Kerjäläisen lapsuus

Taas tuo sama nainen kerjäämässä rahaa sylivauva käsivarsillaan. Siinä hän istuu. Märällä nurmikolla kapaloitu lapsi käsivarsilla, edessään likainen kahvikuppi kolikoita odottaen. Nainen on suurinpiirtein ikäiseni. Hän siinä, nuhjuisena ihmisten halveksuvien katseiden alla. Minä, uusi neule ylläni, viemässä lastani yksityiseen päiväkotiin.

Mietin miltä tuntuisi kerjätä?  Nöyrtyä ja myöntää oma huono-osaisuutensa. Turvautua viimeiseen vaihtoehtoon. Ansaita leipä ihmisten säälistä. Toiset äidit kahviloissa cappuccinoaan hörppien. Nauravina, huoliteltuina. Siististi puetut lapset ryhdikkäästi pöydän ääressä istuen.  Yksi nuhjuisena ja kylmissään kuluttamassa elämänsä parhaita vuosia yrittämällä selviytyä.

Ajatuksista herää säälin tunne sekä halu auttaa, tehdä jotakin hyödyllistä. Kuljen naisen ohi, hymyilen ja annoin kolikot taskustani. Rahat eivät korjaa tilannetta, mutta auttavat hetkeksi helpottamaan omaa riittämättömyyden tunnetta, kunnes tulee seuraava päivä ja sama nainen istuu lapsineen onnettoman näköisenä uusien kolikoiden toivossa.

Mietin, miten  tämä nainen on tähän tilanteeseen ajautunut? Saan vastauksen kysymykseen seuraavana päivänä kävellessäni kaupungin vanhoja katuja pitkin.  Noin kymmenen vuoden ikäinen, laiha, pitkä, mustatukkainen, kaunis lapsi. Pienellä jakkaralla isoa harmonikkaa soittaen.

Astun sisään kahvilaan, valitsen ikkunapäydän. Tilaukseni jälkeen kysyn tarjoilijalta  tytöstä. Mustalainen, hän sanoo päätään puristellen. Koulun käynnin sijaan soittaa kadulla harmonikkaansa päivittäin, kerjää rahaa ja varastaa!

Katson tyttöä. Hän soittaa taitavan näköisesti vanhaa soitintaan. Lapsi näyttää melko iloiselta. Hänelle kadulla soittaminen on normaalia, siinä missä omille lapsillemme on tuossa iässä normaalia opiskella plus- ja miinuslaskua. Luultavasti tytön omat vanhemmat ovat kasvaneet aikuisiksi tehden tuota samaa, kunnes ovat vaihtaneet harmonikan sylivauvaan. Toivon, että ketju katkeaisi tytön kohdalla. Tuskin tapahtuu. Ihminen, joka ei ole koulun penkkiä nähnytkään on aika heikoilla mahdollisuuksien suhteen. Päätän, että en enää  anna rahaa kerjäävälle naiselle kuin tuolle tytöllekkään. En halua olla penninkään vertaa osana edesauttamassa sukupolvelta toiselle siirtyvää mallia, jossa on hyväksyttävää kasvaa aikuiseksi kadulla, raskaan harmonikan alla istuen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *