Nyt ei voi asettua kodiksi

Muutimme kolme viikkoa sitten Puolasta Suomeen. Ajatuksenamme oli ja on edelleen viettää kesää Suomessa, kunnes pääsemme muuttamaan mieheni työn perässä Espanjaan. Lennot ovat varattu kesäkuun alkuun, mutta tuo ajankohta on todennäköisesti aivan liian aikainen. Muuttoon saattaa mennä puolikin vuotta.

Korona on kai tarttunut jopa ajan käsitteeseen tai siltä ainakin tuntuu. En osaa valita onko kuusi kuukautta pitkä vai lyhyt aika. Toisaalta, se on liian lyhyt aika oman asunnon vuokraamiseen, työnhakuun ja päivähoitopaikan saamiseen. Toisaalta taas, se on pitkä aika elää toisten kodeissa, olla tietämätön ja epävarma tulevaisuudesta. Se on loputon aika murehtia miten tämä kaikki vaikuttaa lapseemme, itseemme, parisuhteeseemme ja läheisiimme. Välillä pelkään, että kuudessa kuukaudessa  unohdamme aikeemme muuttaa aurinkorannoille.  Ehkä kyllästymme väliaikaisuuteen, tulemme liian mukavuudenhaluisiksi ja päätämme jäädä. Puolessa vuodessa rakentaisimme hyvän ja pysyvän elämän tänne. Olisi  houkuttelevaa  purkaa matkalaukut, luovuttaa, etsiä oma koti ja työpaikka. Olisi helpointa asettua nyt  kun olemme täällä.

En ole luopunut tavoitteesta muuttaa aurinkorannoille. Suoraan sanottuna yritän pitää siitä kiinni kynsin hampain, vaikka välillä tuntuu siltä että haave liukuu koko ajan kauemmaksi ja kauemmaksi. Aivan kuin kurkottelisin sitä kohti, mutta en ihan saa siitä kiinni. Se turhauttaa. Pakatut matkalaukut lievittävät turhautumista ja muistuttavat väliaikaisuudesta. En saa asettua liikaa kodiksi, sillä jos sen teen liukuu haave yhä kauemmaksi.