Olen todella hyvä äiti

Tämä yhdeksän kuukauden pätkä vanhemmuutta on avannut silmäni huomaamaan, kuinka moni vanhempi – ja varsinkin äiti kokee riittämättömyyden tunnetta. Nämä huono äiti -tuntemukset eivät ole johtuneet siitä, että äiti olisi useiden päivien ajan unohtant ruokkia lapsensa tai harjoittanut fyysistä väkivaltaa. Ei. Ne ovat johtuneet muun muassa seuraavista seikoista:
– siitä, että lapselle on tarjottu on soseita sormiruokien kokkaamisen sijaan
– siitä, että lapselle on tarjottu kaupan valmissoseita
– siitö että lapsi on syntynyt sektiolla
– siitä että äiti on hermostunut uhmaiän kourissa kiukuttelevalle taaperolle
– siitä ettei äiti muistanut vauvansa 7kk-päivää ja juhlistanut sitä (what!)
– ja tietenkin kalssikko; siitä että äiti oli jättänyt vauvansa muutamaksi tunniksi hoitoon

Joitain vanhemmuuden ja varsinkin äitiyden elementtejä voi olla vaikea ymmärtää ennen kuin tulee itse äidiksi. Hormonit sekoittavat pakkaa tehokkaasti ja aina ei pysty ajattelemaan rationaalisesti vaikka kuinka yrittäisi. Olen itsekin enimmäisillä hoitokerroilla stressannut, pysyykö nukkuva lapsi hengissä, vaikka hoitajalla oli monin verroin itseäni enemmän kokemusta ja lapsi oli kymmenen metrin päässä, kokoussalin ulkopuolella. Samoin yllätti se, että ensimmäiset kerrat erossa vauvasta eivät olleet vain vauvan ikävöimistä, vaan tuntemus on valtavan paljon voimakkaampi ja fyysisempi kuin pelkkä ikävä.

Erossaolon aikaisia pärjääköhän se (lue: pärjäänköhän minä) –tuntemuksia lukuunottamatta, olen osannut ottaa tämän äitiyden alkutaipaleen yllättävän rennosti. Vauva täyttää huomenna yhdeksän kuukautta, enkä ole kertaakaan kokenut olevani huono äiti – mitä huono äitiys nyt sitten tarkoittaakaan. Päinvastoin! Omasta mielestäni olen todella hyvä äiti! Tottakai välillä ärsyttää ja menee hermo, mutta eivät nämä varsin tavalliset ihmisyyteen liittyvät tunteet tee minusta yhtään honompaa äitiä.

On vaikea sanoa, miksi olen itse säästynyt tältä aiheettomalta huonolta omaltatunnolta. Olen miettinyt, voisiko asia linkittyä hyvän tai huonon itsetunnon kanssa. Jos ihminen on muiltakin osin sinut itsensä kanssa, ehkä silloin on helpompi olla myös äitiyden suhteen itsevarma. On nimittäin sanomattakin selvää, että kaikki tietämäni ”huonoa äitiyttään” potevat äidit ovat tietenkin valtavan hyviä äitejä.

Tuntuu, että huono omatunto ja vaatimattomuus linkittyvät  vahvasti naiseuteen ja suomalaisuuteen. Esimerkiksi huijarisyndroomasta kärsivät erityisesti naiset. Samoin naiset pyytävät usein huonompaa palkkaa ja hakevat vähemmän haastavia työtehtäviä kuin miehet. Ja kuinka usein, kun kehun ystävän kirjoitustaitoja, valokuvaustaitoja tai vaikka kampausta, on kehuja vaikea ottaa vastaan. Kuhan nyt jotain raapuistin tai tämä nyt on vain tällainen sutaisu ovat tuttuja vastauksia.

Muutama päivä sitten kerroin instagramissa, että lapseni syö rintamaidon ohella pääasiassa kaupan valmissoseita. Sain valtavasti viestejä, joissa kiiteltiin rehellisyydestä. Moni kirjoitti kokeneensa olevansa huono äiti turvautuessaan valmissoseisiin, mutta olo oli helpottunut, kun kuuli jonkun muunkin tekevän samoin. Ilo on minun puolellani.

Huono omatunto ei tietenkään taianomaisesti korjaannu sillä kun joku sanoo, että älä tunne noin. Eihän esiintymisjännitys tai lentopelkokaan haihdu sillä että käsketään olemaan pelkäämättä. Mutta pikkuhiljaa ihminen pystyy oppimaan uusia käyttäytymismalleja, ja oppimaan ei-toivotuista tavoista pois. Myös itsensä soimaamisesta voi opetella pois.

Uskallan väittää että 99% riittämättömyyden tunteesta on aiheetonta. Jos aiheetonta morkkista on vaikea tunnistaa, voi vertaistukea hakea vaikka ystäviltä tai Facebookin keskusteluryhmistä.  Usein tarvitaan joku ulkopuolinen toteamaan, ettei huonolle omatunnolle ole mitään perusteita. Aika usein myös faktat puhuvat puolestaan. Esimerkiksi tuo valmissosiden aiheuttama syyllisyys on järjetöntä. Jos et usko, katso tuoteselosteet, esim tästä, tästä tai tästä. Ja synnytystapa nyt ei tietenkään vaikuta äitiyteen mitenkään, kuten ei myöskään vauvan ”merkkipäivien” huomioiminen tai huomiotta jättäminen.  Vauvalle hermostumisesta toki tulee itsellenikin harmitus, mutta pääsen siitä yli toteamalla, että pinnan palaminen on vain inhimillistä. Samalla toki pyrin välttämään samaa jatkossa ja olemaan pääsääntöisesti lämmin ja läsnäoleva – mitä olenkin. Aika usein kasvatuksen asiantuntijat korostavatkin sitä, että jos arki on pääosin vakaata ja lapselle osoitetaan rakkautta, ei satunnainen rutiinien rikkoutuminen  haittaa.

Parissa lehtihaastattelussa minulta on kysytty, millainen vanhempi haluan lapselleni olla. Olen jäänyt vähän sanattomaksi ja tajunnut, etten ole edes miettinyt koko asiaa. Ehkä rento suhtutuminen vauvavuoteen johtuu juuri siitä, etten ole ladannut mitään odotuksia äitiyteen. Imetys oli ainoa asia, jonka todella olin odottanut ja onneksi se onnistuikin. Muilta osin en ole etukäteen ajatellut millaista vauva-ajan tulisi olla. Jätimme tietoisesti ilmoittautumatta vauvauinteihin, muskareihin sun muihin, sillä emme halunneet aiheuttaa itsellemme stressiä siitä että pitäisi olla nukuttuna, syötettynä ja hyväntuulisena jossain tietyssä paikassa tiettynä kellonaikana VIIKOSTA TOISEEN.Kotona on aika usein sotkuista, mutta sellaista se nyt vaan on.

Siinä missä on tärkeää olla asettamatta rimaa liian korkealle itsensä suhteen, on tärkeä tehdä se myös kanssavanhempien osalta. Jokainen vanhempi pyrkii varmasti tekemään lastensa ja perheensä kannalta parhaat mahdolliset päätökset.

Loppuun on pakko todeta, että tottakai uskon, että itsekin pääsen vielä monta kertaa tuntemaan riittämättömyyttä vanhempana. Moni sanoo, että mitä isommat lapset, sitä isommat huolet. Vauvan kanssa onkin vielä aika helppoa, kun saa perustarpeet tyydytettyä. Varmasti ainakin uhma- ja teini-ikä ovat vaiheita, joissa omaa kasvatusfilosofiaa ja siinä pysymistä pääsee miettimään tarkaan ja moneen kertaan. Mutta enpä jaksa siitäkään etukäteen stressata. Ollaan armollisia itsellemme ja toisillemme. <3