Karanteeni skumppaa
Harvinaisen hyvää huomenta!
Tämä aamu on monin tavoin normaalista poikkeava. Ensinnäkin heräsin ensimmäisenä, muu perhe nukkuu vielä. Asunto on pelottavan hiljainen. Olen hiippaillut lähes hengittämättä pitkin kämppää peläten, että herätän uinuvan perheen. Mikään ei ole parempaa kuin herätä ennen muita. Aamuisin ajatukset ovat virkeitä ja ennen kaikkea on hetki hiljaista rauhaa. Tajusin juuri, että vanha kaappikellokin tikittää. En ole kahteen viikkoon kuullut sen ääntä perheemme meluisan äänimaiseman alta.
Tästä aamusta tekee erityisen merkittävän myös se, että karanteenimme päättyy tänään! Vaikka virallinen karanteeni on kestänyt kaksi viikkoa todellisuudessa olemme eläneet karanteenin kaltaisissa olosuhteissa yli viisi viikkoa. En ole elämäni aikana vielä kertaakaan ollut näin pitkään tapaamatta perheen ulkopuolisia ihmisiä.
……..
Lapsi ja mies heräsivät juuri. En kuule kellon tikitystä enää, saati omia ajatuksiani. Jälkikasvu on ollut kymmenen sekunttia hereilllä ja näyttää jo juoksevan ympäri kämppää otsalamppu päässä, kädessään pölyhuisku. Kuuluu olevan harmissaan koska ei löydä pölyä. Kumpa itsellänikin olisi tuollainen aamuenergia. Ajatella, jos voisin herättyäni aukaista silmäni kuin pyssyn suusta, potkia sekunnissa peiton hevon kuuseen ja ampaista siivouskaapille mielessäni pölyjen pyyhintä. Mitä hullua. Herätessäni lojun sängyssä itseäni kasaten ainakin varttitunnin. Tämän jälkeen vaivaisesti nousen ja matelen riutuen kahvinkeittimelle ja siitä sohvalle jatkamaan heräämistä. Vaikeroin hiljaa peittojen alta ja yritän ajatuksen voimmalla kaataa kahvin kuppiin. Pölyjen pyyhkiminen ei missään nimessä käy aamuisin tai ylipäätään ikinä edes mielessäni..
Katsos vain, mies on vissiin nähnyt sekavia unia zombeista tai ehkä sittenkin Koronasta. Hän tuli juuri tohkeissaan silmät sikkuralla olohuoneeseen varmistamaan valmiustilamme. Edes takaisin askeltaen, sininen viltti harteillaan viuhuen hän kertoo kuinka tärkeää on olla aina valmiina nopeaan lähtöön. Koskaan kun ei voi tietää mikä näkymätön vaara meitä vaanii. Taidammenkin tänään lapsen kanssa askarrella iskälle foliohatun…
Eksyin ihan harhateille, en edes muista mitä mun piti juhlan tuntuisessa aamussani tulla teille kertomaan? Mulla kai oli jokin hieno ja tärkeä sanoma teille kirjoitettavaksi, mutta kun sama ajatus katkeaa kuudetta kertaa on hieman hankala pitää kiinni punaisesta langasta. Sen kuitenkin tiedän, että illalla juon lasillisen skumppaa juhlistaakseni sitä, että karanteeni päättyy ja pääsen vihdoin käymään kaupassa. Pienistä on ihmisen ilot tehty.
Mukavaa viikonloppua kaikille, täällä paistaa muuten aurinkokin, voiko karanteeni paremmin päättyä?