Töihinpaluu pikkuvauvan äitinä
Viimeaikaiselle blogihiljaisuudelleni on muitakin syitä kuin vain vauva. Eipä siinä, vauvassa on syytä ihan tarpeeksi. Omaa vauva-kuplaani on täydentänyt kuitenkin myös työssäkäynti. Hieman yllättäen palasin osa-aikaisesti töiden pariin jo vauvan ollessa kaksikuinen.
Olen ollut pienessä roolissa rikossarja Sorjosen kahdella enimmäisellä tuotantokaudella. Viime vuoden alussa tuotantoyhtiö lähestyi ja kysyi mahdollisuuttani sitoutua tv-sarjaan myös kolmannen kauden osalta. Olin juuri tehnyt raskaustestin ja olo oli ristiriitainen. Oli tietenkin mahtavaa, että minulle tarjottiin mielenkiintoisia töitä. Samaan aikaan jännitti etenisikö raskaus toivotusti, kuinka kuvaukset pikkuvauvan vanhempana sujuisivat ja olisiko vauvasta erossaoleminen vaikeaa. Freelance-näyttelijänä tuntui kuitenkin hölmöltä kieltäytyä tulevasta roolista niin varhaisessa vaiheessa raskautta. Niinpä päätin olla optimistinen ja luottaa siihen, että kaikki kyllä järjestyy.
Ja niinhän siinä kävikin. Kaikki meni lopulta hyvin, mutta palkko myöntää että paljon järjestelyä se vaati.
Kuvaukset alkoivat osaltani muutamalla parin tunnin kuvauspäivällä Helsingissä. Tämä oli ihanan pehmeä lasku, kun vauvasta ei tarvinnut olla kauaa erossa ja vauvanhoito sujui kotona mieheni toimesta. Tammikuussa pääsimme sitten tositoimiin kun suuntasimme useammaksi viikoksi Pohjois-Karjalaan lumisten maisemien perään.Tälle reissulle mieheni ei päässyt mukaan, vaan matkustin Joensuuhun junalla kahdestaan vauvan kanssa. Mukana oli kahden viikon tavarat kolmenkymmenen asteen pakkasiin, eli valtavasti toppavaatteita. Sen lisäksi tietenkin sitteri, unipesä, tuttipulloja, rintapumppu, harsoja ja paljon vaihtovaatteita vauvalle vahinkojen varalta.Tavaramäärää olin saanut vähennettyä sopimalla paikallisen lastentarvikeliikkeen kanssa turvakaukalon vuokraamisesta. Näin vauva pääsisi välillä mukaan myön kuvauspaikalle.
Pitkä junamatka jännitti kaksi ja puoli kuukautta vanhan esikoisen kanssa niin paljon, että perille päästyäni pääsi itku. Joensuussa oli 25 astetta pakkasta ja muistan kuinka myös kylmyys aiheutti ekstrastressiä. Vaikka minulla oli vaunuissa lämpömittari, ei ulkoilu sujunut kovin levollisin mielin. Niinpä hotellin oman ravintolan ruokalista tuli tuttuakin tutummaksi.
Kaiken jännityksen keskellä oli suuri helpotus, että hoitajavalintani oli osunut nappiin. Löysin luokanopettajaksi opiskelevan Roosan Mannerheimin Lastensuojeluliiton hoitajavälityksen kautta. Hän pystyi sitoutumaan hoitohommiin koko Pohjois-Karjalan keikan ajaksi, mikä oli huippua. Joensuun jälkeen kuvaukset nimittäin jatkuivat Juuassa, joka on sen verran pieni paikkakunta ettei siellä ollut hoitopalveluja tarjolla. Vuokrasin Roosalle Joensuusta auton ja hän ajeli viikon verran Joensuun ja Juukan väliä. En voi sanoin kuvailla kuinka kiitollinen hänelle olen. Ilman hänen joustavuuttaan olisin ollut pulassa.
Joensuusa oli tosiaan kylmä ja kuvasimme siellä paljon ulkokohtauksia. Niinpä vauva ja Roosa jäivät usein hotellille, kun itse suuntasin kuvauksiin. Pidempien työpäivien aikana pumppailin kuvauspaikalla maitoa ja lähetin sitä työryhmän kuljettajan matkassa hotellille. Toisin kuin luullaan, tv-työstä on usein glamour kaukana – ja pikkuvauvan kanssa se on entistä kauempana. Samanlaiset rutiinit toistuivat päivästä toiseen; aamulla vahdinvaihto hoitajan kanssa, kuvausten jälkeen vauvan ruokkimista, tuttipullojen pesua,päikkäreille nukuttamista, maidon pumppaamista seuraavaa päivää varten ja lopuksi repliikkien lukemista. Pakko todeta että olo oli aika huojentunut kun Pohjois-Karjalan viikot olivat paketissa.
Kokemukset kuvausreissuista voivat olla myös toisenlaisia. Sorjosen ensimmäistä tuotantokautta kuvattiin Vilnassa ja silloin jälkikasvua ei ollut vielä kuvioissa. Oli hauskaa lentää Liettuaan aina muutamaksi päiväksi. Omat kuvauspäiväni olivat melko lyhyitä, joten vapaa-ajalla ehti käydä illallisilla kollegojen kanssa, kierrellä Vilnan vanhassakaupungissa ja nautiskella edullisista day spa -palveluista. Tällä kertaa oheishengaus ja illanvietot jäivät väliin, mutta molempien tuotantokausien kuvausrupeamat olivat omalla tavallaan ikimuistoisia.
Pohjois-Karjalan rupeaman jälkeen seurasi muutaman kuukauden leppoisampi jakso. Helmi-maaliskuussa kuvasimme Lappenrannassa ja työpäiviä oli vain silloin tällöin. Yhden yön kestäville kuvauspäiville puolisonikin ehti töiltään usein mukaan. Tässä vaiheessa vauva myös kelpuutti vielä pullon, joten homma sujui kaiken kaikkiaan todella mutkattomasti. Välissä oli myös kokonaan vapaita viikkoja jolloin pääsin täysillä nauttimaan äitiyslomasta.
Huhtikuussa vuorossa oli studiojakso, joka kuvattiin kokonaan Pääkaupunkiseudulla. Sarjan kaikki studiokohtaukset kuvattiin putkeen, joten päivät olivat usein kaksitoistatuntisia. Pakko myöntää, että katkonaisen yön jälkeen ei ole herkkua herätä 5:20 tai 6:20 töihin, mutta onneksi kevään valoisuus auttoi. Samalla oli myös helpottavaa, kun enää ei tarvinnut reissata, vaan yöt saattoi viettää kotona ja mies ja vanhempani pystyivät olemaan apuna.
Ylipäätään elämää helpotti tosi paljon se että vauva oli nyt jo viisikuinen. Esikoisen kanssa ensimmäiset kuukaudet ovat aika jännittäviä, mutta tässä vaiheessa äidinkin mieli on jo rennompi. Oman vauvan myös tuntee kuukausi kuukaudelta paremmin ja kun hänen tarpeisiinsa osaa vastata hyvissä ajoin, jäävät turhat kitinät pois. Viisikuinen lapsi on jo varsin kiinnostunut ympäristöstään ja meidän vauva viihtyikin kuvauspaikalla superhyvin! Mitä enemmän ihmisiä, sitä parempi, ja sitä enemmän kasvoja joille keimailla.
Menihän se huhtikuukin jälleen elämäni murmelina –teemalla. Aamulla töihin, illalla kotiin, ruokaa molemmille, vauva nukkumaan, seuraavan päivän repliikkien opettelua, vaippakassin pakkaamista ja lopuksi itsekin nukkumaan – vähän liian myöhään. Studiolla mukana oli hoitaja-Emilia, jonka kanssa vauvalla synkkasi erittäin hyvin. Vaikka tuttipullo ei enää kelvannut, oli kuvaustaukoja sen verran säännöllisesti että imetys onnitui. Olenkin superkiitollinen tuotantoyhtiöle siitä, että vauva sai olla mukana kuvauspaikalla, eikä imetys keskeytynyt tai äidin ikävä kasvanut liian suureksi.
Jälkikäteen olen miettinyt, olisinko ottanut roolia vastan, mikäli olisin tiennyt kuinka paljon säätöä kuvausjakso vaatisi. Vaikea sanoa. Ehkä olisin, ehkä en. Toisaalta nyt ei tarvitse stressata sitä, kun ansiosidonnainen vanhempainvapaa kesällä loppuu, vaan Sorjosesta saatu palkka mahdollistaa kotonaolon pidempään. Nyt osaan myös todella arvostaa tätä pohjoismaista ylellisyydestä nimeltä vanhempainvapaa.
Ja mitä ylellisyyttä se onkaan! Vapusta alkaen olen saanut nauttia kiireettömästä vauva-arjesta. Intensiivisen kevään jälkeen on ihanaa kun ohjelmassa on vain vauvalle lepertelyä ja vaipan vaihtoa. Olen tavannut ystäviä, möllöttänyt leikkimatolla ja vauvalenkkeillyt pitkin Helsingin aurinkoisia katuja. Ja tästä saa vielä varsin varteenotettavaa korvausta! Todellista luksusta!
