuinka kammottavalta se kuullostaa. Toki hienoa, että saamme apua, mutta tämä on täysi painajainen.

Tyttö oli tänään harrastuksissa. Ja kyllä, tilanne ei voi olla niin äärettömän paha, koska hän kuitenkin jaksaa käydä koulussa, hänellä on siellä kavereita ja hän jaksaa lähteä harrastuksiin. Kotimatkalla harrastuksista kerroin hänelle, että hän ei tapaa enää nuorisovastaanoton naista, jonka kanssa hän oli jutellut hän alkoi itkeä. Kotona koitin hiukan jutella tyttäreni kanssa, mutta sain vain kärttyisän vastaanoton. Itse taas purin turhautumiseni kiukuttelemalla miehelleni. Olen umpikujassa.

suhteet oma-elama mieli
Kommentit (2)
  1. Masentuneen kanssa ei ole helppoa, voimia <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *