Muutto Espanjaan

Laskeskelin tänään, että olemme viettäneet Suomessa 14 täyttä viikkoa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että olemme asuneet yli kolme kuukautta toisten ihmisten kodeissa. Se tarkoittaa myös sitä, että olen yöpynyt yhdeksässä eri paikassa, raottanut silmiäni aamulla miettien  missä olen, nukkunut vierashuoneissa, siskonpedeissä  ja sohvalla. Olen kironnut tyynyjen muhkuroita ja tottunut niihin juuri kunnes on tullut taas aika pakata vetolaukku ja vaihtaa paikkaa.

Joku kysyi hiljattain missä asun. Kysymykseen oli hankala vastata, sillä koen etten tällä hetkellä asu missään, vaikka asunkin kaikkialla. Olen Suomessa, mutta ei tunnu siltä että asuisin täällä. Enemmänkin tuntuu siltä, kuin olisin lomalla, hemmetin pitkällä kyläreissulla tai jumissa tiimalasin kapeimassa kohdassa. Yläpuolella siintää elämä Puolassa, alapuolella uusi elämä Espanjassa, jota kohti siirryn hitaasti jumittaen.

Jumittaessa onkin ollut hyvin aikaa sisäistää se tosiasia, että Puolan elämä on nyt lopullisesti ohi. Espanjaan muutto tuntuu olevan vielä liian iso asia pää paralleni hahmotettavaksi. Muuttoon on enää  muutama päivä, mutta en saa aikaiseksi tehtyä mitään asian eteen. Oikeastaan en edes tiedä mitä mun pitäisi tehdä? Puolaan muuttaessamme istuin ilta toisensa jälkeen järjestelemässä milloin mitäkin muuttoon liittyvää asiaa. Nyt  tuntuu siltä, että sehän on vain muutto. Siirrän muutaman matkalaukun toiseen maahan, ei se nyt niin kovin iso juttu ole. Olenko oikeasti unohtanut hoitaa jonkun tärkeän asian vai miksi tuntuu siltä, että tää on liian helppoa?

Muuttoon tietenkin liittyy paljon muutakin kuin matkalaukut. Se hankalampi osuus onkin haikeat jäähyväiset, viimeiset halaukset, puristava ikävä ja luopumisen tunne. Kotimaa, asioiden mutkattomuus ja selkeys. Yhdessä vietetty aika läheisten kanssa, hääjuhlia ja valmistujaisia. Oma lapsi riemuitsemassa ajastaan serkkujensa kanssa, istumassa isovanhempien sylissä nauttien saamastaan rakastavasta huomiosta. Tuntuu epätodelliselta, että kaikesta tästä olemme vapaaehtoisesti luopumassa. Hyvilläkin asioilla on usein kääntöpuolensa.

Nyt aijon kuitenkin siirtää haikeutta  ja vapisevaa alahuulta vielä parilla päivällä eteenpäin ja keskityn muihin asioihin, kuten kämpän hankintaan. Muuttoon on muutama päivä eikä meillä ole vielä yhden yhtäkään varteenotettavaa kotiehdokasta näköpiirissä. Ei sovittuja näyttöjä ei välittäjää, ei mitään. Asiaa ei helpota se, että minä ja mieheni haluamme tulevalta kodilta melko eri asioita. Itse klikkailen asuntoilmoituksia auki kivan värisen sohvan ja kutsuvan allasalueen houkuttelemana. Plussaa jos kuvassa vilahtaa timmi allasvahti. Miestäni kiinnostaa enemmän käytännöllisyys, sijainti, hinta suhteessa neliöihin sekä kulkuyhteydet.

Kaikin puolin kuitenkin hyvä  ja luottavainen mieli. Ihanaa päästä vihdoin eteenpäin ja alkaa rakentamaan uutta elämää.

P.s Päivitän blogin facesivua hieman ahkerammin kuin blogia. Tässä linkki , jos joku haluaa seurata myös sitä kautta.