Uratarina – miten tähän on tultu

Yt-neuvottelujen piirissä on jo yli 400 00 suomalaista. Kuten monen muunkin talouteen, korona on vaikuttanut myös minun työtilanteeseeni. Töiden peruuntuessa tuli kieltämätää mietittyä, miksen sittenkin opiskellut jotain ”hyödyllistä”. Ikään kuin viihde tai kuttuuri eivät olisi tärkeitä; kuvitteleppa elämäsi ilman musiikkia, tv-sarjoja tai elokuvia. Ja vaikka lääkäreillä onkin aina töitä, en niissä hommissa olisi kutsumusammatissani.

Hetken itsesäälissä kieriskeltyäni muistin, että olen nykyisellä koulutuksellani tehnyt hyvin monelaisia töitä. Minulta on pyydetty uratarinaa, ja mikä olisikaan parempi hetki kuin nyt. Kirjoitus on pitkä, sillä haluan tuoda esiin sen, että suunnitelmani ovat muuttuneet moneen kertaan. Toivottavasti teksti inspiroi miettimään, miten monenlaisia töitä omalla osaamisellasi voisit tehdä <3

Lapsuus
Synnyin vuonna 1984 ja elin nuoruuteni Länsi-Pasilan idyllisessä kerrostalolähiössä. Tai tarkemmin sanottuna, en viettänyt siellä vain lapsuuttani. Asuin nimittäin vanhempieni helmoissa 24-vuotiaaksi saakka, mutta ei mennä nyt siihen. Elämä Länsi-Pasilassa oli mahtavaa; taloyhtiön piha rajautui Keskuspuistoon ja seikkailimmekin pihakavereiden kanssa usein metsässä ja pelasimme pesistä Mansikkameän kentällä. Taloyhtiössämme oli paljon samanikäisiä lapsia ja aina oli kavereita polttikseen tai kirkonrottaan. Kesäisin pyöräilimme siskoni kanssa Uimastadikalle ja ratikalla pääsi keskustaan ja mummolaan. Ja aina paistoi aurinko!

Vanhempani ovat matalasti koulutettuja perustyöntekijöitä, jotka ovat tehneet samoja hommia koko työuransa. Ahkera säästäminen, kirppareiden koluaminen ja suunnitelmallisuus mahdollistivat sen, että meillä oli mahdollisuus käydä ulkomaanmatkoilla, teatterissa,sirkuksessa ja Disney on Ice -showssa. Tuntuikin, ettei elämästä puuttunut lapsena mitään. Säästämisen tavan olenkin saanut varmaan verenperintönä vanhemmiltani.

Koulunalku
Kun aloitin ensimmäisen luokan, osasin jo lukea ja laskea. Uskon, että tällä seikalla on ollut erittäin merkittävä vaikutus omaan koulupolkuuni, itsetuntooni – ja  koko elämääni. Koulu oli alusta asti kivaa, kun onnistumiset seurasivat toisiaan. Syntyi positiivinen noidankehä, kun kehuja sateli uteliaisuuden kasvaessa.

Lama ei ollut ihan vielä pahimmillaan ja saimmekin koulusta hienot värikuvin varustellut matematiikan kirjat. (Seuraavina vuosina saimme vain irtomonisteita ja jo täytettyjä tehtäväkirjoja.) Opettaja antoi tavallisten läksyjen lisäksi tehtäväksi laskea joko hevosenkengällä tai apilalla merkityt sivut syksyn loppuun mennessä. Ystäväni Nooran kanssa laskimme aikamme kuluksi sekä apila- että hevosenkenkäsivut ensimmäisten viikkojen aikana. Värikkäät kuvat veivät mennessään ja tuntui kivalta selvittää montako kakkupalaa jää jäljelle, kun kaksi syödään.

Ensimmäisinä vuosina lasten osaamiserot ovat suuria. Voittekin kuvitella, kuinka Nooran kanssa huokailimme tylsistymistämme, kun joku luokkakaverimme yritti tavata aapista äikäntunnilla. Onneksi opettajallamme oli pelisilmää ja hän ohjasi minut ja Nooran varastohuoneeseen kirjoittamaan omia juttujamme. Olen monta kertaa miettinyt, miten merkittävä tuo päätös oli. Jos olisimme osallistuneet äikäntunneille, olisimme varmaan muuttuneet luokan häiriköiksi. Nyt olimme luokan priimuksia ja kirjoitimme syksyn aikana varastohuoneessa näytelmän, jonka myös lavastimme ja castasimme. Pääroolit näyttelimme toki itse ja näytelmää esitettiin koko Länsi-Pasilan päiväkoti- ja koululuokille.

Olen syntynyt alkuvuodesta, ja olenkin miettinyt syntymäajankohdan merkitystä  paljon. On tutkittu, että alkuvuonna syntyneet lapset ovat menestyneempiä niin urheilussa, kuin työelämässä loppuvuonna syntyneisiin ikätovereihinsa verrattuna. Oma lapseni on syntynyt loppuvuodesta, ja olen tietenkin jo nyt vähän huolissani siitä, millainen hänen koulutaipaleensa tulee olemaan. Kokeeko hän ehkä koulun ikävänä ja vaikeana, jos hän ei osaakaan vielä lukea koulun alkaessa?  Miltä tuntuu tavata ääneen aapista kun alkuvuodesta syntyneet tytöt huokailevat ja pyörittelevät silmiään? Ja ennen kaikkea, kuinka tämä kaikki tulee vaikuttamaan hänen opiskeluintoonsa tai itseluottamukseensa.

Ala-aste ja yläaste
Kolmannesta luokasta ylöspäin olin tanssiluokalla. Sekä Kaisaniemen ala-asteella, että Kruununhaan yläasteella oli peruslinjan lisäksi musiikki- ja tanssiluokat. Tuntuu, että kulttuuripainotus yhdisti oppilaita, ja oma mielikuvani on, ettei kouluissa olisi ollut juurikaan kiusaamista. Toki on myös mahdollista, että asia on jäänyt minulta huomaamatta.  Yllättävän moni yläastekaverini on muuten päätynyt myöhemmin näyttelijäksi, kuten minäkin.
Harrastin kilpatanssia, pianonsoittoa, kuvataidetta – ja tähtitedettä. Esiintyminen kiinnosti paljon, mutta viikossani ei ollut tilaa teatteriharrastukselle. Seitsemän vuoden ajan vedin myös Tähtitieteellinen yhdistys Ursan viikottaista tähtikerhoa.

Iines
Kasiluokan lopussa osallistuin Ylen nuortenohjelman koekuvauksiin ja tulin valituksi. Juonsin Iinestä kolmen vuoden ajan ysiltä lukion toisella saakka. Iines on ollut monella tapaa merkittävä asia elämässäni. Nautin ohjelman tekemisestä aivan valtavasti niin juontamisen kuin taustatyön osalta. Toki pääosan suunnittelusta ja käsikirjoittamisesta tekivät ammattilaiset, mutta meitä juontajiakin osallistettiin ohjelman rakenteen ja aiheiden meittimiseen. Iineksen myötä vahvistui se, että näytteleminen tai toimittajan työ voisivat olla minulle sopivia uravaihteoehtoja. Ylellä oli tuohon aikaan paljon nuorten makasiiniohjlemia. Tiikeriä juonsivat Silvia Modig ja Mikko ”Peltsi” Peltola, ja Summeria Heikki Paasonen.

Lukio
Kävin lukioni urheilupainotteisessa Pohjois-Haagan yhteiskoulussa. Lukiovuodet ovat kiistatta olleet elämäni onnellisinta aikaa. Oli aikuisen vapaudet, mutta ei vielä vastuuta juuri mistään. Laaja-alaista ja sivistävää opiskelua, komeita urheilijanuorukaisia, loputtomia bileitä, ja vanhojen tansseja. Välillä kaipaan takaisin lukioon! Koulussa oli mieletön yhteishenki ja olen ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen vieraillut siellä usein. Nykyään istun myös koulun hallituksessa varajäsenenä.

Jotkut ystäväni hakeutuivat ammattikouluun, sillä he tiesivät haluavansa kampaajaksi tai kosmetologiksi.Kun me juhlimme penkkareita, he perustivat omia yrityksiään. Itse kannustan kaikkia lukioon ihan jo senkin takia, että se jatkaa huoletonta nuoruutta pidempään. Lisäksi saa lisäaikaa päättää, mille alalle haluaa kouluttautua.

Lukiossa – ja myös lukion jälkeen minua kiinnosti melkein jokainen ala. Tähtietideharrastuksen takia olin innostunut luonnotieteistä ja valitsin pitkän matematiikan, jotta voisin hakeutua Teknilliseen korkeakouluun. Vaikka matikka olikin opiskeltavissa, nousi tie pystyyn yrittäessäni pitkän fysiikan opintoja. Tajusin pian, että siihen ei lahjani ja intoni riittänyt.

Pääsykoekeväänä kiinnosti bilsa, matikka, äidinkieli ja kirjallisuus, puheviestintä ja näyttelijäntyö. Nyt kun myöhemmin olen innostunut finanssialasta, olen monesti miettinyt miksi en lukiossa ollut lainkaan ajatellut kauppikseen hakemista. Ehkä se johtui siitä, etten tuntenut ketään joka olisi ollut ekonomi. Oli helpompi miettiä aloja, joista oli selkeä ammatti johon valmistua; näyttelijä, opettaja, jne. Sen sijaan liiketalouden opiskelu kuulosti sen verran abstraktilta, etten hahmottanut mitä sitä opiskellut ihminen lopulta työkseen tekee.

Teatterikorkeakoulu 2003-2008
Teakiin pääseminen on ollut varmasti merkittävin käännekohta elämässäni. Olin haaveillut kouluun hakemisesta vuosia, mutten oikein uskaltanut kertoa kenellekään. Tiedättehän, kun sinne on niin vaikea päästä. Kaikkein vaikeinta sinne on päästä, jos jättää hakematta! Minulla oli neljän vuoden strategia; ekana vuonna pääsisin toiseen vaiheeseen, kolmantena kolmanteen, neljäntenä viimeiseen ja neljän vuoden päästä sisään. Kävi kuitenkin niin ihmeellisesti, että tulin valituksi jo ensimmäisellä hakukerralla. Se oli valtava yllätys, mutta oli myös ihanaa aloittaa opinnot heti. Lukion jälkeen opiskelumotivaatio oli korkealla ja välivuoden pitäminen olisi ollut pettymys.Olin varma, että tulisin tekemään näyttelijäntöitä – ja vain näyttelijäntöitä – lopun ikäni.

Teatterikorkeakoulussa kaikki olikin ihan erilaista kuin olin kuvitellut. Yhtäkkiä lukion huolettomuus oli tipotiessään ja opiskelimme tavoitteellisesti ammattia varten. Kaikki muutkin opiskelijat olivat äärimmäisen lahjakkaita, ja olinkin vain yksi muiden joukossa. Luokkakavereiden kanssa kilpailimme samoista rooleista, mikä oli kiusallinen asetelma.

Olin hakenut kouluun, sillä ajattelin että näytteleminen olisi kivaa. Moni luokkakaverini sen sijaan sanoi hakeneensa kouluun, jotta voisi taiteellaan muuttaa maailmaa tai muuta ylevää. Koin olevani ihan väärässä paikassa ja hakeneeni kouluun vähäpätöisistä syistä. Myöhemmin kävi ilmi, että moni muukin oli kokenut epävarmuutta ja purkanut sitä omalla tavallaan.Kouluaika oli itselleni rankkaa. Itsevarma ja iloinen Jasmin oli yhtäkkiä valtavan epävarma ja ahdistunut. Olin vasta 19-vuotias aloittaessani, joten varmasti osa tunteista liittyi myös aikuiseksi kasvamiseen. Joka kevät selailin muiden yliopistojen pääsykoekirjoja ja suunnittelin alanvaihtoa.

Mieleni muuttui, kun näyttelin kolmannen opiskeluvuoden vuoden keväänä Turun Linnateatterissa. Sain etäisyyttä opiskeluun ja pääsin työskentelemään kokeneiden ammattilaisten kanssa. Oli suuri helpotus, kun näytelmän harjoitteleminen oli leppoisaa ja mukavaa. Ei tarvinnut olla oikeasti ahdistunut, vaikka näyttelin ahdistunutta ihmistä. Töihin oli joka päivä kiva mennä ja ensimmäistä kertaa kouluun pääsemisen jälkeen tuntui, että saatankin olla oikealla alalla.

Valmistuminen, työttömyys ja kuntavaalit 2008
Valmistuin teatteritaiteen maisteriksi keväällä 2008. Jotenkin olin taas ahdistunut, enkä halunnut hakea oman alan töitä. Ammatti tuntui liian raskaalta. Moni aiemmin valmistunut koulukaveri oli lähtenut intoa täynnä maakuntateatteriin ja palasi sieltä vuotta myöhemmin burn outin partaalla. Teattereiden työajat ovat muutenkin raskaat ja nuori innokas näyttelijä kiinnitettiin talon jokaiseen näytelmään.

Niinpä valmistuin työttömäksi – kuten moni muukin kollega. Alallamme työttömyydessä ei ole mitään noloa tai ihmeellistä. Työ on yhä useammin pätkätyötä ja keikkojen välissä on taukoja – eli työttömyyttä. En oikein tiennyt mitä haluaisin tehdä, joten hakeuduin henkilöstöfirman listoille ja päädyin näpyttelemään kassakonetta Alepaan.

Syksylle 2008 sattui kuntavaalit, joten päätin asettua ehdolle. Teatterikorkeakoulussa olin toiminut ylioppilaskunnan puheenjohtajana ja politiikka oli vienyt mukanaan. Kun opiskelut päättyivät, tuntui luontevalta jatkaa politiikkaa kuntatasolla. Sain ensimmäisissä vaaleissani 628 ääntä (muistan ulkoa!) ja pääsin varavaltuutetuksi.

On ollut valtavan hienoa päästä vaikuttamaan oman kotikaupunkini asioihin. Siinä missä eduskunnan tekemä lainsäädäntötyö on välillä hidasta ja näkymätöntä, ovat kaupunkisuunnittelu, julkinen liikenne, koulut ja päiväkodit konkreettisia ja lähellä ihmisten arkea. Tuntuu, että Helsinki on muuttunut 12 vuodessa paljon. Omasta mielestäni hyvään suuntaan.

Salkkarit 2009-2013
Keväällä 2009 sain kutsun Salatut Elämät -sarjan koekuvauksiin. En voi sanoa innostuneeni heti, mutta ajattelin että on hyvä käydä näyttämässä naamaani jos samalta tuotantoyhtiöltä tulee muita mielenkiintoisia projekteja. Studiolle mennessäni tuli kuitenkin heti hyvä fiilis. Kaikesta näki, että se oli kiva työpaikka ja jengillä oli hauskaa keskenään. Ja näin se olikin!

Kun sain Katariinan roolin, oli se alkuun ajateltu lyhyeksi piipahdukseksi.Lopulta päädyin olemaan sarjassa yli neljä vuotta, ja ne olivat hauskoja vuosia ne! Työyhteisö oli mieletön ja töissä tuli naurettua paljon. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin kaivata vaihtelua, sillä ammatillisesti työ ei ollut kovin vaihtelevaa. Salkkariaikoina tein myös kesäteatteria, improvisaatiokeikkoja, esiintymisvalmennusta ja juontokeikkoja.

Vuonna 2012 aloitin myös sijoitusharrastukseni. Saman vuoden syksynä oli taas kuntavaalit ja tulin valituksi Helsingin kaupunginvaltuustoon 1256 äänellä (tasan tuplat ekojen vaalien äänisaaliista!).

Veikkaus, Maikkari ja Lotto
Syksyllä 2013 sain kutsun osallistua Lotto-ohjelman koekuvauksiin. En taaskaan ollut kovin innoissani. Ajattelin, että se on vain numeroiden toistelua, eikä muuta. Jälleen ajattelin piipahtaa koekuvauksissa näyttämässä naamaani, josko kyseinen tuotantoyhtiö tekisi tulevaisuudessa jotain muuta mielenkiintoista.
Koekuvauksissa kävi ilmi, että etsittiinkin tuottaja-juontajaa, joka lotto-ohjleman lisäksi tekisi taustatyötä, tuottaisi lähetykseen inserttejä valitsemistaan aiheista, tapaisi sidosryhmiä jne. Lisäksi lähetyksiin tulisi vieras ja haastatteluosuus. Ja lähetys olisi suora! Päätin, että tämän työn minä haluan. Iines-ajoista alkaen tv-ohjelmien käsikirjoittaminen ja tuottaminen oli kiinnostanut minua ja voisin päästä oppimaan sitä koulun sijaan työelämässä.
Valmistauduin koekuvaukseen äärimmäisen huolellisesti. Meidän piti valmistella käsikirjoitus ennakkon annetusta aiheesta. Olisin voinut valita kyssärit vaikka wikipedian tietojen pohjalta, mutta päätin lukea valitun hyväntekeväisyysjärjestön toimintakertomukset usean vuoden osalta. Tämä siitä huolimatta, että haastattelussa oli tilaa vain kolmelle kysymykselle. Halusin olla itsevarma, ja mikäs lisää itsevarmuutta enemmän kuin tieto ja sata harjoittelukertaa. Sain työn ja kaiken lisäksi sain neuvoteltua vielä hyvän palkan itselleni!

Näinä vuosina olen tehnyt myös juontokeikkoja yrityksille, kesäteatteria, sekä näytellyt kaksi kautta rikossarja Sorjosessa. Lisäksi vuonna 2017 oli taas kuntavaalit ja tulin valituksi jatkokaudelle kaupunginvaltuustoon Vihreden listalta.

Sijoittamisesta kertominen mediassa 2017
Vuoden 2017 annoin Taloussanomille haastattelun, jossa kerroin sijoitusharrastuksestani ensimmäistä kertaa julkisesti. Jännitin juttua aivan valtavasti. Pelkäsin, että sijoittaminen antaisi minusta ahneen ja kylmän kuvan. Haastattelusta on vasta alle kolme vuotta aikaa. Tuntuu uskomattomalta, että silloin ei ollut kaltaisiani nuoria naisia, jotka olisivat puhuneet sijoittamisestamediassa. Kuten tiedämme, tilanne on nyt muuttunut ja hyvä niin.

Pelkoni osoittautuivat turhiksi ja sain aivan valtavasti palautetta haastattelusta, niin tutuilta kuin tuntemattomilta. Mikään muu haastattelu ei ole koskaan kirvoittanut samanlaista viestitulvaa. Sain myös paljon työtarjouksia ja haastattelupyyntöjä jutun myötä.

Tuo yksi haastattelu on määritelyt viime vuosiani paljon. Olen saanut käydä puhumassa sijoittamisesta niin  messuyleisöille, opiskelijajärjestöille kuin naisverkostoille. Olen saanut tehdä mielenkiintoisia podcasteja, sekä teksti- ja videosisältöjä finanssialan toimijoille. Olen saanut oppia valtavasti uutta ja tutustunut aivan mahtaviin tyyppeihin sijoitusskenessä.Intohimostani on tullut työ.

Perhevapaat 2018->
Sain esikoiseni lokakuussa 2018 ja sen jälkeen olen ollut virallisesti kotona. Toki tänä aikana olen tehnyt monipuolisesti töitä keikkaluoteisesti. Sorjosen kolmannen kauden kuvaukset alkoivat poikani ollessa 6-viikkoinen (kääks, olipa hän nuori!). Lisäksi sijoittamiseen liittyviä töitä on ollut paljon, mikä on ollut aivan ihanaa!

Kuntapolitiikka rullaa entiseen tahtiin ja joka viikko politiikka vie kymmenisen tuntia aikaa joko kokousten tai kokouksiin valmistautumisen muodossa. Tällä hetkellä olen kaupunginvaltuutettu, konsernijaoston puheenjohtaja ja Vantaan Energian hallituksen jäsen. Toukokuussa aloitan myös Suomen suurimman vuokra-asuntoyhtiön, Helsingin kaupungin asuntojen hallituksen puheenjohtajana.

Olen nauttinut lapsen kanssa kotona olemisesta valtavasti. Nyt hänen lähestyessä 1,5 vuoden ikää, huomaan kaipaavani jo täysipäiväisesti töihin. Himoitsen aikaansaamista, uusia haasteita ja uuden oppimista.

Välillä mietin, josko olisi pitänyt keskittyä vain yhteen hommaan ja tulla siinä erityisen hyväksi. Itselleni kuitenkin tällainen generalismi, eli jokapaikanhöylyys sopii paremmin. Moni ala kiinnostaa minua ja uskon pysyväni virkeänä, kun saan tehdä hommia vaihtelevasti.

Työt joita en saanut
Ettei uratarina vaikuttaisi liian auvoiselta, täytyy erikseen mainita, että valtavan moni työ on mennyt minulta sivu suun. Itse asiassa vielä tosi moni sellainen työ, jota olen todella halunnut ja itse hakenut. Tarkmmin ajateltuna valtaosa toteutuneista duuneista on sellaisia, joihin en ole itse hakeutunut vaan joihin minua on pyydetty. Aika hassua. Enkö tunne omaa osaamistani? Vai yritänkö hakea liian suuriin saappaisiin?

Olen ollut todella monissa koe-lauluissa, koe-esiintymisissä ja koekuvauksissa – ja jäänyt ilman roolia tai telkkarin juontotyötä. Sellaista se vaan on. Olen soitellut satoja kylmäsoittoja kesätapahtumiin ja tuotantoyhtiöihin saadakseni töitä. Menetettyjä mahdollisuuksia kannattaa surra hetki. Muutaman päivän voi polkea jalkaa ja päästää pettymys ulos vaikka itkemällä. Tunne on hyvä purkaa, jotta vastoinkäymisen voi käsiteltyään jättää taakseen ja unohtaa.

Uskon, että omalla kohdallani juuri tuo tunteiden purkaminen on avain optimismiin. Jos joku harmittaa, en jätä sitä sisälleni aiheuttamaan katkeroitumista. Voivottelen, itkeskelen ja ryven itsesäälissä – kunnes homma on käsitelty ja voin taas nähdä uusia mahdollisuuksia edessäpäin.