Omistusasunto vai vuokrakämppä?

Yksi yleisimmistä uuteen kotiimme liittyvistä kysymyksistä on ollut, asummeko vuokralla vai omistusasunnossa. En tiedä miksi tämä kiinnostaa niin kovasti, mutta ”paljastan” asian mielelläni. 😀

Olen aiemmin ollut fanaattinen omistusasumisen kannattaja, mutta ajan myötä olen loiventanut näkemyksiäni.

Aluksi vuokralle
Heti kun pääsin Teakista valmistuttuani palkkatöiden pariin, aloin säästää asuntoa varten. Oli selvää, että haluaisin ostaa oman asunnon ja kasvattaa varallisuuttani sitä kautta. Näin olivat tehneet aikanaan myös vanhempani ja siskoni. Onkin tutkittu, että asumismuoto periytyy vanhemmilta lapsille. Saman olen huomannut myös omassa kaveripiirissäni; ne jotka ovat lapsena asuneet vuokralla, eivät ole yhtä innokkaita hankkimaan asuntolainaa kuin omistusasujien lapset.

Omaan asuntoon säästäessäni asuin kimppakämpässä Lapinlahdenkadulla. Kämppiksinäni bunkkasivat insinööripiskelijat Antti ja Pekka ja vuodet Kampissa olivat aikuisiän hauskimpia! Aina oli seuraa, mutta jokaisella oli myös oma huoneensa ja oma rauhansa. Hesarin, sähkön ja netin kulut saatiin jaettua kolmeen osaan.

Keskeisen sijainnin takia kaikkien kaverit vierailivat kämpällä säännöllisesti ja elämä oli tosi sosiaalista. Kimppakämppä onkin aivan loistava keino pienentää asumiskustannuksia! Varsinkin vanhempien nurkista muuttamisen jälkeen olisi tärkeää pitää asumiskustannukset matalina, jotta samalla on mahdollisuus säästää pesämunaa ensiasuntoa varten.

Asuntolaina 1, 2 ja 3
Vuonna 2011 ostin ensimmäisen oman asuntoni Lauttasaaresta. Yllätyksekseni oman kämpän ostaminen ei tuntunut niin isolta askeleelta, kuin olin luullut. Kotoa omillen muuttaminen oli minulle paljon isompi juttu. Vaikka olin aina ollut säästeliäs ja tiedostava rahankäyttäjä, vaati itsenäisyys suuria ponnisteluja. Kuukausi tuntui yhtäkiä tosi pitkältä ajalta ja vaati paljon suunnittelua, jotta sain rahat riittämään kuun loppuun saakka. Kun tämä tasapaino oli jo hallussa, ei asuntolainan ottaminen tuntunut enää missään.

Santun tavattuani, muutin hänen nurkkiinsa Kruununhakaan ja myin Lauttasaaren asuntoni. Kun selvisi, etten saisi Santtua innostumaan asunnon ostamisesta, aloin etsiä sijoitusasuntoa, johon siirtää Larun kämpästä vapautuneen käsirahan. Sellainen löytyikin Kalliosta vuonna 2013 ja asunto en edelleen omistuksessani ja vuokrattuna.

Joitain vuosia myöhemmin isosiskoni halusi muuttaa isompaan asuntoon, mutta hänen tulonsa eivät riittäneet tarpeeksi isoon lainaan. Hän on matalapalkka-alalla, joten päätin hyvätuloisena auttaa siskoani. Omistan hänen nykyisestä asunnostaan 18%, ja rahoitin tuon summan (50 000€) aikanaan kokonaan pankkilainalla. En osallistu yhtiövastikkeeseen, tai muihin kuluihin, mutten myöskään pyydä siskoltani vuokraa osuudestani. Hyvä diili molemmille.

Takinkääntö
Olin pitänyt oman kodin omistamista niin itsestäänselvyytenä, että ärsytti asua Santun kanssa vuokralla Krunassa. Tuntui hölmöltä maksaa vuokraa jollekin toiselle, kun voisi sen sijaan säästää itselleen. Ja ehkä siinä oli vähän myös indentiteettiongelmaa. Tuntui että KAIKKI muut asuivat omissa asunnoissaan ja tuntui jopa vähän nololta asua vuokralla. Omistusasuminen on Suomessa niin yleistä, että vuokra-asumiseen liittyy tiettyjä ennakko-oletuksia.

Santtu taas ajatteli ihan päinvastoin. Hän oli sitä mieltä, että nyt ollaan vielä nuoria ja kauniita, joten täytyy maksimoida elämänlaatu ja asua juuri niin upeassa kämpässä ja huippupaikalla kun vaan voi. Jos olisimme omistaneet 80-neliöisen asuntomme, olisimme olleet tosi velkaisia ja kaikki rahat olisivat menneet asumiskuluihin. Ja ennen kaikkea kaikki varallisuus olisi ollut siinä yhdessä asunnossa. Nyt kun maksoimme tuosta asunnosta 1200€ kuussa, oli mahdollisuus myös sijoittaa, matkustella ja käydä spontaaneilla ravintolaillallisilla.

Ja olihan tuo Krunan kämpän diili ihan mahdoton. Vuokra oli sen verran edullinen, ettei sunnosta ollut mitään kiirettä muuttaa pois. Oltiin vähän ”asuntoloukussa” positiivisella tavalla. Helsinkiä tuntemattomille tiedoksi, että 80-neliöisten kolmieoiden hinnat liikkuvat Kruununhaassa 700 000 hujakoilla.

Näin ajattelen

Pikkuhiljaa Santtu sai minunkin takkini käännettyä. Vuokralla asuminen on minulle nykään täysin ok, kunhan ”diili” on hyvä, ja kunhan samalla saa säästettyä rahaa. Mitä pienemmän tulot, sitä tärkeämpää olisi, että maksaisi vuokran sijaan itselleen. Näin varallisuus karttuu, vaikka kuukausittaisten kulujen jälkeen ei pystyisikään juuri säästämään.

Omistusasumisessa vaikein rasti on sen ensimmäisen asunnon käsirahan säästäminen. Helsingissä summa on helposti yli 20 000 €. Siksi ehkä asumisen alkutaipaleella voisi olla järkevää joustaa muutaman vuoden ajan. Jos kotoamuuttamisen jälkeen asuu keskustan sijaan jossain kauempana vuokralla, mahdollistaa se käsirahan säästämisen nopeammin. Myös kimppakämppäily on loistava vaihtoehto!

Helsinkiläisenä ajattelen helposti vain oman asuinkaupunkini vinkkelistä. Kasvukeskuksissa omistusasuminen on ollut historian saatossa erittäin kannattavaa. Kun opsikelin Teatterikorkeakoulussa, ostivat koulukaverini yksiöitä Kalliosta  90 000 eurolla. Nykyään on vaikea löytää yksiötä lähialueilta alle 200 000 euron.

Muualla Suomessa tilanne on toinen. On todellinen riski, että asuntoa ei saakaan aikanaan enää myytyä tai vuokrattua. Myös peruskorjauksiin voi olla vaikea saada pankilta rahoitusta, kun asunnon arvo laskee. Niinpä itse saattaisin muuttotappiokunnassa pelata varman päälle ja asua vuokralla, keräten samalla  varallisuutta muulla tavoin.

Miten asumme nyt?
Sitten niitä paljastuksia. Tällä hetkellä asumme vuokralla. Mikäli vuokranantajamme myisi tämän asunnon meille, ostaisimme sen heti. Nykyinen kotimme on aivan ihana, ja tällä hetkellä tuntuu että voisimme asua täällä ikuisesti! Vuokranantajamme ei kuitenkaan ole kiinteistösijoittaja, vaan pariskunta, joten on ihan oikea riski, että he haluavat muuttaa tähän jossain vaiheessa itse.

Vuokra-asumisen lisäksi olemme kuitenkin myös asunnonomistajia – ainakin muutaman vuoden päästä. Olemme nimittäin ostaneet vasta rakenteilla olevan asunnon täältä Kalasatamasta!

Olemme jo pitkään yrittäneet löytää muuttovalmista perheasuntoa alueelta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kalasatama on todella haluttu ja parhaat asunnot varataan jo rakennusvaiheessa piirustusten perusteella. Sellainen ”sokkona ostaminen” ahdistaa minua, sillä asuntoa on pelkän pohjan ja muutaman havainnekuvan perusteella hankala hahmottaa. Lopulta oli kuitenkin pakko antaa periksi, sillä muuttovalmiita vuokra- ja omistusasuntoja liikkuu täällä todella vähän. Varasimme rakennusyhtiöltä kivanoloisen perheasunnon ja nyt vaan odotetaan ja toivotaan, että se on sitten valmiinakin kiva. Mutta kuten sanottu, mikäli nykyinen vuokranantajamme myisi tämän asunnon meille, purkaisimme kaupan, maksaisimme sakon ja ostaisimme tämän kämppämme siltä seisomalta.