Aukko ceeveessä

Lapseni on tällä hetkellä uudessa päiväkodissaan, mies on töissä ja minä istun katukahvilassa pohtimassa omaa elämääni.

Viimeiset kaksi kuukautta ovat kuluneet melko päämäärättömästi. Toisaalta on pitänyt kiirettä asioiden ja elämän järjestämisen suhteen toisaalta taas arki on ollut aikataulutonta ja leppoisaa. Olemme viettäneet aikaa puistoissa ja merenrannalla, lojuneet aamuisin sängyssä pitkään, syöneet lounasta kahviloissa ja tutustuneet uuteen asuinalueeseemme kulma ja katu kerrallaan.

Päiväkodin aloituksen myötä arkemme tulee muuttumaan aikalailla. Olo on tietenkin hieman haikea, mutta pääasiassa olen kuitenkin hyvilläni tästä arjen muutoksesta. Olen iloinen, että tyttäremme saa ikätovereiden seuraa, lapsen englannin kieli kehittyy ja kaiken lisäksi hän tulee oppimaan myös espanjaa. Lapsi oppii olemaan osana ryhmää sekä toimimaan myös muiden aikuisten kanssa ilman vanhempien läsnäoloa.  Olen siis iloinen hänen puolestaan, mutta olen myös hemmetin hyvilläni ja kerrassaan riemuissani itseni vuoksi. Lapsen kanssa vietetty aika on arvokasta, mutta mun aikuiset aivoni on jo hyvän aikaa kaivanneet muutakin virikettä kuin muovailuvahan pyörittelyn ja pehmoleluleikit. Nyt mulla on 16 tuntia viikossa aikaa itselleni. Voin tehdä niitä juttuja, joita en pystynyt tekemään lapsen kanssa. Aloitin espanjan kurssin ja ensi viikolla alkaa opinnot avoimessa amk:ssa. Olen näistä asioista tosi innoissani! Olen myös iloinen siitä, että näiden asioiden lisäksi pystyn varastamaan tunnin sieltä ja tunnin täältä esimerkiksi tämän blogin kirjoittamiselle!

Ainoa asia, joka mua tällä hetkellä hieman mietityttää on oma tulevaisuuteni työllistymisen suhteen. Espanjan kurssi ja avoimen opinnot ovat tietenkin äärimmmäisen hyvä asia tulevaisuudenkin kannalta, mutta korvaako se ansioluettelossani kasvavaa aukkoa? Miltä vuodet ulkomailla mahtavatkaan näyttää mahdollisten työnantajien silmissä. Kun jonain päivänä palaamme Suomeen huoliiko mua enää ketään palkkalistoilleen?

Toivon jossakin vaiheessa löytäväni oman alani töitä sosiaalipuolelta, mutta jos en löydä niin pitäisikö ottaa vastaan ihan mitä tahansa töitä?  Kummasta olisi työllistymisen kannalta enemmän hyötyä mistä tahansa työkokemuksesta vai opiskeluista ja jonkinlaisesta espanjan kielen taidosta? Itselleni mielekkäämpää olisi opiskelut ja kielikurssi kuin työ esimerkiksi puhelinmyynnin parissa, mutta suomalaiset aivoni tahtovat ajatella, että työnteko alalla kuin alalla voisi olla kannattavampaa.

Kuulen usein miten onnekas olen kun mulla on mahdollisuus olla ulkomailla tekemättä itse töitä. Olen samaa mieltä. Olen onnekas ja äärimmäisen onnellinen tästä mahdollisuudesta. Se kai on kaikista tärkeintä tässä elämässä: olla onnellinen, nauttia hetkestä, tehdä niitä asioita joista eniten pitää.

Sanon itselleni usein: ethän ole niin typerä, että pilaat tämän  hetken murehtimalla  liikaa tulevaisuutta?

En en, mutta  tämän hetken onnellisuus ei ole meriitti ceeveessäni.