Itsehoito on tärkeää
Pitäisi olla sanomattakin selvää, että self-care – eli itsehoito – on yksi tärkeimmistä välineistä, mitä meillä on hyvinvointimme ja terveytemme hoidossa käytössä. Silti monet meistä tuntuvat olevan melkoisen surkeita sen suhteen, aina on liian kiire ja sitten liian väsy. Mutta varsinkin näiden kahden viimeisen, monen maailman uudeksi mullistaneen vuoden jälkeen voisi olla korkea aika ottaa itseä niskasta kiinni ja lähteä mukaan self-carerumbaan. Eikö vain?
Se oli itse asiassa ainoa resoluutio, jonka tälle vuodelle tein. Ensiksi ei pitänyt tehdä sitäkään vähää, mutta viime hetkellä tajusin, että jos jonkinlaisen lupauksen tekisin itselleni toteutettavaksi vuonna 2022, se olisi tämä. Mutta mitä self-care sitten oikeasti onkaan ja miten sitä voisi nykypäivänä harjoittaa?
Self-care tarkoittaa sitä, että pidät huolen itsestäsi niin, että pysyt terveenä ja hyvinvoivana, ja täten pystyt elämään onnellista ja toimivaa elämää, jossa käyt töissä, pystyt pitämään huolta myös muista, ja pystyt toteuttamaan unelmiasi. Self-care koskee niin fyysisen, henkisen kuin psyykkisenkin terveyden ylläpitoa. Kaikkein yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa sitä, että otat päiviisi aikaa myös itsellesi, tapahtui se missä muodossa tahansa, aina vaahtokylvystä alkaen.
Yksi, erityisesti vuonna 2022, hyvä itsehoitomenetelmä on pitää taukoa sosiaalisesta mediasta. Ottaa vaikka se yksi päivä jokaiseen viikkoon, jolloin ei avaa Instagramia tai muita samanlaisia sovelluksia, ehkä mykistää puhelimen kokonaan. Ja tietysti nyt jos koskaan on hyvä aika lakata seuraamasta kaikkia tilejä, jotka nostavat enemmän negatiivisia kuin positiivisia tunteita pintaan – silloinkin, vaikka kyseessä olisi tuttavan tili. Jos on huolissaan, että tuttavan kanssa menisivät välit siitä poikki, niin heidät voi vaihtoehtoisesti myös vain mykistää, jolloin heidän kuvia ja videoita ei näe, mutta pysyy seuraajana.
Toinen erityisen suuri trendi tällä hetkellä, joka saattaisi mainiosti sopia osaksi itsehoitorutiinia, on CBD öljy. Tai oikeastaan mikä vaan CBD nimeä kantava tuote, eli myös jotkin ihotuotteet ja namit. Näillä pitäisi olla ehkäisevä vaikutus varsinkin stressiin ja ahdistukseen, joista moni meistä on sattumoisin kärsinyt kahden viime vuoden aikana todella paljon. CBD öljy saattaa jopa auttaa tulehdustiloihin ja unettomuuteen, joten kyseessä on vähintään kokeilemisen arvoinen hyvinvointituote.
Myös pyrkimykset muuttaa omia ajattelutapoja on omanlaistansa itsehoitoa. Kokeile hiljentää sisäinen kriitikkosi, harjoita optimistista ajattelua, ja yritä vähentää valittamisen määrää, ja ylläty siitä, kuinka nopeasti olosi keveneekään. Tämän kaltaiset itsehoitomenetelmät sopivat kiireiseenkin päivään, sillä niitä voi harjoittaa ihan missä vain.
Vaikka sosiaalisen median käytön vähentäminen on yksi helppo tapa hoitaa omaa mielenterveyttä, voi siitä silti olla hyötyäkin. Esimerkiksi, yksinäiselle se voi luoda yhteisöllisyyden tunnetta. Sieltä voi lisäksi löytyä upeita vinkkejä self-caresta kiinnostuneille. Tällä hetkellä tuntuu esimerkiksi olevan trendikästä pitää viikoittainen ”reset”-päivä, jolloin siivotaan kämppää, eli pyyhitään vaikka pölyjä, pestään pyykkejä, järjestellään kaappeja, ja sen sellaista. Vähän niin kuin nopea detox-dieetti, paitsi että mielen ja kämpän niin sanottu resetointi siivoamalla oikeasti auttaa.
Loppujen lopuksi, sillä ei ole niin väliä millä tavalla kukin päättää harjoittaa itsehoitoa. Ei ole yhtä oikeaa tai väärää tapaa, vaan eri menetelmien teho on yksilöllistä. Jollekin sohvalla löhöäminen leffamaratonin parissa on mitä rentouttavin tapa viettää aikaa keskenään, joku toinen lähtee mieluummin lenkille. Kunhan itsestään muistaa pitää huolta! Ehkä vielä yksi hyvä nyrkkisääntö lisää itsehoitoon on sekin, ettei lähde yrittämään liikaa eri menetelmiä saati oleta, että kaikkea pitää pystyä tekemään, aina neljäntoista askeleen ihonhoitorutiineista lähtien, suoriutuakseen itsehoidosta kunnialla. Koska eihän self-care ole suorittamista, vai onko?