Hulluna humalassa

 

 

Huulipunaa, lasillinen skumppaa, kikatusta, aurinkoa ja hyvää tuulta. Olo on upea. Elämä on upeaa, minä olen upea.

Askel on kevyt ja mieli hilpeä. Näytän hyvältä, olen hauska ja huoleton.  Puhun viisaita, olen taatusti mielenkiintoinen, tärkeä ja täynä nerokkaita ajatuksia.

Juon hieman lisää. Viiniä pahvimukista, pussikaljaa sekä useampi malja kesälle, ystävyydelle, meille ja teille ja hitto vie mille vain!

Elämä on ihanaa nyt ja huomenna, siitä olen varma.

Vielä muutama mukillinen lämmintä valkkaria ja  sen seurauksena tarve laulaa. Miksipä ei? Kyllä  laulua elämässä olla pitää.

Ja niin minä laulan. Laulan sydämeni kyllyydestä ja niin laulavat myös ystäväni. Laulamme kuin se olisi viimeinen tekomme.  Laulamme pois koronan ja yksinäiset kuukaudet. Laulumme karkoittaa ikävän ja murheet. Laulaessa unohtuu kotona vietetyt viikot, epävarmuus ja pitkäveteisyys.

Laulamme silmät kirkkaina ja posket punaisina. Laulamme niin, että äänemme karhenevat ja kurkkumme kuivaavat.

Tänään päässä jyskyttää. Eiliset laulut on laulettu.  Mielessä on niin hemmetin hirveä tunne siitä, että sanomiseni eivät ehkä olleetkaan niin viisaita kuin kuvittelin. Kävipä sellainenkin mielessä, että mahtoivatkohan eiliset laulumme olla niin viihdyttävä ohjelmanumero kuin luulimme.

Toisaalta, mitä sitten? Kunnon kännit, parhaat ystävät, huoleton ilta ja elämän ilo epävireisenä lauluna ilmassa kajahdellen. Jos on aihetta nostaa malja taikka kaks niin silloin nostetaan eikä häpeillä sitä, että on hauskaa eikä sitä että naurattaa eikä sitä että ollaan hulluna humalassa.