52 päivää takana Sydneyssä ja vieläkin elämä rullaa mukavasti eteenpäin. Juttelin eilen kotikamujen kanssa ja tajusin, etten ole kokenut suurta koti-ikävää oikeastaan missään vaiheessa (jos ihan ensimmäisiä, jetlaagin täyteisiä päiviä ei lasketa). Tietysti on ollut kurjiakin hetkiä, mutta missään vaiheessa ei ole tuntunut siltä, että tätä haluaisi vaihtaa mihinkään. Muilla mailla ja vieraissa paikoissa silmät tuntuvat avautuvan joka päivä uudella tavalla. Kotiinpaluu ei houkuta – ainakaan vielä.

Viime sunnuntaina koitti eräs todella odotettu tapaus, nimittäin retki Hunter Valleyn viinitiloille. Jos nappaat kaupasta australialaista viiniä, kurkkaahan tuleeko se täältä 🙂

Matka Sydneystä viinitiloille lähti aamuvarhaisella ja kesti muutaman tunnin minibussin kyydissä. Suurin osa matkaseurueestamme nukahti heti bussin startattua, mutta en halunnut ummistaa silmiä (vaikka hyvä nukkuja yleensä olenkin) sillä matka taittui upeiden luonnonpuistojen halki.

Ensimmäiset viinimaistelut aloitettiin kymmenen aikoihin aamusta, mikä tuntui aika hupaisalta. Meitä vastassa oli maailman suloisin setä, joka oli vaihtanut huippulentäjän luksuselämän viininviljelijän arkeen. Viinien lisäksi hän kattoi meille, aikaisesta herätyksestä ja matkanteosta väsyneille, pöydän täyteen leipää, oliiveja ja erilaisia oliiviöljyjä. Ei hullumpi sunnuntaipäivän alku.

Matka jatkui seuraavalle viinitilalle, joka oli säilynyt vuosisatoja saman perheen omistuksessa. Saimme taas maistetavaksemme valikoiman erilaisia viinejä. Viini – ja elämä – maistuivat hyvältä hulppeiden maisemien keskellä.

Kolmas kohteemme oli suurempi alue, jossa erilaiset ravintolat palvelivat asiakkaitaan juusto- ja viinipuotien kanssa sulassa sovussa. Täällä pääsimme ensimmäistä kertaa maistelemaan myös juustoja, mikä oli ollut seurueemme toive aamusta saakka. Ilmoille pääsikin pian onnellisia parahduksia, ja oli lähellä, ettei yours truly unohtanut lompakkoaan juustotiskien keskelle kaikista ihanuuksista innostuneena. Mukaan lähti pullo kevyesti kuplivaa rosé-viiniä, joka saa odottaa avaamistaan joko tulevaan synttäripäivään tai Suomi-vieraiden saapumiseen saakka.

Lounaan jälkeen vuorossa oli enää yksi viinitila, Kevin Sobels Wines, joka osoittautui pettymykseksi edellisten kohteiden jälkeen. Porukan hymy ei kuitenkaan hyytynyt, ja saimme otettua päivn päätteeksi vielä tiimipotretin. Aika tyytyväisen näköistä porukkaa, eikös? 

x,  Tuuli