Myötä- ja vastoinkäymisissä

Neljä vuotta sitten hääpäivämme jälkeen heräsin omaan rouvuuteeni ikään kuin elämä olisi jollain tapaa muuttunut vihkimisen jälkeen.  Ensimmäisinä päivinäni rouvana astuin ulko-ovesta hieman leidimäisin, hienostunein pikku askelin.Vilkuilin salaa sormustani, myhäilin itsekseni ja oletin, että rouvuus paistaa musta kilometrien päähän.Kävelin kauppaan hieman ylpeyttä olemuksessani, hymyilin jännittyneesti ja kuvittelin, että kauppareissu olisi jollain tapaa erilainen kun sen tekee rouvana.  Luulin kai, että rouvamainen arvokkuus oli tarttunut muhun alttarilla polvistellessani.

Voi myös olla, että uusi hienostunut olemus johtui hääjuhlista, sillä kyseisenä päivänä sitä  tuntee itsensä spesiaaliksi. Sitä liihottaa koko juhlan majesteetillisesti pää pilvissä, nauttii saamastaan huomiosta ja kehuista. Sitä alkaa jo itsekkin kuvitella itsestään ja elämästään kuin siniverinen.

Hurmostila haihtuu kuukausien ja vuosien varrella.
Heräät herätyskellon soittoon, palvelijoita ja alamaisia ei näy mailla eikä halmeilla.
Juhlapäivän komea prinssi röhnöttää sohvan nurkassa koripalloa katsellen.

Hääpäivän tavoin enää ei siemaillakkaan kahvia parhaasta posliinista. Se tuttu kahvikuppi eiliseltä  odottaa likaisena tiskipöydän päällä muistuttaen siitä, että kuherruskuukaudet ovat ohi. Tilalle on tullut arki. Normaali arki, joka vie mukanaan salakavalasti kuluttaen. Se pitää kiireisenä, se pakottaa oravanpyörään, se laittaa päivät toistamaan itseään ja vie voimat. Arki kovuudellaan hioo suurimmista tunteista terän. Se tekee asioista tavanomaisia, jopa niistä ainutlaatuisista asioista. Arki sokaisee, lamauttaa ja uuvuttaa.

”Tahdotko myötä – ja vastoinkäymisissä?” Kysyy  pappi vihkikirkossa.

Helppoahan siihen on vastata, kun mieli on skumpasta kirkas, sydän täynnä onnea ja rakkautta, ilmassa juhlan tuntua.

Jos kysymykseen haluaa rehellisemmän vastauksen niin todennäköisemmin sen saa vuosien jälkeen hetkenä, jolloin avioliiton todellinen merkitys on selvempää. Varsinaista tahtomista ei punnita alttarilla, vaan hetkissä jolloin tahtoa koetellaan.

Tahdotko silloinkin kun arki on potkinut teidät alleen?  Tahdotko yli kiukun ja ärsytyksen?  Tahdotko löytää yhä uudestaa ja uudestaan ne vuosien varsilla haalenneet asiat, jotka joskus olivat käsinkosketeltavina läsnä? Tahdotko vielä neljän avioliittovuoden jälkeen?

Tahdon.

Me  11.6.2016

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *