Hän on jo neljä viikkoa vanha <3

P1060802.JPG

Edellisessä blogipostauksessani lupasin kirjoittaa työstä ja tulojen kasvattamisesta. Mutta sitten hän tuli maailmaan. Esikoisemme syntyi neljä viikkoa sitten maanantaiaamuna. Se oli syksyn ensimmäisiä pakkasaamuja Helsingissä. Vauva synnyttyä ihailimme kolmistaan kun ensilumi satoi maahan ja  maisemoi näkymän valkoiseksi (vaikka meteorologi kiirehtikin korjaamaan, ettei kyseessä suinkaan ollut ensilumi). Suurina talven ystävinä ajattelimme, että tämä on merkki siitä, että lapsukaisemmekin tulee pitämään lumesta ja talviliikunnasta.

Vauva on tietenkin aivan ihana! Silti yllätyin, että hän ja tämä vanhemmuus ovat niin paljon ihanampia kuin ikinä osasin arvata. Toki huumaa on vasta neljä viikkoa takana, ja hormonit hyrräävät ja pitävät pirteänä. Silti on vaikea kuvitella että nämä tunteet tästä ainakaan viilenevät, kun vauva alkaa ottaa kontaktia, katsoa silmiin ja hymyillä.

Päällimmäinen olotila on tietenkin kiitollisuus ja onni. Raskaus ja synnytys lienevät naisen elämän vaarallisimpia hetkiä. Kohonneen veritulppariskin lisäksi listeria, raskausmyrkytys ja  raskausdiabetes vaanivat odottajaa. Jos alkuraskaudesta on selvitty ilman keskenmenoa, on loppuraskaudesta omat huolenaiheensa kohtukuoleman mahdollisuuksineen. Tuntuukin aivan uskomattomalta, että meidän osaltamme kaikki on mennyt täysin nappiin niin raskauden, synnytyksen kuin vauva-arjen osalta ja nyt tuossa vieressä tuhisee kovaa vauhtia kasvava pörröpää.

Näistä ihanan pumpulisisita ensiviikoista iso kiitos kuuluu Espoon sairaalan erinomaiselle henkilökunnalle. Alku tuskin olisi ollut näin helppo ilman heidän kärsivällistä ja lämmintä ohjaustaan. Neuvolassa oli vähän varoiteltu, ettei kätilöillä välttämättä olisi aikaa neuvoa imettämisen kanssa. Totuus oli kuitenkin toinen; sairaalassa oli todella rauhallinen tunnelma ja tuntui että kätilöillä ja hoitajilla oli loputtomasti aikaa kuunnella kysymyksiämme ja neuvoa vauvan hoidossa ja imetysasennoissa. Maito nousikin jo seuraavana päivänä ja imetys lähti rullaamaan hyvin.

P1060797.JPG

 

Ylipäätään sairaalassa oli todella kotoisaa. Tuntui että aika pysähtyi ja olimme ihan omassa todellisuudessamme. Nykyään elämä on kännyköineen ja netteineen niin täynnä virikkeitä, etten muista milloin olisi tullut oltua niin läsnä ja elettyä hetkessä. Osalle ystävistä jopa ”unohtui” raportoida vauvan syntymästä, kun teki mieli olla vaan ihmeellisessä kuplassa kolmistaan ilman tekstarirumbaa.  Sairaala-ajasta jäi kaikenkaikkiaan hvyä fiilis; perhehuone oli todella viihtyisä ja ruoka herkullista. Ja kaiken kukkuraksi joka päivä tarjottiin jälkiruokaa!

Kotiin lähtiessä oli rauhallinen olo sen suhteen, että vauvan hoito sujuu ja pärjäämme kolmistaan. Ja hyvinhän täällä on sujunut. Vauva kasvaa silmissä ja jaksaa ihmetyttää söpöydellään.  Hän ääntelehtii hassusti ja toukan touhuja ei kyllästy seuraamaan. Vauvalla on melko samanlainen rytmi kuin vatsassakin – hän kukkuu hereillä yli puolenyön ja nukkuu aamuisin pitkään.

Suurin yllätys on ehkä ollut ensimmäisen kuukauden intensiivisyys. Itse elämänmuutos tuntuu luonnolliselta, enkä koe että jäisin vauvan tai kotonaolon takia mistään paitsi. Se on kuitenkin tullut puskista, että äitiyslomalla ei saa MITÄÄN aikaan. Ihan nolottaa näin jäkkikäteen myöntää, että olin aina ihmetellyt voivotteluja siitä, miten vauvan takia ei ehdi tekemään mitään ja kotoalähtö voi viedä tunteja. Päivittelin näiden vanhempien organisointitaitoja – nukkuuhan vastasyntynyt suuren osan vuorokaudesta. Listasinkin itselleni to do –listaa ja keräsin mielenkiintoisia kirjoja ”kun sitten äitiyslomalla vihdoin on aikaa”. Noh, lista on edelleen olemassa, eikä kirjoista ole luettu edes takakansia. Sanonpa vaan sen, että tämänkin blogin otsikko oli ensin Hän on jo viikon ikäinen.

<3 Jasmin 

JH_BÖRRE2.png

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *